päääni halkesi, ole hyvä

Tuntuu, että kirjoitan tänne vain vähän. Kuvat on pääasiassa suttuisia kännykkäkuvia, koska tuntuu vaikealta julkaista yhtään mitään. On vaikeaa kirjoittaa, vaikeaa sanoa todellisia asioita. On helppoa todeta yksittäisiä lauseita sinne tänne, helppoa vain kertoa, että näin nyt tein ja kivaa oli. Mutta mitä todella on tämän kaiken takana? Mitä kaikkea on sen ulkopuolella! Mikä on tämä, joka täyttää elämäni kummallisena.

Voin tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Olen kaksisuuntainen, maanis-depressiivinen. Syön lääkkeitä, joissa on tällä hetkellä sopiva annostus, joka pitää minut tunne-elämältäni tasapainoisena. Ne eivät latista eivätkä litistä, vaan ne auttavat siinä, että pystyn olemaan se, joka todella olen. Masennuskaudet eivät mene niin alas, pystyn hillitsemään ja käsittelemään ahdistuksen. Hypomaaniset impulssit pysyvät kohtuullisina. Vaikka ostinkin Ainolle lentoliput lahjaksi hetken mielijohteesta, kaikki päätyi hyvin, eikä impulssit aiheuta taloudellisia eikä sosiaalisia ongelmia, niin kuin joskus muinoin.

from pinterest

Lisäksi olen syönyt vitamiineja ja rautatabletteja. Joskus vuosi sitten vaihdoin kasvisruokapainotteiseen ruokavalioon, syön edelleen kalaa toki, mutta muuten. Hemoglobiini oli alhainen ja laski entisestään tän muutoksen myötä. Nyt kuitenkin kun oon syönyt rautaa, on fyysisesti olo paljon parempi. En ole ollut kertaakaan (!!!!) tänä syksynä kipeä. Viimeksi heinäkuussa oli vähän kipeä olo, mutta siinä se. Uskomatonta. Yleensä oon talvessa noin viisi kuusi kertaa kipeänä. Syyskuussa, marraskuussa, joulukuussa, tammikuussa, huhtikuussa, toukokuussa. Huh.

from pinterest

Olen kuvannut enemmän kuin pitkiin aikoihin. Se on tuntunut hyvältä. Jännittävältä. Enää kuvaaminen ei ole kauhistuttavaa, vaikka se onkin ollut hyvin hengästyttävää ajoittain. Jännittävää, nimenomaan. Tuntuu, että olen opettelemassa jotakin aivan uutta kieltä. Se on hämmentävää. Olen valokuvannut jo pitkään, mutta dokumentaarista kuvaa ja journalistista kuvaa olen tehnyt hyvin vähän. Olen puuhastellut omia projektejani ja nekin ovat jääneet taka-alalle ihme ahdistusten ja epäluulojen takia.

Yliopistoa on kiittäminen tästä uudesta tekemisen varmuudesta. En tiedä onko se tekemisen varmuus, vaan lähinnä jokin sellainen tunne, että kuvaa vain, kuvaa kuvaa. Ei enää kauhistele, että iiks mun pitäisi kuvata. Siitä itse kuvaamisesta on tullut rutiinia ja uudesta rungosta on tullut mulle tuttu. Se helpottaa huomattavasti. Lisäksi olen hurjan riemuissani, että yliopisto-opinnot antavat jatkuvasti kaikkea uutta. Meillä on tällä hetkellä monisalamakuvauksen sekä taittotyön kurssi ja molemmat ovat hullun inspiroivia. Olen odottanut erityisesti monisalamakuvausta, koska se on jotain, mitä oon pitkään halunnut oppia ymmärtämään.

from pinterest

Lisäksi kaikkea uutta on myös se, että mut hyväksyttiin yliopiston harjoittelujärjestelmään. Olen hirveän innoissani tästäkin, vaikka muille se varmaan on "ihan perusjuttu". Olin vähän epävarma, että riittääkö mun opintopisteet sinne ja mitä kaikkea siinä vaaditaan, mutta hyväksymiskirje tuli. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pääsen ensi kesänä kesätöihin kesäkuvaajaksi! Vielä haetaan eri paikkoihin ja sellaista, mutta ainakin jonnekin pääsen. Se tuntuu valtavan hyvältä, että vihdoin pääsee töihin. Toki se jännittää. Vaikka en ehkä vielä sitä asiaa edes ihan ymmärräkään.

