Kirjoista!

En saa unta. Enkä tiedä, haluanko edes nukkua. Voiko puhua unettomuudesta, jos ei edes tahdo käydä nukkumaan, yrittää? Voisinpa vain lukea kaikki yöt ja päivät ja yöt. Välillä valokuvata ja piirtää ja sitten taas lukea vain. Olen lukenut tänä vuonna 48 kirjaa. Viime vuonna luin yhteensä 50 kirjaa. Tälle vuodelle asetin tavoitteeksi 45 kirjaa. Se meni hyvin rikki. Salaa haaveilin kai 55 tai jopa 60 kirjan lukemisesta. Heinä- ja elokuussa en ehtinyt lukemaan yhtään ainoatakaan kirjaa loppuun. Välillä tosin mietin, että huijaanko, jos listaan tuohon luetut-listalleni myös Long play -julkaisut! Toisaalta hyväksyisin ne, jos joku muu listaisi ne myös. En ole tutkinut asiaa.

Mietin myös, voiko kirjoja olla liikaa? Missä vaiheessa ne muuttuvat intohimosta ja rakkaudesta pakkomielteeksi tai hysteeriseksi hamstraamiseksi? Sain itsetehdyn aivan valloittavan ihanan uuden kirjahyllyn, ja odotin sen saapumista Turusta Tampereelle kuin lapsena joulua. (En nukkunut silloinkaan.) Samalla sain myös erään ruotsalaisen tavallisen kirjahyllyn tuon lisäksi. Tänään availin laatikoita ullakolla ja löysin lisää kirjojani.

Huomenna menen antikvariaattiin. Odotukseni ovat korkealla. Haluan vaihtaa jo luetut teokset jännittäviin uusiin tuttavuuksiin.

JA! Sekin vielä, että onko se, että ostaa samoja kirjoja, joita omistaa muistamatta sitä, jokin merkki, että nyt ollaan hälyttävässä tilassa? Löysin ullakolta yhden kirjan, jonka omistan jo entuudestaan. Ja kolme kirjaa aion viedä huomenna pois, koska omistan ne jo myös. En tiedä, pitäisiköhän tätä hävetä? Ehkä ei. Rakastan kirjoja. Enkä juurikaan osta niitä uutena. Vaihdan niitä, ostan kirppareilta, pyydän arvostelukappaleina tai muuten vain ostan jotakin kautta käytettynä tai saan ystäviltäni.

Joskus olin laskenut kirjani. Niitä on yli 400. Jo niiden läsnäolo rauhottaa ja tuo turvaa. Minulla on mahdollisuus lukea mitä vain, milloin vain. Parempaa tunnetta ei oikein voi olla. 

7.12.2014

Olen rakastanut ja vihannut tätä blogia jo useamman vuoden verran. Lukemattomat kerrat olen ehtinyt miettiä uuden blogin perustamista, mutta miksi en jatkaisi tänne. Elämä menee eteenpäin, niin kai blogikin. Ja jos joku tätä sattuu lukemaan, niin varmasti ymmärtää tämän pointin myös. Pysyvää on vain muutos ja samalla kuitenkaan ei voi astua yhteen virtaan kahdesti. Olipas nyt coelhomaisesti heitetty pari filosofisesti ihan kiinnostavaa pointtia.

 

 

Jatkoin syksyllä opintojani uutta puhtia täynnä ja hurjastelin, haalin kursseja vähän turhankin paljon ja osa väistämättä jäi pois. Mielenkiintoisimpia kursseja varmaan olivat politiikantutkimuksen kurssi Vallan ja vastarinnan politiikat julkisessa kaupunkitilassa ja Turun yliopiston historian laitoksen järjestämä verkkokurssi vasemmisto vastakulttuurina. Toki kuvaamista, taittoa, Utain- ja Katse-lehtiä taas ollaan puuhasteltu. Lisäksi teen nyt kuvakandia. Sen olisi pitänyt olla valmis jo yli viikko sitten, mutta täytyy mennä oman jaksamisen mukaan. Enää editointia luvassa siis, suurin työ uskoakseni tehty jo. On välillä vaikeaa käsittää, että kuinka sitä ei ehkä jaksakaan venyä moneen paikkaan samaan aikaan.

 

Nämä opiskelujutut ovat siis värittäneet mun arkea aikalailla. Välillä on tuntunut, että en muuta oikein olekaan ehtinyt tehdä, kuin vain olla koululla. Nyt enää kuvakandi ja kesätyöhaut. Viime keväänä, kun olin kuvaamassa Nätyn valmistuvien näyttelijöiden juhlat, sain varmuutta, että hei, kyllä sitä selviää vaikka mistä. Kyseessä oli siis todella isot juhlat ja jännitin niitä todella paljon. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin ja sain muutamia mielestäni todella onnistuneita kuvia.

 

Koulun ohella olen lukenut lukenut lukenut. Tänä vuonna luettuja kirjoja on yhteensä 49. Nyt kesän jälkeen koulun alettua en ole jaksanut lukea kirjoja ihan samaan tahtiin kuin alkuvuodesta ja aika paljon on käynytkin niin, että aika, jonka ennen käytin kirjojen lukemiseen, onkin mennyt Netflixiin. Mahtavia leffoja (Saw-sarja, The Scapegoat, Tunnottomat, Irresistible, Muiden elämä) ja upeita sarjoja (Breaking Bad, American Horror Story, Twin Peaks, Pikku-Britannia, Moderni perhe, Hannibal). Kulttuuria kulttuuria? Heh.

