Showing posts with label words about nothing. Show all posts
Showing posts with label words about nothing. Show all posts

Wednesday, November 20, 2013

päääni halkesi, ole hyvä

Tuntuu, että kirjoitan tänne vain vähän. Kuvat on pääasiassa suttuisia kännykkäkuvia, koska tuntuu vaikealta julkaista yhtään mitään. On vaikeaa kirjoittaa, vaikeaa sanoa todellisia asioita. On helppoa todeta yksittäisiä lauseita sinne tänne, helppoa vain kertoa, että näin nyt tein ja kivaa oli. Mutta mitä todella on tämän kaiken takana? Mitä kaikkea on sen ulkopuolella! Mikä on tämä, joka täyttää elämäni kummallisena.

Voin tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Olen kaksisuuntainen, maanis-depressiivinen. Syön lääkkeitä, joissa on tällä hetkellä sopiva annostus, joka pitää minut tunne-elämältäni tasapainoisena. Ne eivät latista eivätkä litistä, vaan ne auttavat siinä, että pystyn olemaan se, joka todella olen. Masennuskaudet eivät mene niin alas, pystyn hillitsemään ja käsittelemään ahdistuksen. Hypomaaniset impulssit pysyvät kohtuullisina. Vaikka ostinkin Ainolle lentoliput lahjaksi hetken mielijohteesta, kaikki päätyi hyvin, eikä impulssit aiheuta taloudellisia eikä sosiaalisia ongelmia, niin kuin joskus muinoin.

from pinterest
Lisäksi olen syönyt vitamiineja ja rautatabletteja. Joskus vuosi sitten vaihdoin kasvisruokapainotteiseen ruokavalioon, syön edelleen kalaa toki, mutta muuten. Hemoglobiini oli alhainen ja laski entisestään tän muutoksen myötä. Nyt kuitenkin kun oon syönyt rautaa, on fyysisesti olo paljon parempi. En ole ollut kertaakaan (!!!!) tänä syksynä kipeä. Viimeksi heinäkuussa oli vähän kipeä olo, mutta siinä se. Uskomatonta. Yleensä oon talvessa noin viisi kuusi kertaa kipeänä. Syyskuussa, marraskuussa, joulukuussa, tammikuussa, huhtikuussa, toukokuussa. Huh.

from pinterest

Olen kuvannut enemmän kuin pitkiin aikoihin. Se on tuntunut hyvältä. Jännittävältä. Enää kuvaaminen ei ole kauhistuttavaa, vaikka se onkin ollut hyvin hengästyttävää ajoittain. Jännittävää, nimenomaan. Tuntuu, että olen opettelemassa jotakin aivan uutta kieltä. Se on hämmentävää. Olen valokuvannut jo pitkään, mutta dokumentaarista kuvaa ja journalistista kuvaa olen tehnyt hyvin vähän. Olen puuhastellut omia projektejani ja nekin ovat jääneet taka-alalle ihme ahdistusten ja epäluulojen takia.

Yliopistoa on kiittäminen tästä uudesta tekemisen varmuudesta. En tiedä onko se tekemisen varmuus, vaan lähinnä jokin sellainen tunne, että kuvaa vain, kuvaa kuvaa. Ei enää kauhistele, että iiks mun pitäisi kuvata. Siitä itse kuvaamisesta on tullut rutiinia ja uudesta rungosta on tullut mulle tuttu. Se helpottaa huomattavasti. Lisäksi olen hurjan riemuissani, että yliopisto-opinnot antavat jatkuvasti kaikkea uutta. Meillä on tällä hetkellä monisalamakuvauksen sekä taittotyön kurssi ja molemmat ovat hullun inspiroivia. Olen odottanut erityisesti monisalamakuvausta, koska se on jotain, mitä oon pitkään halunnut oppia ymmärtämään.

from pinterest
Lisäksi kaikkea uutta on myös se, että mut hyväksyttiin yliopiston harjoittelujärjestelmään. Olen hirveän innoissani tästäkin, vaikka muille se varmaan on "ihan perusjuttu". Olin vähän epävarma, että riittääkö mun opintopisteet sinne ja mitä kaikkea siinä vaaditaan, mutta hyväksymiskirje tuli. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pääsen ensi kesänä kesätöihin kesäkuvaajaksi! Vielä haetaan eri paikkoihin ja sellaista, mutta ainakin jonnekin pääsen. Se tuntuu valtavan hyvältä, että vihdoin pääsee töihin. Toki se jännittää. Vaikka en ehkä vielä sitä asiaa edes ihan ymmärräkään.