Sanoja vielä edustajistovaaleista. Olin tosiaan Tampereen yliopiston vihreän vasemmiston (Vivan) listalla ehdolla Tampereen ylioppilaskunnan (Tamyn) edustajistoon. Kaisan kanssa tehtiin yhteinen ongelmaehdokkaat-vaalikampanja, heh. Saatiin yhteensä 26 ääntä, 14 ääntä muistaakseni Kaisalle ja 12 mulle. Se oli ihan huippuhyvä saavutus. Itse lähinnä olin mukana sillä mielellä, että haluan olla Vivassa mukana ja tuoda listalle mahdollisesti ääniä kaveripiiristä. Tuolla äänisaaliilla ei ihan edariin päässyt, mutta oon 9. varaedaattori! :---D Yhdeksäs, joo. Mutta oon iloinen! Hurjan hauskaa ja Vivassa on paljon kivoja tyyppejä :>

by aino

Seuraavana viikonloppuna olen menossa kuvaamaan body suspensionia ja se jännittää mua kovasti! Odotan sitä hurjan innoissani, mutta samalla hieman epäröiden, kun tämä on ensimmäinen kuvareportaasi, joka julkaistaan! Todennäköisesti linkitän tännekin sitten sen! :b

Ehkä tässä tarpeeksi sanoja tälle kerralle. Seuraavan kerran toivon mukaan päivitän tänne niitä "oikeita" kuvia Bremenistä. Ne on kuvattu ihan kameralla, haha.

aaaaaaaaaa-

Mulla on flunssa. Taas. Jo kolmatta päivää makaan sängyssä. Turhauttaa. edit: neljättä päivää.
 Ja muuten olo on tää:

edit nro 2: ps. yks hyvä asia kipeydessä!: aino toi mulle superterveellistä mehua, jossa on a + c + e -multivitamiineja. purkki näyttääkin tosi terveelliseltä, hyvä jos kaikki kuvan vihannekset ja hedelmät osaan nimetä. mut ainakin se oli hyvää. (näyttäisin siitä kuvan jos jaksaisin hakea kameran!)

ilo hiivi takaisin

kaipaan

enkä ole vihainen

odotan odotan odotan

kaksi viikkoa:

frankfurt

odottaa jo

 

грусть

melancholia

täältä

haluan kertoa, että

minulla on paljon suunnitelmia!

aion matkustaa

kotini on inspiroiva paikka

(kotona) törmätä ihmisiin (inspiroiviin)

ja innostua
(parhaimmillaan päivittäin, uudelleen uudelleen)

sitä on tapahtunut!

olen onnellinen!

monet asiat hauskuuttavat

:::::::

valo

Tilan väärä valo saattaa ahdistuksen 

käsi kädessä

perille, luokseni, minun vuokseni, huomaavaista

viha viha viha viha viha

minä puristan sitä kädessäni

en suostu heittämään pois, eikä se putoa,

ei tietenkään putoa

Tilan väärä valo saattaa hidastaa minut

tuntemattomaksi

tunkeilijaksi

tajuttomaksi

tiedostamattomaksi

turhuuden

turhuuuuuuden

tunkeilijaksi

Tilan väärä valo saattaa sekoittaa

sekoittua erilaisiin 

sävyihin

jotka luovat mielikuvia

jotka painuvat syvälle sisälle

olenko joskus ollut tässä valossa,

aikaisemminkin, kysyn

Tilan väärä valo

pelottaa minut

pöllähtänyt

Pöllähdän kesken kaiken, täällä minä vielä olen. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut sellaista oloa hei olisipa kiva päivittää blogia, voiettä. Olen tunkenut tänne vain yksittäisiä juttuja ja olen vähän pakokauhunkin vallassa välillä vältellyt valokuvaamista. Luin 17.1.2013 Helsingin Sanomista jutun valokuvaaja Nelli Palomäestä. Olen aikaisemminkin törmännyt hänen töihinsä, mutta vasta tuo haastattelu herätti tarkemman mielenkiintoni.

Pa­lo­mä­ki kär­si vuo­sia pa­has­ta pa­niik­ki­häi­riös­tä ja vi­ha­si si­tä, et­tä hän­tä tark­kail­laan. Epä­mu­ka­vuu­ten­sa hän kät­ki ko­va­ää­ni­syy­den taak­se.