 

Kultturista tuli mieleen Kulttuurijaosto! Sielläkin ollaan nyt puuhasteltu vaikka mitä. Ihana vuosi takana. Vielä luvassa pikkujoulut ja sitten alkaa olla kaikki kasassa. Lisäksi olin kuvaamassa Tamyn synttäreillä ja siellä samaisessa juhlassa Kulttuurijaosto palkittiin kunniakirjalla! :---) Tässä vielä yhteiskuva meidän mahtavasta porukasta!

 

Anna, Sunna, mä, Virve, Paula, Kati! Ton ihanan ihanan keltasen mekon sain Elleniltä! :>

Tämän kaiken keskellä on ollut hankala muistaa, että nukkuakin pitäisi ja aikaa kyllä tulee lisää joka aamu. Olen todella motivoitunut tekemään vaikka mitä, mutta usein käy niin, että voimat loppuu kesken. Onneksi pian tulee joululoma ja kaikki asiat selviintyy. Meinaan kesätyöharjoitteluita sun muita. Yritän ajatella mahdollisimman paljon, että asiat menee omalla painollaan. En nyt just voi mitenkään vaikuttaa siihen, että huomenna tai ylihuomenna saan ehkä tietää pääsenkö yhteen paikkaan haastatteluun.

 

Huomaa kaiken kaikkiaan, että psykoterapian merkitys omalle voinnille on ihan ehdottoman huima. Selvästi mun pieni mieleni tarvitsee seuraa, joka osaa sanoa vastaan ja näyttää oman ajatteluni absurdit puolet, kehäpäätelmät ja sen sellaiset. Hyvin pitkään oon kärsinyt kammottavasta itsekriittisyydestä, joka on estänyt nauttimasta asioista, joita rakastan. Nyt pikkuhiljaa sitä tajuaa, että voihan niitä asioita tehdä ahdistuksesta huolimatta ja siten ahdistus pienenee jatkuvasti. Olipas nyt henkilökohtaista pohdintaa.

 

No mutta, muuten mun elämääni on riemastuttanut näädät, Elisa ja Lukulaari. Kämppikset ja kaverit toki myös! Talven varalle näädät on taas keränneet rasvavarastoa ja tilasin palleroille joululahjaksi uuden tunnelin ja lisää ruokaa sekä herkkutahnaa. Elisalle ostin liput Lontooseen...! Hän oli täällä käymässä tän viikonlopun ja paljastin tän yhdistetyn joulu- ja synttärilahjan jo nyt hänelle. Viikonlopun aikana tuntui, että mä olin se, joka enemmän hihkui matkasta! Oon kerran aikaisemminkin käynyt siellä ja tuntuu, että en voi koskaan saada siitä tarpeekseni. !!!!! London calling !!!! En malta odottaa tammikuuta. Jaix!

 

Lukulaaria pitää myös hehkuttaa. Siellä on mahtavin valikoima ja mahtavin systeemi, omia vanhoja kirjoja voi käydä tarjoamassa vaihtoon! Oon ikionnellinen siitäkin. Oon nyt vaihtanut omia kirjoja uusin noin 85 euron arvosta! Voi huhhu.

 

 

Hmmm. Ehkä tää tästä taas lähtee. Kirjoittaminen. Ja ehkä semmonen hauska satunnainen kuvaaminenkin. Ennen olen pitänyt bloggaavia ihmisiä kiinnostavampana kuin niitä tyyppejä, jotka eivät ole löytäneet blogimaailmaa. Jostain syystä tämä mielipide on muuttunut. Ja olen jopa ruvennut kyseenalaistamaan, että onko bloggauksessa loppujen lopuksi kyse mistään muusta kuin itsensä korostamisesta tai vertaistuen hakemisesta. Tulin siihen tulokseen, että haluaisin löytää omassa blogissani päiväkirjamaisuuden ja samalla myös jonkin yhteisöllisyyden, jos vain mahdollista. Ja ehkä se on myös osa kumpaakin, haluan täällä esitellä valokuviani ja samalla jakaa ajatuksiani kaikesta mieltä painavasta, vaikka en kovin rohkea kaikista ajatuksistani olekaan puhumaan.

 

Lopuksi vielä Sankaritko-kuvasarjasta suosikkinapsaisuja.

 

hmm,,,,

kun aamulla herään, tämän näen

Haluaisin kertoa vaikka mitä. Olen lukenut 28 kirjaa tänä kuluneena vuonna. Se on aika paljon. Kirjat ja niihin pakeneminen tekee mut ihan valtavan onnelliseksi. Kuinka monta elämää saankaan käydä läpi kirjojen kautta. Huh. Mun harjoittelu siirtyi ensi keväälle, todennäköisesti näin. Olen nyt ollut hetken jo sairaslomalla, uupumus. Lukemasta päästyäni olen maalannut, piirtänyt ja tehnyt kollaaseja. Pieniä hippusia, jotka muodostavat turvaverkkoa ympärilleni. En putoakaan kovin korkealta, kai. Olen ollut äärimmäisen huolissani Ainosta jo vaikka kuinka pitkään Nyt täytyy vain keskittyä omaan päähän. Tunnen itseni julmaksi.

Olen saanut muutamia arvostelukappaleita muutamasta eri kustantamosta, ja olen niitä kirjoja riemulla lukenut ja niistä tuonne kirjablogiin kirjoitellut. Pienistä asioista suuri ilo. Ja samalla sitten taas myös pienistä asioista suuri suru. 

Referaatti: Kaarle Nordenstreng (toim.) - Kansainvälinen oikeus ja etiikka journalismissa

Moderni kansainvälinen järjestelmä

Modernin kansainvälisen järjestelmän juuret ovat Westfalenin rauhassa (1648), ja vasta toisen maailman sodan jälkeen on kansainväliseen järjestelmään tullut institutionaalisia muutoksia. Tuolloin kansainvälisten instituutioiden merkitys kasvoi. Tässä välissä (1648-1939) kansainvälinen järjestelmä on pysynyt suht muuttumatomana, vaikkakin sen keskeisessä instituutiossa, valtiossa, on tapahtunutkin muutoksia, esimerkiksi kansanvallan ja edustuksellisen demokratian vakiintuminen. 