Sanoja vielä edustajistovaaleista. Olin tosiaan Tampereen yliopiston vihreän vasemmiston (Vivan) listalla ehdolla Tampereen ylioppilaskunnan (Tamyn) edustajistoon. Kaisan kanssa tehtiin yhteinen ongelmaehdokkaat-vaalikampanja, heh. Saatiin yhteensä 26 ääntä, 14 ääntä muistaakseni Kaisalle ja 12 mulle. Se oli ihan huippuhyvä saavutus. Itse lähinnä olin mukana sillä mielellä, että haluan olla Vivassa mukana ja tuoda listalle mahdollisesti ääniä kaveripiiristä. Tuolla äänisaaliilla ei ihan edariin päässyt, mutta oon 9. varaedaattori! :---D Yhdeksäs, joo. Mutta oon iloinen! Hurjan hauskaa ja Vivassa on paljon kivoja tyyppejä :>

by aino
Seuraavana viikonloppuna olen menossa kuvaamaan body suspensionia ja se jännittää mua kovasti! Odotan sitä hurjan innoissani, mutta samalla hieman epäröiden, kun tämä on ensimmäinen kuvareportaasi, joka julkaistaan! Todennäköisesti linkitän tännekin sitten sen! :b

Ehkä tässä tarpeeksi sanoja tälle kerralle. Seuraavan kerran toivon mukaan päivitän tänne niitä "oikeita" kuvia Bremenistä. Ne on kuvattu ihan kameralla, haha.

Tuesday, March 5, 2013

♥

Silloin tällöin pelkään olevani liian tulevaisuuskeskeinen ajattelussani.
...Toisaalta on hyvä olla toiveikas ja uskoa tulevaisuuteen.
Kun mietin esimerkiksi sitä aikaa kun olin 15-vuotias,
en osannut kuvitella, että edes eläisin 19-vuotiaaksi,
puhumattakaan siitä, että osaisin kuvitella itseni
20-vuotiaana! Se oli ehkä tietyllä tapaa pelottavaa
epätoivoa, koska siihen liittyi ajatus, että enhän mä
edes tuu elämään niin vanhaksi!
Nyt on vain todella jännittävää pohtia,
millaiseksi kasvan ja millainen olen 5 vuoden päästä.
Hmmm!

...ja vanhojen kuvien katselu on parhautta.
katarina vuonna 2009 eli 15-16-vuotiaana
ja mulla on edelleen vaan joku juttu otsatukan vääntämiseen... :b

Saturday, September 22, 2012

Ihana aamu Turussa


Viimeisteltyjä virkkeitä, vaikkakin vaillinaisia. Puutteellisia puheita, lukemattomia luentoja, nukuin nuukahtaneena noiden nimenomaisten hetkien hurjien ohi, huonoa omaatuntoa tuntien. Olen siis siirtänyt itseni kilometreissä sinne tänne, tuonne ja toivoisin olevani jossain kauempanakin. Olen lukenut paljon kirjoja, ihastuttanut itseäni loistavalla suomalaisella naiskirjallisuudella. Odotan hetkiä, jolloin jaksan innostua aivan uudella tavalla taas vanhoista asioista kuten kuvien ottamisesta, piirtämisestä ja sanojen kanssa leikittelystä. Olen vähän kadoksissa kaikkien asioiden kanssa, kai kaikki pian järjestyy, muovautuu oikeanlaiseksi. Sellaiseksi kuin asioiden kuuluukin olla. Olen huolissani rapistumisesta, sellaiseksi ohueksi paperiksi, jota ei uskalla ottaa syliin ja puristaa, vaikka tekisi kovin mieli. Hauras kieli, joka ratkeaa milloin mistäkin, tökkien yrittää pökkiä itseään eteenpäin. Onnellisena olen vain ollut ja uponnut mielikuvitusmaailmoihin. Mielestäni kaikkea ei edes tarvitse muistaa. Oletko sinä ollut onnellinen? Voimakas ja kaihtamaton pelon äärellä?


Tällaisia jänniä juttuja! hIH! Katsokaa ja ihmetelkää.

Tänään innostuin kännykän muokkausohjelmista....ehkä niitä jossain vaiheessa.

Sunday, August 19, 2012

tuhinaa

Maalailen maailmalle mainioita maisemia, mainoksia mukiinmenevästä mielenrauhasta. Muistelen maanittelemiani mustelmia, minne menemme, mahdammeko mahtua mukaan maailmankiertoon. Verta kierrätän ympäriinsä, olen pesty huopa, kierrätetty vesi. En tiedä, milloin alkaa sopiva aika, jolloin nauraa maailmalle. Onko se sen arvoista? Minne jalat hajoavat, kuulenko askeleita taas? Minne sinä haluaisit matkata, minne haluaisit haudata pääsi?

