Showing posts with label considering. Show all posts
Showing posts with label considering. Show all posts

Sunday, December 7, 2014

7.12.2014

Olen rakastanut ja vihannut tätä blogia jo useamman vuoden verran. Lukemattomat kerrat olen ehtinyt miettiä uuden blogin perustamista, mutta miksi en jatkaisi tänne. Elämä menee eteenpäin, niin kai blogikin. Ja jos joku tätä sattuu lukemaan, niin varmasti ymmärtää tämän pointin myös. Pysyvää on vain muutos ja samalla kuitenkaan ei voi astua yhteen virtaan kahdesti. Olipas nyt coelhomaisesti heitetty pari filosofisesti ihan kiinnostavaa pointtia.
 
 
Jatkoin syksyllä opintojani uutta puhtia täynnä ja hurjastelin, haalin kursseja vähän turhankin paljon ja osa väistämättä jäi pois. Mielenkiintoisimpia kursseja varmaan olivat politiikantutkimuksen kurssi Vallan ja vastarinnan politiikat julkisessa kaupunkitilassa ja Turun yliopiston historian laitoksen järjestämä verkkokurssi vasemmisto vastakulttuurina. Toki kuvaamista, taittoa, Utain- ja Katse-lehtiä taas ollaan puuhasteltu. Lisäksi teen nyt kuvakandia. Sen olisi pitänyt olla valmis jo yli viikko sitten, mutta täytyy mennä oman jaksamisen mukaan. Enää editointia luvassa siis, suurin työ uskoakseni tehty jo. On välillä vaikeaa käsittää, että kuinka sitä ei ehkä jaksakaan venyä moneen paikkaan samaan aikaan.
 
Nämä opiskelujutut ovat siis värittäneet mun arkea aikalailla. Välillä on tuntunut, että en muuta oikein olekaan ehtinyt tehdä, kuin vain olla koululla. Nyt enää kuvakandi ja kesätyöhaut. Viime keväänä, kun olin kuvaamassa Nätyn valmistuvien näyttelijöiden juhlat, sain varmuutta, että hei, kyllä sitä selviää vaikka mistä. Kyseessä oli siis todella isot juhlat ja jännitin niitä todella paljon. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin ja sain muutamia mielestäni todella onnistuneita kuvia.
 
Koulun ohella olen lukenut lukenut lukenut. Tänä vuonna luettuja kirjoja on yhteensä 49. Nyt kesän jälkeen koulun alettua en ole jaksanut lukea kirjoja ihan samaan tahtiin kuin alkuvuodesta ja aika paljon on käynytkin niin, että aika, jonka ennen käytin kirjojen lukemiseen, onkin mennyt Netflixiin. Mahtavia leffoja (Saw-sarja, The Scapegoat, Tunnottomat, Irresistible, Muiden elämä) ja upeita sarjoja (Breaking Bad, American Horror Story, Twin Peaks, Pikku-Britannia, Moderni perhe, Hannibal). Kulttuuria kulttuuria? Heh.
 
Kultturista tuli mieleen Kulttuurijaosto! Sielläkin ollaan nyt puuhasteltu vaikka mitä. Ihana vuosi takana. Vielä luvassa pikkujoulut ja sitten alkaa olla kaikki kasassa. Lisäksi olin kuvaamassa Tamyn synttäreillä ja siellä samaisessa juhlassa Kulttuurijaosto palkittiin kunniakirjalla! :---) Tässä vielä yhteiskuva meidän mahtavasta porukasta!
 
Anna, Sunna, mä, Virve, Paula, Kati! Ton ihanan ihanan keltasen mekon sain Elleniltä! :>
Tämän kaiken keskellä on ollut hankala muistaa, että nukkuakin pitäisi ja aikaa kyllä tulee lisää joka aamu. Olen todella motivoitunut tekemään vaikka mitä, mutta usein käy niin, että voimat loppuu kesken. Onneksi pian tulee joululoma ja kaikki asiat selviintyy. Meinaan kesätyöharjoitteluita sun muita. Yritän ajatella mahdollisimman paljon, että asiat menee omalla painollaan. En nyt just voi mitenkään vaikuttaa siihen, että huomenna tai ylihuomenna saan ehkä tietää pääsenkö yhteen paikkaan haastatteluun.
 
Huomaa kaiken kaikkiaan, että psykoterapian merkitys omalle voinnille on ihan ehdottoman huima. Selvästi mun pieni mieleni tarvitsee seuraa, joka osaa sanoa vastaan ja näyttää oman ajatteluni absurdit puolet, kehäpäätelmät ja sen sellaiset. Hyvin pitkään oon kärsinyt kammottavasta itsekriittisyydestä, joka on estänyt nauttimasta asioista, joita rakastan. Nyt pikkuhiljaa sitä tajuaa, että voihan niitä asioita tehdä ahdistuksesta huolimatta ja siten ahdistus pienenee jatkuvasti. Olipas nyt henkilökohtaista pohdintaa.
 
No mutta, muuten mun elämääni on riemastuttanut näädät, Elisa ja Lukulaari. Kämppikset ja kaverit toki myös! Talven varalle näädät on taas keränneet rasvavarastoa ja tilasin palleroille joululahjaksi uuden tunnelin ja lisää ruokaa sekä herkkutahnaa. Elisalle ostin liput Lontooseen...! Hän oli täällä käymässä tän viikonlopun ja paljastin tän yhdistetyn joulu- ja synttärilahjan jo nyt hänelle. Viikonlopun aikana tuntui, että mä olin se, joka enemmän hihkui matkasta! Oon kerran aikaisemminkin käynyt siellä ja tuntuu, että en voi koskaan saada siitä tarpeekseni. !!!!! London calling !!!! En malta odottaa tammikuuta. Jaix!
 