Klassinen käsitys

Westfalenin rauhan jälkeistä modernia kansainvälistä järjestelmää edelsi klassinen käsitys, jonka synnytti feodalismi ja sitä kuvaa parhaiten nykyisen Italian alueella toiminut kaupunkivaltioiden järjestelmä. Klassista käsitystä voidaan kuvata yliherruuden järjestelmäksi, jossa kaupunkien ja ruhtinaskuntien keskinäinen kanssakäyminen oli alistettu niiden muodostaman järjestelmän ulkopuolella luoduille säännöille. Nämä säännöt oli luonut katolinen kirkko ja sen vallan henkilöitymä paavi.

Societas christiania

Kansainvälinen järjestelmä, joka toimi klassisen opin perustalta, käsitti lähinnä vain kristinuskon kattaman alueen. Tuo oli Societas christiania, jossa vallitsi paavin ylivalta. Valta oli jakautunut lukemattomien yksiköiden välillä pyramidisesti eikä niinkään horisontaalisesti. Tähän ajatukseen liittyi myös pyrkimys luoda imperiumi eli luoda kristinuskon alaisesti maailmasta yhtenäinen kokonaisuus. Tämä voidaan nähdä eräänlaisena pyrkimyksenä Roomaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, ja ratkaisu tähän kaikkeen löytyi vasta valtioiden synnyttyä.

Valtio perusyksikkönä keskiajan lopulla + Just gentium

Ajatus, jonka mukaan valtio olisi kansainvälisen järjestyksen perusyksikkö, ilmaantui vasta keskiajan (1400-1500-l) lopulla. Keskiajalla syntyi suuri määrä myös uusia toimijoita, joiden välille syntyi instituutioita, diplomatiaa ja kanssakäymistä. Niiden ajateltiin muodostavan yhteisön, jolle valtiot olivat alisteisia. Tuolloin muodostui ajatus, että maailma koostui valtioista, jotka kuitenkin olivat alisteisia (ei jumalaiselle järjestelmälle!) luonnonoikeudelliselle yhteisölle, ihmiskunnalle, jonka toimintaa ohjaa jus gentium, kansain oikeus. Jus gentium ei ollut valtioiden suhteita määrittelevä laki, vaan moraalinen normisto koko ihmiskunnalle. Valtioiden etu katsottiin alisteiseksi yhteisille eduille!

Valtiojärjestelmän syntyyn liittyi usko siihen, että oli olemassa jokin ihmisiä yhdistävä ja sitova ykseys, jollainen jumalainen oikeus oli ollut. Jus gentium oli nimenomaan ihmisten suhteita koskevaa pohdiskelua ja teki eron ihmiskunnan ja suvereenien valtioiden muodostavien yhteisön välille. (Miksi nykypäivänä emme kykene ylittämään valtiotamme, ideologiaamme, kulttuuriamme? Onko jokin poliittinen ideologia sumentanut meidät ja saanut meidät, tällä tarkoitan nyt aivan kaikkia maailman ihmisiä, unohtamaan meidän inhimillisen lähtökohtamme? Puhutaan paljon, että pitäisi ylittää oma oleminen ja oma olemassaolo ajatuksissaan. Mutta entäs jos se ajaa meidät siihen, että emme ymmärrä enää olevamme samanlaisia ihmisiä kaikki? Onko meidän yltiöyksilöllisyytemme ja erikoisuudentavoittelumme ajanut meidät siihen, että emme kykene ymmärtämään yhteisiä lähtökohtiamme? Missä on nykypäivän ihmiskunnan moraalinen normisto? Tarkoittaako nykypäivänä ihmisten yhteinen moraalinen normisto jotakin sellaista kuin YK, EU tai NATO?)

Valtioiden synty + hengellisen ja maallisen eroaminen

Valtioiden synty liittyi suureen henkiseen ja maailmankuvalliseen murrokseen. Ihmisten nähtiin henkisesti vieraantuvan. Feodaaliajan hallitsijat vieraantuivat yliherruudesta, joka oli luonteeltaan niin kirkollista kuin maallistakin (paavinvaltaa ja feodalismia). Kirkon ja maallisen vallan ykseys oli ollut rikkumatonta vuosisatojen ajan. Käännekohta oli kuitenkin Augsbrgin rauha vuonna 1555, jolloin omaksuttiin cujum regio - ejus religio - kenen valta, sen uskonto -periaate.

Paavin istuimen alentaminen

Westfalenin rauhanteossa paavin istuin alennettiin maallisten valtioiden joukkoon. Tosin edelleenkin Pyhällä Istuimella on valtion status ja se on lukemattomien kansainvälisten sopimusten allekirjoittaja valtioiden rinnalla. Se rinnastetaan edelleen valtioihin. (Paavi siis allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia joo, mutta mielestäni on virallista valtastatusta tärkeämpää sen todellinen vaikutusvalta ihmisten keskuudessa. Miksei mainita sitä, minkä verran paavin valta todellisuudessa heikentyi tai heikentyikö edes ollenkaan tuolloin!)

Luonnonoikeudellinen tulkinta + ???