"Va­lo­ku­van ot­ta­mi­nen on täl­lai­sel­la rää­vä­suul­le te­ko­syy ol­la hil­jaa, tut­kia ih­mis­tä ja an­tau­tua tark­kail­ta­vak­si. Kes­tää se, et­tä jo­ku tui­jot­taa il­man, et­tä sii­tä tu­lee näy­tel­mä tai tais­te­lu."

Pa­lo­mä­ki ker­too it­se asias­sa vi­haa­van­sa ku­vaa­mis­ta ja jän­nit­tä­vän­sä ku­vaus­ti­lan­net­ta enem­män kuin mal­lit. Hän kui­ten­kin us­koo, et­tä ku­vaus­ti­lan­teen "i­ha­na pel­ko" te­kee muo­to­ku­vis­ta mer­ki­tyk­sel­li­sem­piä.

Tuo kohta ja erityisesti tuo boldattu kohta iski hirmuisen kovaa johonkin sisällä piilevään pikkukatarinaan. Lähetin Nelli Palomäelle sähköpostia, ja sain häneltä aivan mahdottoman kivan vastausviestin! En ole siihen ehtinyt vielä vastata, mutta olen hyvin iloinen siitä. 

Oli hyvin rauhoittavaa ja helpottavaa huomata, että menestynyt valokuvaaja voi kokea epävarmuutta ja jopa vihaa, inhoa, jännitystä, pelkoa kuvaustilanteessa. Itse olen rehellisesti sanottuna vältellyt kuvaamisia. Hyvin vähän olen kuvannut. Milloinkohan viimeksi mulla oli jotain semmosia varsinaisia valokuvausprojekteja? Siis että lähdin ulos kuvaamaan tai kutsuin jonkun ihmisen luokseni kuvattavaksi. Täytyy myöntää, etten muista. Nyt kun opiskelen alaa (ja ensimmäisenä vuonna me ei edes ehditä kuvaamaan ollenkaan!) musta tuntuu, että mun pitäisi onnistua kokoajan tai olla jotenkin nyt sitten eri tavalla hyvä kuin aikaisemmin. Ennen se oli huoletonta. Vähän niin kuin piirtäminen nykyään. (Ihana ystäväni totesikin, että ehkä mun pitäisi päättää, että ryhdyn ammattipiirtäjäksi ja sitten voisin taas kuvata huolettomalla innolla!)

Olin tänään katsomassa TR1 Taidehallissa 11 valokuvaajakollektiivin (klik klik!) Suomi-näyttelyä. Siellä oli kuvajournalistit Miisa Kaartinen ja Rami Hanafi kertomassa näyttelyn kuvasarjoista. Se oli todella mielenkiintoista ja Miisan kanssa juttelu todella mukavaa! Tietyllä tapaa oli hämmentävää, että mä opiskelen nyt ekaa vuottani kuvajournalismia ja Miisa on valmistunut pari vuotta sitten. Kuvat oli mahtavia, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!

Näiden kahden inspiroivan tapahtuman jälkeen kuvaaminen ei enää tunnu yhtään niin pahalta. Odotan sitä, että opin tutuksi uuden kamerani kanssa ja pääsen jälleen tekemään asioita, joista kovasti pidän. ja hassukatarina nyt tähän, hei

Nyt pienempiä asioita. Ensiksi! Meille eli kämppikselleni Emmalle tuli tänään kaksi ensikotikissaa, Yoga ja Helwin, jos nimet nyt oikein muistan. Ne on vähän arkoja, mutta hurjan suloisia. Odotan innolla Tuhkurin ja kissojen tapaamista. Meillä oli ennen joulua kaksi ensikotikissaa Ulpu ja Uuno, ja ne leikkivät Tuhkurin kanssa. Se oli aivan mahtava tunne, kun oma pieni otus saa kavereita. Toisen kämppikseni dalmatialainen kun ei hirmuisen innoissaan ole pikkupedosta, jolla on terävät hampaat ja näykkiminen on osa leikkiä. (Ulpu ja Uuno ehtivät väistää Tuhkurin näykkäilyjä!)