Lukulaaria pitää myös hehkuttaa. Siellä on mahtavin valikoima ja mahtavin systeemi, omia vanhoja kirjoja voi käydä tarjoamassa vaihtoon! Oon ikionnellinen siitäkin. Oon nyt vaihtanut omia kirjoja uusin noin 85 euron arvosta! Voi huhhu.
 
 
Hmmm. Ehkä tää tästä taas lähtee. Kirjoittaminen. Ja ehkä semmonen hauska satunnainen kuvaaminenkin. Ennen olen pitänyt bloggaavia ihmisiä kiinnostavampana kuin niitä tyyppejä, jotka eivät ole löytäneet blogimaailmaa. Jostain syystä tämä mielipide on muuttunut. Ja olen jopa ruvennut kyseenalaistamaan, että onko bloggauksessa loppujen lopuksi kyse mistään muusta kuin itsensä korostamisesta tai vertaistuen hakemisesta. Tulin siihen tulokseen, että haluaisin löytää omassa blogissani päiväkirjamaisuuden ja samalla myös jonkin yhteisöllisyyden, jos vain mahdollista. Ja ehkä se on myös osa kumpaakin, haluan täällä esitellä valokuviani ja samalla jakaa ajatuksiani kaikesta mieltä painavasta, vaikka en kovin rohkea kaikista ajatuksistani olekaan puhumaan.
 
Lopuksi vielä Sankaritko-kuvasarjasta suosikkinapsaisuja.
 



Saturday, March 8, 2014

Altruismista

Olen aina ajatellut, ettei puhdasta altruismia, eli puhdasta epäitsekkyyttä, ole olemassa. Olen pohtinut tätä monta vuotta ja yrittänyt etsiä tapauksia, joissa ihminen voisi kohdella toista ihmistä täysin altruistisesti. Kerran lukiossa eräs kaveri sanoi, että hän on vihdoinkin keksinyt täysin epäitsekkään teon. Se meni jota kuinkin niin, että jokin henkilö hankkii toiselle ihmiselle lääkkeen tai jonkin parannuskeinon johonkin, vaikka itse tarvitsisi sen yhtälailla eikä kerro tästä milloinkaan toiselle. Mutta tässäkin tulee se, että ensimmäisen henkilön saama mielihyvä on yhtälailla itsekästä, vaikka mielihyvä olisinkin pientä.

((Jos kalastaa ison kalan, joka jättää syömättä pikkukaloja, niin onko se altruistista? Baaripohdintaa viime viikonlopulta. Tässä kohtaa voi miettiä, että voiko rinnastaa eläinten tappamisen ihmisten tappamiseen. (Aaarg, utilitarismin näkökulmasta kuolemanrangaistuksetkin olisi hyvä vaihtoehto ihmisille, jotka vain tekee pahaa.) Ja kun ihminen ei kuitenkaan tapa niitä kolmea kalaa. Eläin itsessään ei voi olla moraalinen toimija, koska se ei kykene rationaaliseen ajatteluun ja toisin valitsemiseen. Ja sinänsä ihminen ei voi ottaa kunniaa toisen ei-moraalitoimijan teosta, joka vain ihmisen tekemänä olisi moraalisesti tuomittava.))

Pohdin, että voiko itsensä tappaminen toisen hyväksi olla jollain tasolla epäitsekästä. Toisaalta onko itsemurha aina itsekästä? Entä itsensä tapattaminen? Missä menee niiden kahden raja? Entä uhrautuminen! Klassinen esimerkki Harry Potterista, jonka äiti uhrautuu tämän vuoksi. Äiti kuolee, mutta Harry is the boy who lived.

Mietin kuolemista toisen puolesta ja uhrautumista, että tuottaahan se toisaalta mielihyvää kuolevalle, kun tämä saa ajatella, että teollaan mahdollisesti säilyttää toisen hengen. Mutta tämä mielihyvä kestää vain hetken ja kuoleman jälkeen ei ole mitään, ei mielihyvää eikä -pahaa. Toisaalta mietin, että voiko tämä urhautuminen ja kuoleminen aiheuttaa tälle toiselle henkilölle hirvittävän pahan olon. Voiko itsensä tappamisen tai tapattamisen nähdä urhautumisessakin itsekkäänä? Kuoleva poistuu tilanteesta ja jättää toisen aivan yksin, vaikka tämä sitten jäisikin henkiin.

Miten mielihyvän ja teon suhdetta mitataan? Voiko pienen mielihyvän jättää pois laskuista? Mitä jos toinen on vain liian kiltti ja on epäitsekäs, vaikka ei saisi mitään muuta kuin kuraa niskaansa? Onko se todellista altruismia? Mitä mieltä sinä olet?

(Mun oli vain _aivan_pakko_ saada tämä kaikki ulos nyt heti. Pahoittelen epärationaalista purkausta.)