Modernin kansainvälisen järjestelmän periaatteet muodostuivat siis silloin kun luonnonoikeudellinen tulkinta syrjäytti jumalallisen näkemyksen. "Luonnonoikeudellisesta perusolettamuksesta johdetaan kansainvälistä järjestelmää koskevaksi perusperiaatteeksi olettamus anarkiasta. Sen mukaan valtiot suvereeneina toimijoina eivät hyväksy yläpuolelleen mitään auktoriteettia, ei maallista eikä jumalaista. Valtioiden väliset suhteet ovat siis anarkiassa eikä niihin voida tuoda järjestystä ulkopuolelta kuten klassisessa opissa. Valtioiden on itse luotava ja ylläpidettävä järjestystä, jonka vaihtoehtona on sota. Tämän ajatustavan oppi-isänä pidetään Thomas Hobbesia." 

(Tämä oli aluksi hirvittävän vaikea kappale. Koko asia on mielestäni ilmaistu turhan vaikeaselkoisesti. Ensinnäkin mielestäni pitäisi tehdä selonteko luonnonoikeuden ja yhteiskuntasopimuksen välillä. Kun puhutaan valtioiden synnystä, mielestäni ei voida vain ohittaa näitä ja viitata siihen miten sattuu. 

Ymmärtääkseni nimenomaan luonnonoikeus viittaa siihen uskomukseen, että on olemassa jokin ihmisistä riippumaton moraalinen teoria tai normisto. Tämä tarkoittaa siis sitä, että voidaan tehdä päätelmä, että kaikkia ihmisiä koskee yhtälaisesti vaikkapa moraalinen väite "tappaminen on väärin". Tämän ymmärtäminen on merkityksellistä, jotta ymmärtää tuon anarkiaviittauksen. Ilman yhteisiä normeja ja sääntöjä vallitsee kaaos, jossa ihminen ei kykene elämään niin hyvin kuin olisi mahdollista. Mutta ilmeisesti tämä ei kuitenkaan tarkoita tätä, koska tekstissä puhutaan ainoastaan valtioiden välisistä suhteista. Jos olisi kaikkia ihmisiä koskeva yleinen moraali, niin eihän valtioin välisiä ongelmia tulisi, koska kaikki noudattaisivat samoja sääntöjä? Ilmeisesti tässä on tulkittu luonnonoikeutta jotenkin ihan toisella tavalla tai sitten itse olen ymmärtänyt tämän todella väärin.

Vai puhuuko tämän tekstin kirjoittaja mahdollisesti siitä, että luonnontilassa kaikki ihmiset ovat Hobbesin mielestä sotatilassa ja vasta sitten kun tehdään yhteiskuntasopimus, ihmiset kykenevät elämään paremmin? Viittaako luonnonoikeudellinen tulkinta ajatukseen luonnontilasta, johon liittyy pohdinta ihmisen hyvyydestä ja/tai pahuudesta? Ilman yhteiskuntasopimusta ihmiset joko ovat jatkuvassa sotatilassa (Hobbes) tai että ihmisillä on joitakin luonnollisia oikeuksia (Locke) ja niitä kunnioittamalla ihmiset kykenisivät yhteiselämään tai luonnontilassa ihmiset ovat vapaita ja hyviä (Rousseau)? No, oli miten oli kirjoittaja kuitenkin kuittaa tuon kaiken vain tuolla lauseella ja jatkaa realistisesta ja idealistisesta tulkinnasta, joista jatkan siis seuraavaksi.)

Olettamus anarkiasta kansainvälisen järjestelmän toimintaa ohjaavana (miksi se sitä ohjaa? onko se vain tämän kaiken pohdinnan perusta? en nyt ymmärrä!) periaatteena on siis johtanut kahteen tulkintaan, "realistiseen"ja "idealistiseen.

Realistinen tulkinta

Sen mukaan juuri anarkia on johtanut kilpailuun ja sitä kautta esimerkiksi kilpavarusteluun. Tämän ajatuksen mukaan kansainvälisessä järjestelmässä valtiot ovat pakotettuja huolehtimaan vain omista eduistaan ja luottamaan vain omiin kykyihinsä. Tämän tulkinnan mielestä kansainvälinen järjestelmä on vain valtioiden itsekkäiden etujen ja kilpailun näyttämö. Tätä sanotaan hobbesilaiseksi tulkinnaksi kansainvälisen järjestelmän luonteesta.

Idealistinen tulkinta

Realistiselle tulkinnalle on vastakkainen tulkinta, idealistinen eli yhteistoiminnallinen koulukunta. Tämä lähtee olettamuksesta, että anarkia on kanavoitavissa järjestykseksi valtioiden yhteistyöllä, ja niiden välisten suhteiden normatiivisella säätelyllä. Tämän ajatuksen oppi-isä on Hugo Grotius (1583-1645), jonka mukaan valtiolliset suhteet eivät ole minkään suvereenin hallitsijan kannattamat vaan ne perustavat jokaisen valtion yhtäläiseen olemassaolon oikeuteen. Yksittäisen valtion säilyminen on yhtä kuin kansainvälisen yhteisön säilyminen!

Järjestys ja valtioiden sekä yhteisön säilyminen saavutetaan luomalla valtioiden välisiä suhteita säätelevä laki. Yhteistyömallin mukaan valtion kannattaa etsiä yhteisten etujen alueita ja ponnistella yhteisten etujen ajamiseksi ennemminkin kuin kilpailla. Grotiuslainen ajattelu katsoo, että valtiot voivat edistää parhaiten omaa etuaan toteuttamalla yhteisiä etuja. (Ah, altruismi kääntyy egoismiksi! Ja silloin tällöin myös toisin päin)

Tässä on nyt Esko Antolan kirjoittaman osion Kansainvälisen järjestelmän kehityspiirteet -kappaleen ensimmäiset neljä sivua referoituna. Olen lukenut tuon kohdan nyt kolme kertaa ja vieläkin tuo tuntuu kohtuuttoman epäselvältä. Ehkä tämä aukenee jossain vaiheessa, ehkä en vain ymmärrä tai ehkä kirjoittaja todella on epäselkeä. Miltä tämä teistä vaikuttaa?

pöllähtänyt

Pöllähdän kesken kaiken, täällä minä vielä olen. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut sellaista oloa hei olisipa kiva päivittää blogia, voiettä. Olen tunkenut tänne vain yksittäisiä juttuja ja olen vähän pakokauhunkin vallassa välillä vältellyt valokuvaamista. Luin 17.1.2013 Helsingin Sanomista jutun valokuvaaja Nelli Palomäestä. Olen aikaisemminkin törmännyt hänen töihinsä, mutta vasta tuo haastattelu herätti tarkemman mielenkiintoni.