Suljetko ovet perässäsi? Panetko tuolit takaisin pöydän alle, paikoilleen, kauniisti? Uskotko täydellisyyteen vai tavanomaisuuteen, arkeen ja juhlaan? Soitatko kappaleita uudelleen ja uudelleen vai annatko asioiden olla? Millainen eläin olisit, jos saisit valita? Kaipaatko entistä itseäsi?

Kysymyksiä tursuilee tielleni valtavissa massoissa en vain voi sille mitään. 


Tuhkur! Tämä on ensimmäisiä kuvia, mitä Canon EOS 5D mark II:sella oon ottanut!

Monday, June 25, 2012

Frettejä taas

 Minä pusuttelemassa karvatonta kaveriani. Tuhkur on todella huolestuttavan näkönen, kun siltä on karvat lähdössä! No, kai sitä karvaa pian alkaa takaisin kasvaa. Tällä hetkellä on menossa haasteellinen fretin koulutus. Se tekee tarpeitaan vähän väärään paikkaan ja siitä en oikein ilahdu.

Velmuilme. Tuhkurin rosvonaamarikin on haalistunut karvanlähdön myötä. Ihan hassunnäköinen! Ja tassut, ne on ihan hassut karvattomat räpylät!

Olen aloittanut uuden projektin. Aion luopua kaikesta ylimääräisestä tavarasta. Ja aion tehdä sitä pikkuhiljaa. Joitakin ihan ilmeisen kamalia ja tarpeettomia tavaroita pois, vaihtorinkiin ilmaiseksi ihmisille. Ja kaikki täysin rikkinäinen ja hyödytön roskiin.
Ehkä jossain kohtaa koen jonkinlaisen vapautumisen tunteen. Olen raahannut perässäni täysin turhia asioita aivan liian kauan.






Velmuilija kiipeilee. Harjoitellaan olalla oleilua. Odotan innolla, että Tuhkur oppisi olemaan rauhallisesti paikoillaan olkapäälläni. Sitten voisin kulkea ympäriinsä Tuhkur mukanani. Vähän niin kuin joillakin kulkee papukaijat olalla.

Jos joskus tapaan papukaijan omistajan, täytyy kysyä, eikö se ole pelottavaa kulkea sellaisen kanssa ulkona, kun sehän voi lennähtää lentoon minä hetkenä hyvänsä. Tuhkur voi vain tunkeutua paidan sisään tai päättää vaihtaa paikkaa, kiivetä pään päälle tai lähteä valumaan alas, jos sikseen on.

Kyllä Tuhkurista vielä hyvä valokuvamalli tulee kun se saa turkkinsa ja tottuu kameran jännittävään ääneen.


Wednesday, May 23, 2012

Lentokala


Hilpein mielin. Kuva ei ole minun ottama, jostain joskus löysin. Sain eilen avaimen keijukartanoon, pian on muutto edessä. Keijukartanoksi kutsutaan Viiman kanssa, sellainen se on. Lumottuja paikkoja lumottujen paikkojen jälkeen. Tämän hetkinen kerrostalo, jossa asun, on lumottu myös. En tiedä kerroinkohan siitä. Mun asuntooni muuttaa kaverini, ihana nähdä, miten asuntoni jaksaa tehdä onnelliseksi aina vain uusia ja uusia ihmisiä. Auringonvaloinen asuntoni, lempeä rakkaus. Jos rakkautta kuvattaisiin punaisen sijaan keltaisella, rakkaus olisi juuri asuntoni värinen.

Hankin kirjastokortin Tampereen kirjastoon. Filosofian valintakoe oli eilen ja se meni paremmin kuin tiedotusopin koe. Toivon ja uskon, että filosofiaa kohti käy tieni syksyllä. Näillä fiiliksillä ja näkymillä näin. Aloitin myös kirjablogin, koska kaiken lukiossa paahtamisen jälkeen aion lukea jälleen mitä erinäisempiä ja jännittävämpiä kirjoja.

Olen kierre, kulkukierre, puutoskierre, jonne kaikki eksyvät. Tarjoan kodin kodittomille tunteille ja täällä ne pääsevät elämänsä suurimmalle esiintymislavalle. Elävän voimakkaasti ja vahvasti nuo tunteet. Ei ainakaan voi väittää, etteivätkö nuo kodittomat tunteet saisi liikkumatilaa ja suurta nautintoa vallatessaan minun pään sisäisen hernelaatikkoni. 

Lentokoneiden keksimisestä luin eilen illalla. Siitä kuinka linnut ovat käytännöllisiä (Nelli Hietala - Lintujen käytännöllisyys) ja ne auttavat meitä olemaan eksymättä, ne toimivat oppaina kun maailma on liian kiinnostava. Lintuoppaiden määrä kasvoi ja kasvoi, ja sitten ihmiset lähtivät lentoon. Näin he pääsivät määränpäihinsä äärimmäisessä ennätysvauhdissa. Mutta ihmiset kuitenkin alkoivat painaa liikaa ja taivaalle tuli ruuhkaa. Yhä useammat ihmiset halusivat samoihin paikkoihin lentäen. Lentokone.