Saturday, February 1, 2014

Referaatti: Kaarle Nordenstreng (toim.) - Kansainvälinen oikeus ja etiikka journalismissa

Moderni kansainvälinen järjestelmä
Modernin kansainvälisen järjestelmän juuret ovat Westfalenin rauhassa (1648), ja vasta toisen maailman sodan jälkeen on kansainväliseen järjestelmään tullut institutionaalisia muutoksia. Tuolloin kansainvälisten instituutioiden merkitys kasvoi. Tässä välissä (1648-1939) kansainvälinen järjestelmä on pysynyt suht muuttumatomana, vaikkakin sen keskeisessä instituutiossa, valtiossa, on tapahtunutkin muutoksia, esimerkiksi kansanvallan ja edustuksellisen demokratian vakiintuminen. 

Klassinen käsitys
Westfalenin rauhan jälkeistä modernia kansainvälistä järjestelmää edelsi klassinen käsitys, jonka synnytti feodalismi ja sitä kuvaa parhaiten nykyisen Italian alueella toiminut kaupunkivaltioiden järjestelmä. Klassista käsitystä voidaan kuvata yliherruuden järjestelmäksi, jossa kaupunkien ja ruhtinaskuntien keskinäinen kanssakäyminen oli alistettu niiden muodostaman järjestelmän ulkopuolella luoduille säännöille. Nämä säännöt oli luonut katolinen kirkko ja sen vallan henkilöitymä paavi.

Societas christiania
Kansainvälinen järjestelmä, joka toimi klassisen opin perustalta, käsitti lähinnä vain kristinuskon kattaman alueen. Tuo oli Societas christiania, jossa vallitsi paavin ylivalta. Valta oli jakautunut lukemattomien yksiköiden välillä pyramidisesti eikä niinkään horisontaalisesti. Tähän ajatukseen liittyi myös pyrkimys luoda imperiumi eli luoda kristinuskon alaisesti maailmasta yhtenäinen kokonaisuus. Tämä voidaan nähdä eräänlaisena pyrkimyksenä Roomaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, ja ratkaisu tähän kaikkeen löytyi vasta valtioiden synnyttyä.

Valtio perusyksikkönä keskiajan lopulla + Just gentium
Ajatus, jonka mukaan valtio olisi kansainvälisen järjestyksen perusyksikkö, ilmaantui vasta keskiajan (1400-1500-l) lopulla. Keskiajalla syntyi suuri määrä myös uusia toimijoita, joiden välille syntyi instituutioita, diplomatiaa ja kanssakäymistä. Niiden ajateltiin muodostavan yhteisön, jolle valtiot olivat alisteisia. Tuolloin muodostui ajatus, että maailma koostui valtioista, jotka kuitenkin olivat alisteisia (ei jumalaiselle järjestelmälle!) luonnonoikeudelliselle yhteisölle, ihmiskunnalle, jonka toimintaa ohjaa jus gentium, kansain oikeus. Jus gentium ei ollut valtioiden suhteita määrittelevä laki, vaan moraalinen normisto koko ihmiskunnalle. Valtioiden etu katsottiin alisteiseksi yhteisille eduille!

Valtiojärjestelmän syntyyn liittyi usko siihen, että oli olemassa jokin ihmisiä yhdistävä ja sitova ykseys, jollainen jumalainen oikeus oli ollut. Jus gentium oli nimenomaan ihmisten suhteita koskevaa pohdiskelua ja teki eron ihmiskunnan ja suvereenien valtioiden muodostavien yhteisön välille. (Miksi nykypäivänä emme kykene ylittämään valtiotamme, ideologiaamme, kulttuuriamme? Onko jokin poliittinen ideologia sumentanut meidät ja saanut meidät, tällä tarkoitan nyt aivan kaikkia maailman ihmisiä, unohtamaan meidän inhimillisen lähtökohtamme? Puhutaan paljon, että pitäisi ylittää oma oleminen ja oma olemassaolo ajatuksissaan. Mutta entäs jos se ajaa meidät siihen, että emme ymmärrä enää olevamme samanlaisia ihmisiä kaikki? Onko meidän yltiöyksilöllisyytemme ja erikoisuudentavoittelumme ajanut meidät siihen, että emme kykene ymmärtämään yhteisiä lähtökohtiamme? Missä on nykypäivän ihmiskunnan moraalinen normisto? Tarkoittaako nykypäivänä ihmisten yhteinen moraalinen normisto jotakin sellaista kuin YK, EU tai NATO?)

Valtioiden synty + hengellisen ja maallisen eroaminen
Valtioiden synty liittyi suureen henkiseen ja maailmankuvalliseen murrokseen. Ihmisten nähtiin henkisesti vieraantuvan. Feodaaliajan hallitsijat vieraantuivat yliherruudesta, joka oli luonteeltaan niin kirkollista kuin maallistakin (paavinvaltaa ja feodalismia). Kirkon ja maallisen vallan ykseys oli ollut rikkumatonta vuosisatojen ajan. Käännekohta oli kuitenkin Augsbrgin rauha vuonna 1555, jolloin omaksuttiin cujum regio - ejus religio - kenen valta, sen uskonto -periaate.

Paavin istuimen alentaminen
Westfalenin rauhanteossa paavin istuin alennettiin maallisten valtioiden joukkoon. Tosin edelleenkin Pyhällä Istuimella on valtion status ja se on lukemattomien kansainvälisten sopimusten allekirjoittaja valtioiden rinnalla. Se rinnastetaan edelleen valtioihin. (Paavi siis allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia joo, mutta mielestäni on virallista valtastatusta tärkeämpää sen todellinen vaikutusvalta ihmisten keskuudessa. Miksei mainita sitä, minkä verran paavin valta todellisuudessa heikentyi tai heikentyikö edes ollenkaan tuolloin!)