Pa­lo­mä­ki kär­si vuo­sia pa­has­ta pa­niik­ki­häi­riös­tä ja vi­ha­si si­tä, et­tä hän­tä tark­kail­laan. Epä­mu­ka­vuu­ten­sa hän kät­ki ko­va­ää­ni­syy­den taak­se.

"Va­lo­ku­van ot­ta­mi­nen on täl­lai­sel­la rää­vä­suul­le te­ko­syy ol­la hil­jaa, tut­kia ih­mis­tä ja an­tau­tua tark­kail­ta­vak­si. Kes­tää se, et­tä jo­ku tui­jot­taa il­man, et­tä sii­tä tu­lee näy­tel­mä tai tais­te­lu."

Pa­lo­mä­ki ker­too it­se asias­sa vi­haa­van­sa ku­vaa­mis­ta ja jän­nit­tä­vän­sä ku­vaus­ti­lan­net­ta enem­män kuin mal­lit. Hän kui­ten­kin us­koo, et­tä ku­vaus­ti­lan­teen "i­ha­na pel­ko" te­kee muo­to­ku­vis­ta mer­ki­tyk­sel­li­sem­piä.

Tuo kohta ja erityisesti tuo boldattu kohta iski hirmuisen kovaa johonkin sisällä piilevään pikkukatarinaan. Lähetin Nelli Palomäelle sähköpostia, ja sain häneltä aivan mahdottoman kivan vastausviestin! En ole siihen ehtinyt vielä vastata, mutta olen hyvin iloinen siitä. 

Oli hyvin rauhoittavaa ja helpottavaa huomata, että menestynyt valokuvaaja voi kokea epävarmuutta ja jopa vihaa, inhoa, jännitystä, pelkoa kuvaustilanteessa. Itse olen rehellisesti sanottuna vältellyt kuvaamisia. Hyvin vähän olen kuvannut. Milloinkohan viimeksi mulla oli jotain semmosia varsinaisia valokuvausprojekteja? Siis että lähdin ulos kuvaamaan tai kutsuin jonkun ihmisen luokseni kuvattavaksi. Täytyy myöntää, etten muista. Nyt kun opiskelen alaa (ja ensimmäisenä vuonna me ei edes ehditä kuvaamaan ollenkaan!) musta tuntuu, että mun pitäisi onnistua kokoajan tai olla jotenkin nyt sitten eri tavalla hyvä kuin aikaisemmin. Ennen se oli huoletonta. Vähän niin kuin piirtäminen nykyään. (Ihana ystäväni totesikin, että ehkä mun pitäisi päättää, että ryhdyn ammattipiirtäjäksi ja sitten voisin taas kuvata huolettomalla innolla!)

Olin tänään katsomassa TR1 Taidehallissa 11 valokuvaajakollektiivin (klik klik!) Suomi-näyttelyä. Siellä oli kuvajournalistit Miisa Kaartinen ja Rami Hanafi kertomassa näyttelyn kuvasarjoista. Se oli todella mielenkiintoista ja Miisan kanssa juttelu todella mukavaa! Tietyllä tapaa oli hämmentävää, että mä opiskelen nyt ekaa vuottani kuvajournalismia ja Miisa on valmistunut pari vuotta sitten. Kuvat oli mahtavia, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!

Näiden kahden inspiroivan tapahtuman jälkeen kuvaaminen ei enää tunnu yhtään niin pahalta. Odotan sitä, että opin tutuksi uuden kamerani kanssa ja pääsen jälleen tekemään asioita, joista kovasti pidän. ja hassukatarina nyt tähän, hei

Nyt pienempiä asioita. Ensiksi! Meille eli kämppikselleni Emmalle tuli tänään kaksi ensikotikissaa, Yoga ja Helwin, jos nimet nyt oikein muistan. Ne on vähän arkoja, mutta hurjan suloisia. Odotan innolla Tuhkurin ja kissojen tapaamista. Meillä oli ennen joulua kaksi ensikotikissaa Ulpu ja Uuno, ja ne leikkivät Tuhkurin kanssa. Se oli aivan mahtava tunne, kun oma pieni otus saa kavereita. Toisen kämppikseni dalmatialainen kun ei hirmuisen innoissaan ole pikkupedosta, jolla on terävät hampaat ja näykkiminen on osa leikkiä. (Ulpu ja Uuno ehtivät väistää Tuhkurin näykkäilyjä!)

Toiseksi, yliopistolla on hirmuisesti kaikkea mielenkiintoista tänä keväänä. Kolmas kämppikseni on järjestämässä yliopistolla lukupiiriä, jossa aiheena on ihminen ja luonto. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Lisäksi tiedossa on Althusser-lukupiiri ja ensimmäinen virallinen harjoituskurssi, ja noniin, pari muutakin kurssia kyllä. Ihan hirmu mielenkiintosia journalistiikan luentoja! Toivon vaan, että pää pysyy kasassa tämän kaiken keskellä.