Toiseksi, yliopistolla on hirmuisesti kaikkea mielenkiintoista tänä keväänä. Kolmas kämppikseni on järjestämässä yliopistolla lukupiiriä, jossa aiheena on ihminen ja luonto. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Lisäksi tiedossa on Althusser-lukupiiri ja ensimmäinen virallinen harjoituskurssi, ja noniin, pari muutakin kurssia kyllä. Ihan hirmu mielenkiintosia journalistiikan luentoja! Toivon vaan, että pää pysyy kasassa tämän kaiken keskellä.

Ja kolmanneksi pinnallisuuutta, heheee, hain tänään postista uuden mekon! Se teki hirmuisen iloiseksi! Mekon pitsit näkyy vähäsen alla olevissa kuvissa. Pahoittelen webbikamerakuvia, laiskuus ja kaikki sellainen kameravammailu. Näytin tosi ylipöllähtäneeltä kaikissa kuvissa, ei nyt onnistunut tämä, ja tässä ne kuvat, jotka eivät ole pahimmasta päästä.

Tänään tajusin, että tarvitsen lisää kangaskasseja. Mulla on pari kolme neljä, joista yksi ainoa on käyttökelpoinen. Tai no, sellanen, jonka kanssa voi mennä ulos. Kävin askartelukaupassa ostamassa kangaskasseja. (Kannattaa katsoa kassien koot ennen ostamista. Toinen oli aivan liian pieni ja toinen semmonen kuin kuuluikin!) Askartelukaupassa myytiin myös kangastusseja ja ihan innostuin!

Istuin kahvila Valossa piirtämässä kangaskassiini hihihhiii, olen todella innoissani siitä ja iloinen ja kaikkea muuta tosi epäselkeää. Siitä piti tulla fretti tai joku enemmän frettiä vastaava, mutta nyt se on tommonen kuin on, suloinen silti. Hauskinta kivointa söpöintä oli kun kahvilan myyjä tuli kehumaan tuota ja kysymään, jos voisin tehdä sillekin jonkinmoisen kassin! Toki. Iloisuutta! Olen ihan tolkuttoman väsynyt, mutta samalla aivan todella yliaktiivinen ja olo on häiritsevän härsyvä, sähköinen, levoton.

Kangaskassini toiselle puolelle päätyi Einsteinin sitaatti Everybody is a genius. but if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.

Ehkä tästä lähtee käyntiin uuden vuoden 2013 bloggailut!





PS! Väsynyt, meikitön Katarina ja  hehkutushehkutus ihanalta Eemililtä saatu lahja! sydänsydänsydänsydän
(kaikki asiat on nyt aika hyvin. oon onnellinen ja tuntuu, että asiat järjestyy tästä vielä. ja niin, silmäpusseista ei kannata huolestua.)

pikaisesti

Tänään on ollut erinomainen päivä! Uusi mustekuva on ranteessa, vihdoin, se on ihanampi kuin osasin ollenkaan odottaa. Siihen meni kaksi tuntia ja tatuoija oli ihan superkiva. Laitan kuvan huomenna. Tatskaamosta päästessäni tuli kiire lähettää yliopistotehtäviä ja sain tietää arviot parista tehtävästä ja nekin olivat hyvät. Hieman ehti iskeä väsymys, kun olin Tuhkurin kanssa lukemassa kirjaa (Ja virtahevot kiehuivat altaissaan on nimi!) niin Viima lähetti viestiä! Hän oli oven takana, toi ihanaa seitanpatonkia, omatekemää, se oli todella hyvää! Kaiken lisäksi sain äidinkielen opettajaltani kivan kortin, Viimalta ihanan kirjeen ja paljon teetä sekä ainejärjestö Vostokilta ja tuutoreilta ison paketin kaikkea infoa tulevista ajoista. Mahtavuutta! 

Lisäksi tänään tänne tulivat yövieraiksi Senja ja Jussi ja heidän kanssa temppuiltiin (Senja seisoi päällään katon korkeimmilla kohdilla!) katolla ja se oli todella ihanaa.

Elämä on aika ihanaa aikaa.

Lensku kuvasi myös tämän <3

Onnellisuus!

Pian olen jälleen kokonaisempi kuin aikoihin. Miten asiat voivat heitellä tällä tavoin? Tuntuu kuin hukkuisin kysymyksiin ja mieleni odottaisi jatkuvasti oivallusta ja tietynlaista laajenemista, avartumista maailmalle. Kovera katse kulkee ympäriinsä esineissä asioissa. Ostaisinkohan tänäänkin jäätelöä, se olisi aika ihanaa. Toisaalta haluaisin käydä kahvilassa, mutta millä rahalla, millä seuralla? Olen nukkunut vaillinaista unta, jatkuvasti odottaen ja ihmetellen. Kaikkea jännittävää tapahtuukin.

