Olen aina ajatellut, ettei puhdasta altruismia, eli puhdasta epäitsekkyyttä, ole olemassa. Olen pohtinut tätä monta vuotta ja yrittänyt etsiä tapauksia, joissa ihminen voisi kohdella toista ihmistä täysin altruistisesti. Kerran lukiossa eräs kaveri sanoi, että hän on vihdoinkin keksinyt täysin epäitsekkään teon. Se meni jota kuinkin niin, että jokin henkilö hankkii toiselle ihmiselle lääkkeen tai jonkin parannuskeinon johonkin, vaikka itse tarvitsisi sen yhtälailla eikä kerro tästä milloinkaan toiselle. Mutta tässäkin tulee se, että ensimmäisen henkilön saama mielihyvä on yhtälailla itsekästä, vaikka mielihyvä olisinkin pientä.
((Jos kalastaa ison kalan, joka jättää syömättä pikkukaloja, niin onko se altruistista? Baaripohdintaa viime viikonlopulta. Tässä kohtaa voi miettiä, että voiko rinnastaa eläinten tappamisen ihmisten tappamiseen. (Aaarg, utilitarismin näkökulmasta kuolemanrangaistuksetkin olisi hyvä vaihtoehto ihmisille, jotka vain tekee pahaa.) Ja kun ihminen ei kuitenkaan tapa niitä kolmea kalaa. Eläin itsessään ei voi olla moraalinen toimija, koska se ei kykene rationaaliseen ajatteluun ja toisin valitsemiseen. Ja sinänsä ihminen ei voi ottaa kunniaa toisen ei-moraalitoimijan teosta, joka vain ihmisen tekemänä olisi moraalisesti tuomittava.))
Pohdin, että voiko itsensä tappaminen toisen hyväksi olla jollain tasolla epäitsekästä. Toisaalta onko itsemurha aina itsekästä? Entä itsensä tapattaminen? Missä menee niiden kahden raja? Entä uhrautuminen! Klassinen esimerkki Harry Potterista, jonka äiti uhrautuu tämän vuoksi. Äiti kuolee, mutta Harry is the boy who lived.
Mietin kuolemista toisen puolesta ja uhrautumista, että tuottaahan se toisaalta mielihyvää kuolevalle, kun tämä saa ajatella, että teollaan mahdollisesti säilyttää toisen hengen. Mutta tämä mielihyvä kestää vain hetken ja kuoleman jälkeen ei ole mitään, ei mielihyvää eikä -pahaa. Toisaalta mietin, että voiko tämä urhautuminen ja kuoleminen aiheuttaa tälle toiselle henkilölle hirvittävän pahan olon. Voiko itsensä tappamisen tai tapattamisen nähdä urhautumisessakin itsekkäänä? Kuoleva poistuu tilanteesta ja jättää toisen aivan yksin, vaikka tämä sitten jäisikin henkiin.
Miten mielihyvän ja teon suhdetta mitataan? Voiko pienen mielihyvän jättää pois laskuista? Mitä jos toinen on vain liian kiltti ja on epäitsekäs, vaikka ei saisi mitään muuta kuin kuraa niskaansa? Onko se todellista altruismia? Mitä mieltä sinä olet?
(Mun oli vain _aivan_pakko_ saada tämä kaikki ulos nyt heti. Pahoittelen epärationaalista purkausta.)