Ja kolmanneksi pinnallisuuutta, heheee, hain tänään postista uuden mekon! Se teki hirmuisen iloiseksi! Mekon pitsit näkyy vähäsen alla olevissa kuvissa. Pahoittelen webbikamerakuvia, laiskuus ja kaikki sellainen kameravammailu. Näytin tosi ylipöllähtäneeltä kaikissa kuvissa, ei nyt onnistunut tämä, ja tässä ne kuvat, jotka eivät ole pahimmasta päästä.

Tänään tajusin, että tarvitsen lisää kangaskasseja. Mulla on pari kolme neljä, joista yksi ainoa on käyttökelpoinen. Tai no, sellanen, jonka kanssa voi mennä ulos. Kävin askartelukaupassa ostamassa kangaskasseja. (Kannattaa katsoa kassien koot ennen ostamista. Toinen oli aivan liian pieni ja toinen semmonen kuin kuuluikin!) Askartelukaupassa myytiin myös kangastusseja ja ihan innostuin!

Istuin kahvila Valossa piirtämässä kangaskassiini hihihhiii, olen todella innoissani siitä ja iloinen ja kaikkea muuta tosi epäselkeää. Siitä piti tulla fretti tai joku enemmän frettiä vastaava, mutta nyt se on tommonen kuin on, suloinen silti. Hauskinta kivointa söpöintä oli kun kahvilan myyjä tuli kehumaan tuota ja kysymään, jos voisin tehdä sillekin jonkinmoisen kassin! Toki. Iloisuutta! Olen ihan tolkuttoman väsynyt, mutta samalla aivan todella yliaktiivinen ja olo on häiritsevän härsyvä, sähköinen, levoton.

Kangaskassini toiselle puolelle päätyi Einsteinin sitaatti Everybody is a genius. but if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.

Ehkä tästä lähtee käyntiin uuden vuoden 2013 bloggailut!





PS! Väsynyt, meikitön Katarina ja  hehkutushehkutus ihanalta Eemililtä saatu lahja! sydänsydänsydänsydän
(kaikki asiat on nyt aika hyvin. oon onnellinen ja tuntuu, että asiat järjestyy tästä vielä. ja niin, silmäpusseista ei kannata huolestua.)

Ikkunalauta

tuo sisältää suuremmoisen suloisia kuvia. huomatkaa pieni piirros, joka on minusta! Emma teki sen. Minulla on Tuhkurin korvat ja häntä!

ehkä tässä on uusi innoittava suomalainen naiskirjailija?

hukun romaaneihin, missä ovat koulukirjat?

hihihi (vasemmanpuoleinen norsu on kaverini Liinan Afrikasta tuoma tuliainen!)

kirjallisuudentutkimusta, Nietzscheä, viestinnän tutkimusta, homo/etc kirjallisuustutkimusta, feminismiä ja vihko, jossa valokuvausideoita!

hihi. kirahvit ovat myös suloisia. ja likainen ikkuna.

makuualkovini on kansainvälinen. new york. lontoon kartta. pari itse kehitettyä kuvaa Kaarinan Nivean tehtaasta.

Muuta en ole kuvannut vähään aikaan. Olen tavallaan onnellinen iloinen, että sain edes tämän verran kuvattua. Olen innostunut lukemista, minkä ehkä on huomannut. Pidän makuualkovikolostani. Se on ihanan valoisa. Valkovioletit lakanat, kirjoja kirjoja ja ihana uusi 120cm leveä sänky! Nukun usein kirjojen vieressä. Unohtui kuvata alkovin toinen seinä! Ehkä kuvaan sen joskus tässä vielä. Unisieppari, joka joskus alkuaikoina sieppasi vain pahoja unia. Millä keinoilla muut ihmiset selviävät syksystä ja kaameasta pimeydestä? Olen ostanut kahdet kivat syyskengät, kaksi syystakkia, kaulahuivivarastoni on kattava. Ehkä tämä kaikki johtuu villasukkien ja kynttilöiden puutteesta!

Onnellisuus!

Pian olen jälleen kokonaisempi kuin aikoihin. Miten asiat voivat heitellä tällä tavoin? Tuntuu kuin hukkuisin kysymyksiin ja mieleni odottaisi jatkuvasti oivallusta ja tietynlaista laajenemista, avartumista maailmalle. Kovera katse kulkee ympäriinsä esineissä asioissa. Ostaisinkohan tänäänkin jäätelöä, se olisi aika ihanaa. Toisaalta haluaisin käydä kahvilassa, mutta millä rahalla, millä seuralla? Olen nukkunut vaillinaista unta, jatkuvasti odottaen ja ihmetellen. Kaikkea jännittävää tapahtuukin.

Mietin omaa särmäkkyyttä ja omaa tunnetta omasta itsestä. Tällainen vaihe tällä kertaa. Kaipaan itseäni ja ystäviäni. Kaikki kuitenkin vaikuttaa hyvältä. Miten asiat menevätkin eteenpäin, ehkä jonkinlaista kiertokulkua toden totta. Odotus on varmaan tämän elämän vaiheen tärkeä sana. Sellaista elämäni on ollut monet monet vuodet ja nyt odotus tiivistyy ja hämmentyy, kun kohtaan pian sen vaiheen, jota olen odottanut niin malttamattomasti. En ole kärsivällinen.

Kahden tunnin päästä minuun muodostuu jotain, joka ei lähde pesemällä pois. Se on ihanaa, ihastuttavaa, upeaa! Olen riemuissani! Toivon, että kuume ei nouse tänään. Tuhkur ja minä siivoamme tänään täällä, jos siltä tuntuu. 