Mietin omaa särmäkkyyttä ja omaa tunnetta omasta itsestä. Tällainen vaihe tällä kertaa. Kaipaan itseäni ja ystäviäni. Kaikki kuitenkin vaikuttaa hyvältä. Miten asiat menevätkin eteenpäin, ehkä jonkinlaista kiertokulkua toden totta. Odotus on varmaan tämän elämän vaiheen tärkeä sana. Sellaista elämäni on ollut monet monet vuodet ja nyt odotus tiivistyy ja hämmentyy, kun kohtaan pian sen vaiheen, jota olen odottanut niin malttamattomasti. En ole kärsivällinen.

Kahden tunnin päästä minuun muodostuu jotain, joka ei lähde pesemällä pois. Se on ihanaa, ihastuttavaa, upeaa! Olen riemuissani! Toivon, että kuume ei nouse tänään. Tuhkur ja minä siivoamme tänään täällä, jos siltä tuntuu. 

Ihana Lensku kuvasi mut ja Tuhkurin ihanalla parvekkeellamme, ihanissa sirkusjuhlissani! <3

Olen löytänyt jälleen kirjojen lukemisen tuoman ilon. Lisäksi olen riemuissani, kun saan istua ison ikkunani ikkunalaudalla niin, että jalat ovat ulkona. Heilutella niitä siinä. Katsella alas. Lukea kirjaa ja tuntea suurta onnellisuutta. Löysin lapun johon olin piirtänyt meidän talomme näköisen talon ja siinä alla luki "jossain on talo, jossa minäkin olen onnellinen", oi. Lisäksi yölliset seikkailut talomme katolla ovat olleet suloisia.

Vauhtia

Sain ihanalta Aino-kämppikseltäni (joka tosin muuttaa pian Espanjaan!) Kuvaa asenteella! -kirjan. Kirjayllätys oli erittäin ihana, tulin todella iloiseksi siitä. Kirja vain lisäsi valokuvausintoani. Nykyinen Canon EOS 450D on tosi huonossa kunnossa, kun viimeksi kun sillä yritin kuvailla, se ei tunnistanut muistikorttia. Siitä on kerran jo suljin vaihdettu ja se on tosiaan palvellut erittäin hyvin rankkoissakin kuvausprojekteissani jo melkein neljän vuoden ajan. Ensi viikon alussa saattaa käydä niin, että saan uuden kameran! Canon 5D mark II on toiveena. (Ihana äitini lupasi tuon minulle ylioppilaslahjaksi, mutta sen ostaminen on vain viivästynyt ja viivästynyt. Nyt kun pääsin opiskelemaan kuvajournalismia niin ammattilaiskamera tulee erittäin tarpeeseen! :---) Se tekee mut niin onnelliseksi.

Pinja oli täällä luonani vierailulla ja ollaan maalattu aika paljon. Haaveenani olisi opetella käyttämään akryylivärejä kunnolla. Olen aikaisemmin ollut enemmän piirustusihminen ja vesiväreillä on tullut enemmän maalattua. Sitten kun on sopiva aika, niin ostan akryylilehtiön, johon voin maalata. Tänään käytiin Viikinsaaressa katsomassa kämppikseni Emma Keiun ja hänen luokkalaistensa taidetta. Lisäksi saarella oli tänään Emman ja hänen muutaman kaverin/luokkalaisen työpaja! Itsekin osallistuin taikataikinatyöpajaan innolla lasten seassa.

Käytiin Pinjan kanssa myös taidetarvikeliikkeessä ja sieltä sain 12 eurolla paljon kaikkea ihanaa. Vesivärit, pieni vesivärilehtiö, mustetta ja mustepiirustuskynä, jossa valmiina terä. Ajattelin tulevaisuudessa laittaa tännekin esille enemmän piirustuksia.