Luonnonoikeudellinen tulkinta + ???
Modernin kansainvälisen järjestelmän periaatteet muodostuivat siis silloin kun luonnonoikeudellinen tulkinta syrjäytti jumalallisen näkemyksen. "Luonnonoikeudellisesta perusolettamuksesta johdetaan kansainvälistä järjestelmää koskevaksi perusperiaatteeksi olettamus anarkiasta. Sen mukaan valtiot suvereeneina toimijoina eivät hyväksy yläpuolelleen mitään auktoriteettia, ei maallista eikä jumalaista. Valtioiden väliset suhteet ovat siis anarkiassa eikä niihin voida tuoda järjestystä ulkopuolelta kuten klassisessa opissa. Valtioiden on itse luotava ja ylläpidettävä järjestystä, jonka vaihtoehtona on sota. Tämän ajatustavan oppi-isänä pidetään Thomas Hobbesia." 

(Tämä oli aluksi hirvittävän vaikea kappale. Koko asia on mielestäni ilmaistu turhan vaikeaselkoisesti. Ensinnäkin mielestäni pitäisi tehdä selonteko luonnonoikeuden ja yhteiskuntasopimuksen välillä. Kun puhutaan valtioiden synnystä, mielestäni ei voida vain ohittaa näitä ja viitata siihen miten sattuu. 

Ymmärtääkseni nimenomaan luonnonoikeus viittaa siihen uskomukseen, että on olemassa jokin ihmisistä riippumaton moraalinen teoria tai normisto. Tämä tarkoittaa siis sitä, että voidaan tehdä päätelmä, että kaikkia ihmisiä koskee yhtälaisesti vaikkapa moraalinen väite "tappaminen on väärin". Tämän ymmärtäminen on merkityksellistä, jotta ymmärtää tuon anarkiaviittauksen. Ilman yhteisiä normeja ja sääntöjä vallitsee kaaos, jossa ihminen ei kykene elämään niin hyvin kuin olisi mahdollista. Mutta ilmeisesti tämä ei kuitenkaan tarkoita tätä, koska tekstissä puhutaan ainoastaan valtioiden välisistä suhteista. Jos olisi kaikkia ihmisiä koskeva yleinen moraali, niin eihän valtioin välisiä ongelmia tulisi, koska kaikki noudattaisivat samoja sääntöjä? Ilmeisesti tässä on tulkittu luonnonoikeutta jotenkin ihan toisella tavalla tai sitten itse olen ymmärtänyt tämän todella väärin.

Vai puhuuko tämän tekstin kirjoittaja mahdollisesti siitä, että luonnontilassa kaikki ihmiset ovat Hobbesin mielestä sotatilassa ja vasta sitten kun tehdään yhteiskuntasopimus, ihmiset kykenevät elämään paremmin? Viittaako luonnonoikeudellinen tulkinta ajatukseen luonnontilasta, johon liittyy pohdinta ihmisen hyvyydestä ja/tai pahuudesta? Ilman yhteiskuntasopimusta ihmiset joko ovat jatkuvassa sotatilassa (Hobbes) tai että ihmisillä on joitakin luonnollisia oikeuksia (Locke) ja niitä kunnioittamalla ihmiset kykenisivät yhteiselämään tai luonnontilassa ihmiset ovat vapaita ja hyviä (Rousseau)? No, oli miten oli kirjoittaja kuitenkin kuittaa tuon kaiken vain tuolla lauseella ja jatkaa realistisesta ja idealistisesta tulkinnasta, joista jatkan siis seuraavaksi.)

Olettamus anarkiasta kansainvälisen järjestelmän toimintaa ohjaavana (miksi se sitä ohjaa? onko se vain tämän kaiken pohdinnan perusta? en nyt ymmärrä!) periaatteena on siis johtanut kahteen tulkintaan, "realistiseen"ja "idealistiseen.

Realistinen tulkinta
Sen mukaan juuri anarkia on johtanut kilpailuun ja sitä kautta esimerkiksi kilpavarusteluun. Tämän ajatuksen mukaan kansainvälisessä järjestelmässä valtiot ovat pakotettuja huolehtimaan vain omista eduistaan ja luottamaan vain omiin kykyihinsä. Tämän tulkinnan mielestä kansainvälinen järjestelmä on vain valtioiden itsekkäiden etujen ja kilpailun näyttämö. Tätä sanotaan hobbesilaiseksi tulkinnaksi kansainvälisen järjestelmän luonteesta.

Idealistinen tulkinta
Realistiselle tulkinnalle on vastakkainen tulkinta, idealistinen eli yhteistoiminnallinen koulukunta. Tämä lähtee olettamuksesta, että anarkia on kanavoitavissa järjestykseksi valtioiden yhteistyöllä, ja niiden välisten suhteiden normatiivisella säätelyllä. Tämän ajatuksen oppi-isä on Hugo Grotius (1583-1645), jonka mukaan valtiolliset suhteet eivät ole minkään suvereenin hallitsijan kannattamat vaan ne perustavat jokaisen valtion yhtäläiseen olemassaolon oikeuteen. Yksittäisen valtion säilyminen on yhtä kuin kansainvälisen yhteisön säilyminen!