Ihana Lensku kuvasi mut ja Tuhkurin ihanalla parvekkeellamme, ihanissa sirkusjuhlissani! <3

Olen löytänyt jälleen kirjojen lukemisen tuoman ilon. Lisäksi olen riemuissani, kun saan istua ison ikkunani ikkunalaudalla niin, että jalat ovat ulkona. Heilutella niitä siinä. Katsella alas. Lukea kirjaa ja tuntea suurta onnellisuutta. Löysin lapun johon olin piirtänyt meidän talomme näköisen talon ja siinä alla luki "jossain on talo, jossa minäkin olen onnellinen", oi. Lisäksi yölliset seikkailut talomme katolla ovat olleet suloisia.

Secrets ! !

Ylistys kirjablogeille

Olen ollut aivan onnissani kun olen saanut kirjoitella kirjablogiini. Ennen sen perustamista olen yrittänyt listata lukemiani kirjoja huonolla menestyksellä. Mutta kuitenkin kun olen löytänyt jonkun pienen listan jostain kirjan välistä, on se tehnyt minut todella iloiseksi. Nyt on toukokuusta saakka luetut kirjat, joita tosin on valitettavan vähän, on listattu kirjablogiini. Sieltä voin katsella, kuinka touko- ja kesäkuussa luin vain kaksi kirjaa, mutta heinäkuussa luinkin jo kolme! Tässä kuussa olen lukenut kaksi ja kolmatta mennään jo.

Erilaiset tekstianalyysit ovat kovin tuttuja lukiosta (yh), mutta olen kuitenkin ilahtunut saadessani kirjoittaa kirjan herättämiä ajatuksia ylös. Parasta on, että tässä minulla ei ole mitään velvotteita. Kirjoitan vain omaksi iloksi ja kirjoitan kirjasta ihan vain sitä, mitä itse haluan. Kirjan avaaminen tekstiksi on tuonut minulle ikään kuin päätöksen kirjan lukemiseen. Tietysti mahtavaa tässä on myös se, että voin vuoden (vuosien) päästä lukea jonkun kirjan, jonka olen lukenut nyt ja vertailla ko. teoksen herättämiä ajatuksia eri lukukerroilla.

Niinpä ilakoiden totean: suosittelen jokaiselle omaa kirjablogia, jonne voi kirjoittaa omia tuntoja lukemisesta, kirjoittamisesta, nykykirjallisuudesta, eri genreistä, klassikoista, naiskirjailijoista, underground-kirjoista ja kaikesta mahdollisesta.

Vauhtia

Sain ihanalta Aino-kämppikseltäni (joka tosin muuttaa pian Espanjaan!) Kuvaa asenteella! -kirjan. Kirjayllätys oli erittäin ihana, tulin todella iloiseksi siitä. Kirja vain lisäsi valokuvausintoani. Nykyinen Canon EOS 450D on tosi huonossa kunnossa, kun viimeksi kun sillä yritin kuvailla, se ei tunnistanut muistikorttia. Siitä on kerran jo suljin vaihdettu ja se on tosiaan palvellut erittäin hyvin rankkoissakin kuvausprojekteissani jo melkein neljän vuoden ajan. Ensi viikon alussa saattaa käydä niin, että saan uuden kameran! Canon 5D mark II on toiveena. (Ihana äitini lupasi tuon minulle ylioppilaslahjaksi, mutta sen ostaminen on vain viivästynyt ja viivästynyt. Nyt kun pääsin opiskelemaan kuvajournalismia niin ammattilaiskamera tulee erittäin tarpeeseen! :---) Se tekee mut niin onnelliseksi.

Pinja oli täällä luonani vierailulla ja ollaan maalattu aika paljon. Haaveenani olisi opetella käyttämään akryylivärejä kunnolla. Olen aikaisemmin ollut enemmän piirustusihminen ja vesiväreillä on tullut enemmän maalattua. Sitten kun on sopiva aika, niin ostan akryylilehtiön, johon voin maalata. Tänään käytiin Viikinsaaressa katsomassa kämppikseni Emma Keiun ja hänen luokkalaistensa taidetta. Lisäksi saarella oli tänään Emman ja hänen muutaman kaverin/luokkalaisen työpaja! Itsekin osallistuin taikataikinatyöpajaan innolla lasten seassa.

Käytiin Pinjan kanssa myös taidetarvikeliikkeessä ja sieltä sain 12 eurolla paljon kaikkea ihanaa. Vesivärit, pieni vesivärilehtiö, mustetta ja mustepiirustuskynä, jossa valmiina terä. Ajattelin tulevaisuudessa laittaa tännekin esille enemmän piirustuksia.

Nyt kuitenkin on aika hengittää, koko päivä on ollut ihme hulinaa ja päätä särkee. Kävin Emman kanssa tänään Om yogan hyvän yön iltajoogassa ja se oli todella rentouttavaa.

kirjoituksia kirjoista

Hei te ihanat! Aloitin toukokuussa kirjablogin! Tarkoituksena on taas panostaa lukemiseen ja kirjoitella luetuista kirjoista jotain kivoja juttuja!

Tsekatkaaa kirjablogi täältä!

Nicola Barker - Apposen avoinna

 Tässä se on, aivan ensimmäinen kirja-arvostelu, jonka voitte täältä lukea. Toivon mukaan tämä ei viimeiseksi jää. En ole lukenut pitkään aikaan muuta kuin oppikirjoja (ylioppilaskirjoitukset) ja pääsykoekirjoja. Kolme päivää vietin Viiman luona ilman ainoatakaan oppikirjaa. Luin kesällä 2007, 2008 tai 2009 mökkeillessä Nicola Barkerin kirjan Apposen avoinna. Se jäi mieleen, painui, ei unohtunut. Nimi nousi esiin lempikirjoja miettiessä. Hassuinta oli, etten edes muistanut tarkalleen, mistä kirja kertoi ja miksi olin niin kovasti siihen ihastunut. 