Nyt kuitenkin on aika hengittää, koko päivä on ollut ihme hulinaa ja päätä särkee. Kävin Emman kanssa tänään Om yogan hyvän yön iltajoogassa ja se oli todella rentouttavaa.

i got my surprise

Pick up a penny

Can somebody tell me  

Where I'm supposed to be  

Mountains, machinery  

At night possibility  

Fear catches up with me  

Oh the black black smoke  

Blow it away  

Sweet escapism, digital day  

Shut the curtains, it's time to drift  

Red balloon into the sky we lift

Give me surprise 

olen saanut onnelliset yllätykseni, vihdoin tiedän minne mennä, kaikki on selvää, viiman sanoin kaikki on vitun selvää. olen onnellinen. kaikki asiat järjestyvät paremmin kuin milloinkaan ikinä olisin saattanut uskoa. kaikki muuttuu paremmaksi, se on totta. aivan totta. elämäni alkaa. se tuntuu mahdottoman ihanalta ja olen pakahtua tähän onnellisuuteen. mikään ei voi satuttaa minua nyt. ehkä se on totta, että ihmiselle on annettu tietty määrä pahaa, joka pitää kärsiä, jotta voi saavuttaa jotain upeaa ja uskomatonta. 

sad and useless

Lentokala

 

Hilpein mielin. Kuva ei ole minun ottama, jostain joskus löysin. Sain eilen avaimen keijukartanoon, pian on muutto edessä. Keijukartanoksi kutsutaan Viiman kanssa, sellainen se on. Lumottuja paikkoja lumottujen paikkojen jälkeen. Tämän hetkinen kerrostalo, jossa asun, on lumottu myös. En tiedä kerroinkohan siitä. Mun asuntooni muuttaa kaverini, ihana nähdä, miten asuntoni jaksaa tehdä onnelliseksi aina vain uusia ja uusia ihmisiä. Auringonvaloinen asuntoni, lempeä rakkaus. Jos rakkautta kuvattaisiin punaisen sijaan keltaisella, rakkaus olisi juuri asuntoni värinen.

Hankin kirjastokortin Tampereen kirjastoon. Filosofian valintakoe oli eilen ja se meni paremmin kuin tiedotusopin koe. Toivon ja uskon, että filosofiaa kohti käy tieni syksyllä. Näillä fiiliksillä ja näkymillä näin. Aloitin myös kirjablogin, koska kaiken lukiossa paahtamisen jälkeen aion lukea jälleen mitä erinäisempiä ja jännittävämpiä kirjoja.

Olen kierre, kulkukierre, puutoskierre, jonne kaikki eksyvät. Tarjoan kodin kodittomille tunteille ja täällä ne pääsevät elämänsä suurimmalle esiintymislavalle. Elävän voimakkaasti ja vahvasti nuo tunteet. Ei ainakaan voi väittää, etteivätkö nuo kodittomat tunteet saisi liikkumatilaa ja suurta nautintoa vallatessaan minun pään sisäisen hernelaatikkoni. 

Lentokoneiden keksimisestä luin eilen illalla. Siitä kuinka linnut ovat käytännöllisiä (Nelli Hietala - Lintujen käytännöllisyys) ja ne auttavat meitä olemaan eksymättä, ne toimivat oppaina kun maailma on liian kiinnostava. Lintuoppaiden määrä kasvoi ja kasvoi, ja sitten ihmiset lähtivät lentoon. Näin he pääsivät määränpäihinsä äärimmäisessä ennätysvauhdissa. Mutta ihmiset kuitenkin alkoivat painaa liikaa ja taivaalle tuli ruuhkaa. Yhä useammat ihmiset halusivat samoihin paikkoihin lentäen. Lentokone.

Tuhkur on rakkautta

Tänään kohtalo tunkeutuu elämääni kovin ottein, suurin elein ja mahtipontisin siirroin. Kuulostaa raskaalta ja massiiviselta. Oikeasti olo on kevyt, lentelevä, hymyilyttävä! Tapasin pihalla Keidi-nimisen suloisen pienen tytön suloisen mäyräkoiran kanssa. Muistatte varmaan Tipsun? Tuo mäyräkoira kuuluu Tipsun perheeseen ja niinpä menin juttelemaan tuolle tytölle. Kysyin, mitä Tipsulle kuuluu. Sain kuulla, että Tipsun vironkielinen nimi on Tuhkur. Tuhinaa ja kurkurrr! Tuhtuh sanoo Tipsu ja kurrr sanoo Katarina.