Järjestys ja valtioiden sekä yhteisön säilyminen saavutetaan luomalla valtioiden välisiä suhteita säätelevä laki. Yhteistyömallin mukaan valtion kannattaa etsiä yhteisten etujen alueita ja ponnistella yhteisten etujen ajamiseksi ennemminkin kuin kilpailla. Grotiuslainen ajattelu katsoo, että valtiot voivat edistää parhaiten omaa etuaan toteuttamalla yhteisiä etuja. (Ah, altruismi kääntyy egoismiksi! Ja silloin tällöin myös toisin päin)

Tässä on nyt Esko Antolan kirjoittaman osion Kansainvälisen järjestelmän kehityspiirteet -kappaleen ensimmäiset neljä sivua referoituna. Olen lukenut tuon kohdan nyt kolme kertaa ja vieläkin tuo tuntuu kohtuuttoman epäselvältä. Ehkä tämä aukenee jossain vaiheessa, ehkä en vain ymmärrä tai ehkä kirjoittaja todella on epäselkeä. Miltä tämä teistä vaikuttaa?

Sunday, May 26, 2013

Smoking (s)kills








Nuorena keräilin sieltä täältä hullun määrän menthol-askeja. Aion rakentaa niistä jonkin installaation, mutta tällä kertaa niistä syntyi kuvasarja. Miettikääpä sitä.
ps, Emma on ihana ja inspiroiva.

Tuesday, March 5, 2013

♥

Silloin tällöin pelkään olevani liian tulevaisuuskeskeinen ajattelussani.
...Toisaalta on hyvä olla toiveikas ja uskoa tulevaisuuteen.
Kun mietin esimerkiksi sitä aikaa kun olin 15-vuotias,
en osannut kuvitella, että edes eläisin 19-vuotiaaksi,
puhumattakaan siitä, että osaisin kuvitella itseni
20-vuotiaana! Se oli ehkä tietyllä tapaa pelottavaa
epätoivoa, koska siihen liittyi ajatus, että enhän mä
edes tuu elämään niin vanhaksi!
Nyt on vain todella jännittävää pohtia,
millaiseksi kasvan ja millainen olen 5 vuoden päästä.
Hmmm!

...ja vanhojen kuvien katselu on parhautta.
katarina vuonna 2009 eli 15-16-vuotiaana
ja mulla on edelleen vaan joku juttu otsatukan vääntämiseen... :b

Friday, January 25, 2013

pöllähtänyt

Pöllähdän kesken kaiken, täällä minä vielä olen. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut sellaista oloa hei olisipa kiva päivittää blogia, voiettä. Olen tunkenut tänne vain yksittäisiä juttuja ja olen vähän pakokauhunkin vallassa välillä vältellyt valokuvaamista. Luin 17.1.2013 Helsingin Sanomista jutun valokuvaaja Nelli Palomäestä. Olen aikaisemminkin törmännyt hänen töihinsä, mutta vasta tuo haastattelu herätti tarkemman mielenkiintoni.

Pa­lo­mä­ki kär­si vuo­sia pa­has­ta pa­niik­ki­häi­riös­tä ja vi­ha­si si­tä, et­tä hän­tä tark­kail­laan. Epä­mu­ka­vuu­ten­sa hän kät­ki ko­va­ää­ni­syy­den taak­se.

"Va­lo­ku­van ot­ta­mi­nen on täl­lai­sel­la rää­vä­suul­le te­ko­syy ol­la hil­jaa, tut­kia ih­mis­tä ja an­tau­tua tark­kail­ta­vak­si. Kes­tää se, et­tä jo­ku tui­jot­taa il­man, et­tä sii­tä tu­lee näy­tel­mä tai tais­te­lu."

Pa­lo­mä­ki ker­too it­se asias­sa vi­haa­van­sa ku­vaa­mis­ta ja jän­nit­tä­vän­sä ku­vaus­ti­lan­net­ta enem­män kuin mal­lit. Hän kui­ten­kin us­koo, et­tä ku­vaus­ti­lan­teen "i­ha­na pel­ko" te­kee muo­to­ku­vis­ta mer­ki­tyk­sel­li­sem­piä.

Tuo kohta ja erityisesti tuo boldattu kohta iski hirmuisen kovaa johonkin sisällä piilevään pikkukatarinaan. Lähetin Nelli Palomäelle sähköpostia, ja sain häneltä aivan mahdottoman kivan vastausviestin! En ole siihen ehtinyt vielä vastata, mutta olen hyvin iloinen siitä. 

Oli hyvin rauhoittavaa ja helpottavaa huomata, että menestynyt valokuvaaja voi kokea epävarmuutta ja jopa vihaa, inhoa, jännitystä, pelkoa kuvaustilanteessa. Itse olen rehellisesti sanottuna vältellyt kuvaamisia. Hyvin vähän olen kuvannut. Milloinkohan viimeksi mulla oli jotain semmosia varsinaisia valokuvausprojekteja? Siis että lähdin ulos kuvaamaan tai kutsuin jonkun ihmisen luokseni kuvattavaksi. Täytyy myöntää, etten muista. Nyt kun opiskelen alaa (ja ensimmäisenä vuonna me ei edes ehditä kuvaamaan ollenkaan!) musta tuntuu, että mun pitäisi onnistua kokoajan tai olla jotenkin nyt sitten eri tavalla hyvä kuin aikaisemmin. Ennen se oli huoletonta. Vähän niin kuin piirtäminen nykyään. (Ihana ystäväni totesikin, että ehkä mun pitäisi päättää, että ryhdyn ammattipiirtäjäksi ja sitten voisin taas kuvata huolettomalla innolla!)