Viehätysvoimaisin ja hurmaavin henkilö on Ronny. Hän on apposen avoin, Jimiä pelottaa tai ainakin pelästyttää; ei maailmassa pärjää, jos on niin avoin. Jim on ylpeä sulkeutuneisuudestaan. Ronny vilkuttaa autoille tai autoilijoille. Minulle kohtaus näyttäytyy enemmänkin autoille vilkutteluna kuin autoilijoille vilkuttamisena. Jim näkee Ronnyn matkalla töihin. Ronny ei vilkuta. Jim pysähtyy ja menee katsomaan Ronnya. Ronnylla on kuollut ampiainen.

Ronny muuttaa Jimin luo asumaan saarelle. Saari on kuin unessa, joka herää talvihorroksesta. En ole oikeastaan edes varma kirjassa esitetystä ajankohdasta, mutta ei sillä ole väliä. Saarella on myös kaikista paheista (naisista, tupakasta, alkoholista, roskaruuasta etc) irrottautuva valokuvaaja ("pornokuvaaja"), joka on tehnyt itsensä tunnetuksi tekemällä pornopuuhakirjoja. Saarella on nudistiranta ja sinne matkalla tuo valokuvaaja, Luke muistaakseni nimeltään, tapaa Lilyn. Lily on ilkikurinen, hankala. Hän on utelias ja vempuileva. Ronny saa hänetkin hetkeksi hiljaiseksi, Ronny on hänestä kiinnostava.

Valokuvaajalle ja Lilyn äidille tulee suhde. Tarinaan sekottuu myös Jimin veli Nathan, joka on löytötavaratoimistossa töissä. Ronny myös tuntee Nathanin ja Nathan säilyttää Ronnyn varastamaa hirviötä. Kaikki päättyy kuitenkin. Kaiken tapahtuneen, ohitselipuvan, jälkeen mikään ei voi olla niin kuin aikaisemmin.

Ronny on valloittava ja herkkä, hurjan samaistuttava. Vaikka Ronny ei paljastakaan paljoakaan taustoistaan, hänen nimensäkin on vaihteleva, epävakaa, epäselvä, Ronny on kirjan kiehtovin. Ehkä juuri siksikin. Ronny on avoin ja silti hän kertoo menneisyydestään vähiten. Miksi hän on sillalla vilkuttamassa autoille? Missä on hänen perheensä? Mitä hänelle on tapahtunut?

Jim on sulkeutunein ja silti tuntuu kuin kirjan tapahtumat sijoittuisivat häneen. Kaikki ihmiset kietoutuvat toisiinsa ja jollain tavalla paljastaen Jimin elämästä jotakin uutta ja arvaamatonta. En osaa kertoa objektiivista näkemystä kirjasta, en osaa edes kertoa, mistä kirja kertoo. En osaa nähdä kirjaa niin kuin kirjailija ehkä olisi sen tarkoittanut. Näen sen aivan omien hahmotusten läpi ja voi olla, että joku toinen kirjan lukenut luulee minun puhuvan aivan toisesta kirjasta. Mitä kirja-arvosteluissa edes pitäisi kertoa?

Rakastuin kirjaan luettuani sen ensimmäisen kerran. Rakastuin siihen syvemmin luettuani sen uudelleen pari viikkoa sitten. Aloitin lukemaan sen vielä kolmannen kerran, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Toisen kerran lopussa itkin. En muista, mitä kirjaa lukiessa olisin koskaan itkenyt. Ronnylle tapahtuu hurjia asioita ja se vain sattuu. Ehkä samaistun liikaa Ronnyyn, ehkä Ronny on kiehtova ja mukaansaimaiseva liiaksikin, arpiset ranteet, puuttuvat isovarpaat, simpukat, voi ihanuutta. Surullinen haikeus, kauneus. Jotakin sellaista. Ujostuttaa kertoa tällaisista herkistä asioista.

Barker kirjoittaa hyvin. Olen yrittänyt tarttua erilaisiin kirjoihin kaiken opiskelun jälkeen, jotta voisin vain rentoutua kirjojen ääressä ja lukea vain lukemisen ilosta. Se ei kuitenkaan ole onnistunut ihan niin. Kaikki kirjat ovat olleet raskaita ja vaivalloisia. Vaikka tässä kirjassa on melkein 400 sivua, se luisuu ohitse, uppoaa ja sen kanssa on hyvä sukeltaa ulos kaikesta ahdistavasta. Jossain määrin kirja itsessään muuttuu ahdistavaksi, vaikkei kai sen tarkoitus olisi olla kuin kuvaileva, asioita eri tavoin tarkasteleva. Kirja kokoaa paloja, yhdistelee ja ihmisten elämät ja olosuhteet lomittuvat toisiinsa. Kirjan henkilöt näyttäytyvät päällepäin tavallisilta, arkisilta, mutta syvemmälle selviytyessä saakin tietää heidän mielenkiintoiset puolensa.

Ihmiskohtaloita, palanen kesästä, syksystä, ajanjaksosta. Palanen sanoja, tekoja, muutosta. Kannattaa lukea tuo, se on upea. Kertokaa sitten minullekin, mistä tuo kirja kertoo. Se on upea. Rakastettava. Viisikymmentäyhdeksän ja puoli tähteä antaisin kymmenestä.

Utuisia salaisuuksia vanhoista päiväkirjoista / Roriferous secrets from old diaries

Pursuit of happiness

Kitchen. I have covered my cupboards with photos and drawings.

I'm very proud of my new bookself. There is my old drawing haha and some photographs from my very first exhibition.

I found this from university's library. It includes lots of interesting information on zines and all kind of diy-things.

I found this book from London. There was cute little bookstore! Keri Smith's ideas are marvellous! (I have also her book "Wreck this journal")

"I haven't ever tried to draw my own picture in moving train with left hand!"

I have become insecure about my English. This Christmas holiday has been the best.