Keidi näytti minulle ja Ellenille hiiren pesän metsässä ja kertoi kovasti paljon kaikkia ihania juttuja. Hänen äitinsä tuli ihmettelemään, että minne saakka he olivat ehtineet koiran kanssa. Tipsu etsii uutta kotia! Niinpä menin Tipsun kotiin ja näin Tipsun jälleen. Tuleva ihana kämppikseni Emma sanoi, että tämän täytyy olla kohtalo, ihan kuin Tipsu olisi etsinyt minua rappukäytävässä.

Huomenna Tipsu ja Keidi tulevat kylään luokseni! Tipsu olisi leikattava (sain tietää, että Tipsu on sittenkin tyttö, luulin, että se on poika!) ja hyvää hoitoa ja leikkausta vastaan saisin ottaa Tipsun huostaani. Sydän pamppailee paikoillaan ylös alas kun ajattelen tuota supersuloista otusta. En vain voi sille mitään, että kyseinen hilleri on vienyt minun sydämeni aivan kokonaan.

Se liisi luokseni rappukäytävästä kamalana itkuisena päivänä, jolloin koko olemassaoloni oli epätodellista ja harmittavaa. Se piristi ja nuoli käsiäni, nukkui vieressäni ja unohti maailman kurjuuden hetkeksi. Synkkää ajatusta, mutta sitten Tipsu vei kaiken typerän ihmismössön pois mielestä. Ehkä Tipsu löytää tiensä minun luokseni jälleen.

Tipsun etsintäkuulutus oli laitettu heidän kaapin oveen! Voin näyttää sen teille huomenna. Siinä oli Viiman piirtämä Tipsu!

23.4. Tipsu saapui rappukäytävästä. Tuossa punoittava pullanaamani kun olin haljeta onnesta Tipsun ollessa sylissäni! Katsokaa sitä pikkuista, se on niiiin pieni! Se on niin suloinen!

Keväisää

Tulin täyttäneeksi 19 vuotta. (SAIN VIIMALTA JUUSTOKAKUN JA YKSISARVISGLITTERKORTIN!) En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella vanhenemisesta ja koko syntymäpäivien ideasta. Olen iloinen, että voin olla jo 19-vuotias. Pohdin, kuinka kamalaa olisi olla 12-vuotias jälleen. Ehkä siinäkin iässä oli omat hyvät puolensa, mutta nyt en juurikaan niitä muista. Iän tuoma vapaus rauhoittaa ja tuntuu erinomaisen hyvältä. 12-vuotiaana kirjoitin päiväkirjoihini asioita, joita minun tulisi huomioida sitten kun vanhenen. Se sisälsi jotain sellaista, kun opettele meikkaamaan ja hanki paljon kavereita. Kuulostaa tosi surulliselta!

Samalla tätä kirjoittaessani salaa haaveilen jostakin pienestä listasta. Haavelistasta, jonne voisin kerätä kaikki ajatukset ja odotukset tulevasta vuodesta. Ehkä sellaisia harrastetaan uutena vuotena? En minä. Uusia seikkailuja kai kovasti odotan. Uusia paikkoja. Uuden löytämistä. Uuden oivaltamista. Välillä pelkään, etten ehdi kohdata tarpeeksi uutta tai että unohdan kaikessa innostuksessani kaiken vanhan ja arvokkaan. Toisaalta rakastan ylikaiken muistoja päiväkirjoissa ja valokuvia.

Tuntuu, että en osaa kirjoittaa enää. Ehkä se tulee takaisin jossain vaiheessa. Kirjaimetkin tarvitsevat lepoa ja omia seikkailujaan. Nekin kai kulkevat omia teitään, vähän sinne tänne, tuonne tänne, minne sinne. Ehkä tunnekuohutkin saattavat ujostuttaa niitä. Syntymäpäivät ovat aiheuttaneet kummallisia tunteita, vähän itkuisiakin. Mutta ei, ei vielä ole ikäkriisiä, vain ihmiset mietityttävät.

Tänään urhea pikkukettu tappoi monta zombia vampyyripelissään. Hänen toivomuksestaan toin tämän julki :--) Pikkukettu on hurjan urhea ja kiljuikin vain ihan aivan vähän.

Viime keväänä vierailin Kiasmassa Viiman kanssa. Viima kurkkiii! Tykkäsin tästä kuvasta paljon sillon viime vuoden keväällä. Voi, olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja elämä näytti niin valoisalta. Niin riemukkaalta. Valitettavaa, miten elämä tuntuu alkavan vasta vanhenemisen myötä. Kai ihan luonnollista, kukaan ei vain ole kertonut sitä minulle aikaisemmin.