Olin tänään katsomassa TR1 Taidehallissa 11 valokuvaajakollektiivin (klik klik!) Suomi-näyttelyä. Siellä oli kuvajournalistit Miisa Kaartinen ja Rami Hanafi kertomassa näyttelyn kuvasarjoista. Se oli todella mielenkiintoista ja Miisan kanssa juttelu todella mukavaa! Tietyllä tapaa oli hämmentävää, että mä opiskelen nyt ekaa vuottani kuvajournalismia ja Miisa on valmistunut pari vuotta sitten. Kuvat oli mahtavia, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!

Näiden kahden inspiroivan tapahtuman jälkeen kuvaaminen ei enää tunnu yhtään niin pahalta. Odotan sitä, että opin tutuksi uuden kamerani kanssa ja pääsen jälleen tekemään asioita, joista kovasti pidän. ja hassukatarina nyt tähän, hei


Nyt pienempiä asioita. Ensiksi! Meille eli kämppikselleni Emmalle tuli tänään kaksi ensikotikissaa, Yoga ja Helwin, jos nimet nyt oikein muistan. Ne on vähän arkoja, mutta hurjan suloisia. Odotan innolla Tuhkurin ja kissojen tapaamista. Meillä oli ennen joulua kaksi ensikotikissaa Ulpu ja Uuno, ja ne leikkivät Tuhkurin kanssa. Se oli aivan mahtava tunne, kun oma pieni otus saa kavereita. Toisen kämppikseni dalmatialainen kun ei hirmuisen innoissaan ole pikkupedosta, jolla on terävät hampaat ja näykkiminen on osa leikkiä. (Ulpu ja Uuno ehtivät väistää Tuhkurin näykkäilyjä!)

Toiseksi, yliopistolla on hirmuisesti kaikkea mielenkiintoista tänä keväänä. Kolmas kämppikseni on järjestämässä yliopistolla lukupiiriä, jossa aiheena on ihminen ja luonto. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Lisäksi tiedossa on Althusser-lukupiiri ja ensimmäinen virallinen harjoituskurssi, ja noniin, pari muutakin kurssia kyllä. Ihan hirmu mielenkiintosia journalistiikan luentoja! Toivon vaan, että pää pysyy kasassa tämän kaiken keskellä.

Ja kolmanneksi pinnallisuuutta, heheee, hain tänään postista uuden mekon! Se teki hirmuisen iloiseksi! Mekon pitsit näkyy vähäsen alla olevissa kuvissa. Pahoittelen webbikamerakuvia, laiskuus ja kaikki sellainen kameravammailu. Näytin tosi ylipöllähtäneeltä kaikissa kuvissa, ei nyt onnistunut tämä, ja tässä ne kuvat, jotka eivät ole pahimmasta päästä.

Tänään tajusin, että tarvitsen lisää kangaskasseja. Mulla on pari kolme neljä, joista yksi ainoa on käyttökelpoinen. Tai no, sellanen, jonka kanssa voi mennä ulos. Kävin askartelukaupassa ostamassa kangaskasseja. (Kannattaa katsoa kassien koot ennen ostamista. Toinen oli aivan liian pieni ja toinen semmonen kuin kuuluikin!) Askartelukaupassa myytiin myös kangastusseja ja ihan innostuin!


Istuin kahvila Valossa piirtämässä kangaskassiini hihihhiii, olen todella innoissani siitä ja iloinen ja kaikkea muuta tosi epäselkeää. Siitä piti tulla fretti tai joku enemmän frettiä vastaava, mutta nyt se on tommonen kuin on, suloinen silti. Hauskinta kivointa söpöintä oli kun kahvilan myyjä tuli kehumaan tuota ja kysymään, jos voisin tehdä sillekin jonkinmoisen kassin! Toki. Iloisuutta! Olen ihan tolkuttoman väsynyt, mutta samalla aivan todella yliaktiivinen ja olo on häiritsevän härsyvä, sähköinen, levoton.



Kangaskassini toiselle puolelle päätyi Einsteinin sitaatti Everybody is a genius. but if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.

Ehkä tästä lähtee käyntiin uuden vuoden 2013 bloggailut!





PS! Väsynyt, meikitön Katarina ja  hehkutushehkutus ihanalta Eemililtä saatu lahja! sydänsydänsydänsydän
(kaikki asiat on nyt aika hyvin. oon onnellinen ja tuntuu, että asiat järjestyy tästä vielä. ja niin, silmäpusseista ei kannata huolestua.)



Thursday, August 23, 2012

Onnellisuus!

Pian olen jälleen kokonaisempi kuin aikoihin. Miten asiat voivat heitellä tällä tavoin? Tuntuu kuin hukkuisin kysymyksiin ja mieleni odottaisi jatkuvasti oivallusta ja tietynlaista laajenemista, avartumista maailmalle. Kovera katse kulkee ympäriinsä esineissä asioissa. Ostaisinkohan tänäänkin jäätelöä, se olisi aika ihanaa. Toisaalta haluaisin käydä kahvilassa, mutta millä rahalla, millä seuralla? Olen nukkunut vaillinaista unta, jatkuvasti odottaen ja ihmetellen. Kaikkea jännittävää tapahtuukin.

Mietin omaa särmäkkyyttä ja omaa tunnetta omasta itsestä. Tällainen vaihe tällä kertaa. Kaipaan itseäni ja ystäviäni. Kaikki kuitenkin vaikuttaa hyvältä. Miten asiat menevätkin eteenpäin, ehkä jonkinlaista kiertokulkua toden totta. Odotus on varmaan tämän elämän vaiheen tärkeä sana. Sellaista elämäni on ollut monet monet vuodet ja nyt odotus tiivistyy ja hämmentyy, kun kohtaan pian sen vaiheen, jota olen odottanut niin malttamattomasti. En ole kärsivällinen.