Monday, May 7, 2012

Keväisää

Tulin täyttäneeksi 19 vuotta. (SAIN VIIMALTA JUUSTOKAKUN JA YKSISARVISGLITTERKORTIN!) En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella vanhenemisesta ja koko syntymäpäivien ideasta. Olen iloinen, että voin olla jo 19-vuotias. Pohdin, kuinka kamalaa olisi olla 12-vuotias jälleen. Ehkä siinäkin iässä oli omat hyvät puolensa, mutta nyt en juurikaan niitä muista. Iän tuoma vapaus rauhoittaa ja tuntuu erinomaisen hyvältä. 12-vuotiaana kirjoitin päiväkirjoihini asioita, joita minun tulisi huomioida sitten kun vanhenen. Se sisälsi jotain sellaista, kun opettele meikkaamaan ja hanki paljon kavereita. Kuulostaa tosi surulliselta!

Samalla tätä kirjoittaessani salaa haaveilen jostakin pienestä listasta. Haavelistasta, jonne voisin kerätä kaikki ajatukset ja odotukset tulevasta vuodesta. Ehkä sellaisia harrastetaan uutena vuotena? En minä. Uusia seikkailuja kai kovasti odotan. Uusia paikkoja. Uuden löytämistä. Uuden oivaltamista. Välillä pelkään, etten ehdi kohdata tarpeeksi uutta tai että unohdan kaikessa innostuksessani kaiken vanhan ja arvokkaan. Toisaalta rakastan ylikaiken muistoja päiväkirjoissa ja valokuvia.

Tuntuu, että en osaa kirjoittaa enää. Ehkä se tulee takaisin jossain vaiheessa. Kirjaimetkin tarvitsevat lepoa ja omia seikkailujaan. Nekin kai kulkevat omia teitään, vähän sinne tänne, tuonne tänne, minne sinne. Ehkä tunnekuohutkin saattavat ujostuttaa niitä. Syntymäpäivät ovat aiheuttaneet kummallisia tunteita, vähän itkuisiakin. Mutta ei, ei vielä ole ikäkriisiä, vain ihmiset mietityttävät.

Tänään urhea pikkukettu tappoi monta zombia vampyyripelissään. Hänen toivomuksestaan toin tämän julki :--) Pikkukettu on hurjan urhea ja kiljuikin vain ihan aivan vähän.


Viime keväänä vierailin Kiasmassa Viiman kanssa. Viima kurkkiii! Tykkäsin tästä kuvasta paljon sillon viime vuoden keväällä. Voi, olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja elämä näytti niin valoisalta. Niin riemukkaalta. Valitettavaa, miten elämä tuntuu alkavan vasta vanhenemisen myötä. Kai ihan luonnollista, kukaan ei vain ole kertonut sitä minulle aikaisemmin.

I'll try to translate this to English. I turned on 19 years old. Viima baked cheesecake as a birthday present and I got lovely unicorn card! I don't know what I should think about getting old and about the whole thing of birthdays. I'm glad that I'm already 19 years old. I considered that it would be awful to be 12 years old again. Maybe there were good memories, too. But I just don't remember any. My age is bringing me more freedom which is relaxing. It feels absolutely wonderful. When I was 12 years old I wrote things which I should notice while growing up. The list included things like "learn how to do beautiful makeup" and "get lots of friends". It sounds so sad.

While writing, I secretly dream about little list. It could be wishlist, which includes all my thoughts and expectations about this year to come. Maybe people are doing list like this in New Year? I don't. I'm severly waiting for new adventures and new places. I'm waiting for finding something new and realizing something exciting. Sometimes I'm afraid of that I can't find any new things or forgetting all old and precious while being excited. On the other hand the most fascinating thing is memories in the diaries and photographs!

I have a feeling that writing is hard. Maybe it'll be okay. Perhaps letters need their own rest and their own adventures. They are on their own way. Maybe my strong emotional reactions are embarrass. Birhday have caused weird feelings for me, little bit crying and so. But no way, there is no age crisis, just the relatives are stupid hahaha.

Today Pikkukettu was such a brave and killed so many zombies in her vampire game! :---)



JEE! Turhanpäivästä tekstiä suomeksi ja englanniksi! Hyvä niin! Olen iloinen, että sain edes joitakin sanoja ulos ja jopa käännettyä! Pelkään englannintaitoni rapistuvan. Samoin ehkä vähän suomenkin. Huihui, 9 päivää ja pääsykoe!