I'll try to translate this to English. I turned on 19 years old. Viima baked cheesecake as a birthday present and I got lovely unicorn card! I don't know what I should think about getting old and about the whole thing of birthdays. I'm glad that I'm already 19 years old. I considered that it would be awful to be 12 years old again. Maybe there were good memories, too. But I just don't remember any. My age is bringing me more freedom which is relaxing. It feels absolutely wonderful. When I was 12 years old I wrote things which I should notice while growing up. The list included things like "learn how to do beautiful makeup" and "get lots of friends". It sounds so sad.

While writing, I secretly dream about little list. It could be wishlist, which includes all my thoughts and expectations about this year to come. Maybe people are doing list like this in New Year? I don't. I'm severly waiting for new adventures and new places. I'm waiting for finding something new and realizing something exciting. Sometimes I'm afraid of that I can't find any new things or forgetting all old and precious while being excited. On the other hand the most fascinating thing is memories in the diaries and photographs!

I have a feeling that writing is hard. Maybe it'll be okay. Perhaps letters need their own rest and their own adventures. They are on their own way. Maybe my strong emotional reactions are embarrass. Birhday have caused weird feelings for me, little bit crying and so. But no way, there is no age crisis, just the relatives are stupid hahaha.

Today Pikkukettu was such a brave and killed so many zombies in her vampire game! :---)

JEE! Turhanpäivästä tekstiä suomeksi ja englanniksi! Hyvä niin! Olen iloinen, että sain edes joitakin sanoja ulos ja jopa käännettyä! Pelkään englannintaitoni rapistuvan. Samoin ehkä vähän suomenkin. Huihui, 9 päivää ja pääsykoe!

ekshaustio

peloissani, uuvuksissa, loppuunpalanut, pian kadonnut, karannut.

 kaiken alla on toiveikkuus. älä huoli

somewhere between waking and sleeping

 olen hauras tänään. ajattelin levätä vähän

Oma sisämaisema 260412

Se on karu aavikko,       jossa on jäätävän kylmä
Kuolema koettelee paikalle eksyviä;
                                       haluatko kuolla kysyy kylmyys   ?
Siellä eivät liiku
                   ajatukset
hädin tuskin virtaa
                     kyyneleet

autiomaa täyttyy verestä,
pimeys laskeutuu, mustuus saapuu paikalle
             "hei en ole täällä", huutavat
                                                        perustavat
                                                        kalliot.

unohdan nukkua, pelkään nukkua,
uni ei asu aavikolla, kylmyys
kuolettaa

Pelkään katseen katoavan kaukaisuuteen,
synkkyyden syövän sinutkin

Älä huku
     hiekkaan; siihen
         hukkuminen
       ei ole
kaunista.

Aavikko on laatikko, jonka seiniä tyhjyys kirvelee

Kuuluu ropina,
  veren       pisaroita
      tippuu laatikon kannelle.


Et pääse pois.

kirvelevä kirpeys

Tää on tainnut olla täällä aikaisemminkin. Vasemmalla Katarina 10v. Muut kuvat otettu muistaakseni kesällä-syksyllä 2009 tai 2010.

Häähää Apple. Mun HP ProBook on niin hc, että se voi olla mitä vaan, milloin vaan! Vaikka omena.

Meikitön! Kamerahyllyprojekti, punainen maali loppui kesken!

Pengoin matkalaukkujani ja löysin kaikki kadoksissa olleet koulukirjat :c + hain kevätkengät!

Hihihi, joo.

Kevät tulee, yritän ajatella sitä. Yritän ajatella kukka- ja kissajuttuja, joita ostin tulevaa kesää varten. Mutta samalla kuvassa näkyy taustalla tiskit, joita en ole taaskaan jaksanut tehdä. Pitäisi hengittää, hengittää. Kirvely ei lopu tajunnusta ellei rauhoitu. Kesä rauhoittaa. Kesästä tulee hyvä, varmasti.

Ehkä jossain vaiheessa hankin oman frettivauvan. Se oli ihana vipeltäjä, aktiivinen ja lempeä. Sopivan kokoinen ja fiksu eläin. Sen kanssa voisi puuhastella kaikkea. Ehkä otan seuraavaksi tavoitteeksi hankkia sellaisen. Se voisi olla ihanaa ihanaa ihanaa.

hurr

Saako pelätä?