Kahden tunnin päästä minuun muodostuu jotain, joka ei lähde pesemällä pois. Se on ihanaa, ihastuttavaa, upeaa! Olen riemuissani! Toivon, että kuume ei nouse tänään. Tuhkur ja minä siivoamme tänään täällä, jos siltä tuntuu. 

Ihana Lensku kuvasi mut ja Tuhkurin ihanalla parvekkeellamme, ihanissa sirkusjuhlissani! <3
Olen löytänyt jälleen kirjojen lukemisen tuoman ilon. Lisäksi olen riemuissani, kun saan istua ison ikkunani ikkunalaudalla niin, että jalat ovat ulkona. Heilutella niitä siinä. Katsella alas. Lukea kirjaa ja tuntea suurta onnellisuutta. Löysin lapun johon olin piirtänyt meidän talomme näköisen talon ja siinä alla luki "jossain on talo, jossa minäkin olen onnellinen", oi. Lisäksi yölliset seikkailut talomme katolla ovat olleet suloisia.

Monday, June 25, 2012

Frettejä taas

 Minä pusuttelemassa karvatonta kaveriani. Tuhkur on todella huolestuttavan näkönen, kun siltä on karvat lähdössä! No, kai sitä karvaa pian alkaa takaisin kasvaa. Tällä hetkellä on menossa haasteellinen fretin koulutus. Se tekee tarpeitaan vähän väärään paikkaan ja siitä en oikein ilahdu.

Velmuilme. Tuhkurin rosvonaamarikin on haalistunut karvanlähdön myötä. Ihan hassunnäköinen! Ja tassut, ne on ihan hassut karvattomat räpylät!

Olen aloittanut uuden projektin. Aion luopua kaikesta ylimääräisestä tavarasta. Ja aion tehdä sitä pikkuhiljaa. Joitakin ihan ilmeisen kamalia ja tarpeettomia tavaroita pois, vaihtorinkiin ilmaiseksi ihmisille. Ja kaikki täysin rikkinäinen ja hyödytön roskiin.
Ehkä jossain kohtaa koen jonkinlaisen vapautumisen tunteen. Olen raahannut perässäni täysin turhia asioita aivan liian kauan.






Velmuilija kiipeilee. Harjoitellaan olalla oleilua. Odotan innolla, että Tuhkur oppisi olemaan rauhallisesti paikoillaan olkapäälläni. Sitten voisin kulkea ympäriinsä Tuhkur mukanani. Vähän niin kuin joillakin kulkee papukaijat olalla.

Jos joskus tapaan papukaijan omistajan, täytyy kysyä, eikö se ole pelottavaa kulkea sellaisen kanssa ulkona, kun sehän voi lennähtää lentoon minä hetkenä hyvänsä. Tuhkur voi vain tunkeutua paidan sisään tai päättää vaihtaa paikkaa, kiivetä pään päälle tai lähteä valumaan alas, jos sikseen on.

Kyllä Tuhkurista vielä hyvä valokuvamalli tulee kun se saa turkkinsa ja tottuu kameran jännittävään ääneen.


Friday, June 15, 2012

sanoja viimeaikaisuudesta

Pian tulee uusia tuulia. Uusi asunto, joka alkaa pikku hiljaa jo muodostua omaksi kodiksi. Uusi lemmikki, Tuhkur-nimen hän tunnistaa paremmin, joten se on nykyään hänen kutsumanimensä. Uudet kämppikset, ehkä heistäkin saisin kuvan jossain vaiheessa. Toivon mukaan tulossa pian uusi kamera. Uudet kirjat, joita luen. Uusia kirpparilöytöjä, uusia kahviloita ja kirpputoreja.

Ylioppilaslahjarahoilla ajattelin ottaa uuden tatuointisarjan oikeaan ranteeseen, uusia ideoita. Uusi muistikirja. Sain ensimmäisen stipendini lukion toisella luokalla ja nyt valmistuttua sain viimeiset stipendit, jolla korvattiin se kaikki ala-asteen tarjoama tuska. Nekin tuovat uusia tuulia. Kuvisstipendinä sain ison ison taidehistoriakirjan, joka odottaa lukemista. Lisäksi sain Skeptikko- ja Helsingin Sanomat -lehtien vuosikerrat (Skeptikko-lehti tuli aktiivisesta filosofiatoiminnasta ja vähän rahaa menestymisestä filon yosta ja HS äidinkielen osaamisesta. Tulin todella onnelliseksi, kun äidinkielen opettajani oli ajatellut minua. Lehtilahja on erinomainen, osaan todellakin arvostaa sitä. Itsellä ei olisi varaa tilata ja silti kiinnostusta kuitenkin on)

Uudet hiukset leikattiin eilen yöllä. Viima ja Pinja ovat luonani vierailulla ja kaikki lähti Pinjan hiuksien leikkuusta. Omakin tucca toiselta puolelta lyheni. Uudet valkoiset aurinkolasit tekevät onnelliseksi. Sylissä nukkuva fretti on vain suloisinta ikinä.

Toivottavasti jaksan ottaa kuvia kaikesta uudesta ja ihanasta. Kuvilla voisin unohtaa kaiken ikävän, joka on ollut kärsittävänä, jotta voisi saavuttaa onnellisuutta. Ehkä alan opiskella uusia kieliä ja jatkan joogaa. Jooga jäi vähän viime talvena ja nyt toivon todella, että löydän voimia sen jatkamiseen. Se parantaisi oloa ja olemustakin.

Uudet suloiset lasini ja kirpparimekko, joka on noussut suureksi suosikikseni. Ja toki, tottahan toki, ihana ihana parvekkeemme. Uusi asukas vanhalla parvekkeella. Suloisuutta sanoisinko. Huomatkaa kiekurat.

Monday, May 7, 2012

Keväisää

Tulin täyttäneeksi 19 vuotta. (SAIN VIIMALTA JUUSTOKAKUN JA YKSISARVISGLITTERKORTIN!) En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella vanhenemisesta ja koko syntymäpäivien ideasta. Olen iloinen, että voin olla jo 19-vuotias. Pohdin, kuinka kamalaa olisi olla 12-vuotias jälleen. Ehkä siinäkin iässä oli omat hyvät puolensa, mutta nyt en juurikaan niitä muista. Iän tuoma vapaus rauhoittaa ja tuntuu erinomaisen hyvältä. 12-vuotiaana kirjoitin päiväkirjoihini asioita, joita minun tulisi huomioida sitten kun vanhenen. Se sisälsi jotain sellaista, kun opettele meikkaamaan ja hanki paljon kavereita. Kuulostaa tosi surulliselta!

Samalla tätä kirjoittaessani salaa haaveilen jostakin pienestä listasta. Haavelistasta, jonne voisin kerätä kaikki ajatukset ja odotukset tulevasta vuodesta. Ehkä sellaisia harrastetaan uutena vuotena? En minä. Uusia seikkailuja kai kovasti odotan. Uusia paikkoja. Uuden löytämistä. Uuden oivaltamista. Välillä pelkään, etten ehdi kohdata tarpeeksi uutta tai että unohdan kaikessa innostuksessani kaiken vanhan ja arvokkaan. Toisaalta rakastan ylikaiken muistoja päiväkirjoissa ja valokuvia.

Tuntuu, että en osaa kirjoittaa enää. Ehkä se tulee takaisin jossain vaiheessa. Kirjaimetkin tarvitsevat lepoa ja omia seikkailujaan. Nekin kai kulkevat omia teitään, vähän sinne tänne, tuonne tänne, minne sinne. Ehkä tunnekuohutkin saattavat ujostuttaa niitä. Syntymäpäivät ovat aiheuttaneet kummallisia tunteita, vähän itkuisiakin. Mutta ei, ei vielä ole ikäkriisiä, vain ihmiset mietityttävät.

Tänään urhea pikkukettu tappoi monta zombia vampyyripelissään. Hänen toivomuksestaan toin tämän julki :--) Pikkukettu on hurjan urhea ja kiljuikin vain ihan aivan vähän.


Viime keväänä vierailin Kiasmassa Viiman kanssa. Viima kurkkiii! Tykkäsin tästä kuvasta paljon sillon viime vuoden keväällä. Voi, olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja elämä näytti niin valoisalta. Niin riemukkaalta. Valitettavaa, miten elämä tuntuu alkavan vasta vanhenemisen myötä. Kai ihan luonnollista, kukaan ei vain ole kertonut sitä minulle aikaisemmin.

I'll try to translate this to English. I turned on 19 years old. Viima baked cheesecake as a birthday present and I got lovely unicorn card! I don't know what I should think about getting old and about the whole thing of birthdays. I'm glad that I'm already 19 years old. I considered that it would be awful to be 12 years old again. Maybe there were good memories, too. But I just don't remember any. My age is bringing me more freedom which is relaxing. It feels absolutely wonderful. When I was 12 years old I wrote things which I should notice while growing up. The list included things like "learn how to do beautiful makeup" and "get lots of friends". It sounds so sad.

While writing, I secretly dream about little list. It could be wishlist, which includes all my thoughts and expectations about this year to come. Maybe people are doing list like this in New Year? I don't. I'm severly waiting for new adventures and new places. I'm waiting for finding something new and realizing something exciting. Sometimes I'm afraid of that I can't find any new things or forgetting all old and precious while being excited. On the other hand the most fascinating thing is memories in the diaries and photographs!

I have a feeling that writing is hard. Maybe it'll be okay. Perhaps letters need their own rest and their own adventures. They are on their own way. Maybe my strong emotional reactions are embarrass. Birhday have caused weird feelings for me, little bit crying and so. But no way, there is no age crisis, just the relatives are stupid hahaha.

Today Pikkukettu was such a brave and killed so many zombies in her vampire game! :---)



JEE! Turhanpäivästä tekstiä suomeksi ja englanniksi! Hyvä niin! Olen iloinen, että sain edes joitakin sanoja ulos ja jopa käännettyä! Pelkään englannintaitoni rapistuvan. Samoin ehkä vähän suomenkin. Huihui, 9 päivää ja pääsykoe!

Thursday, April 19, 2012

Siirtymistä ja onnellisuutta


♥♥♥♥♥♥♥
Uuusia juttuja luvassa pian! Pian pian, ne uudet jutut tekee mut niin onnelliseksi, että pakahdun!
♥♥♥♥♥♥♥




Tässä on yksi vihje uusista tulevaisuusjutuista. Kuvat on ottanut suloinen Emma Keiu!

Monday, April 16, 2012

seeprahiiriä ja viikonloppua

Olen ihastunut seeprahiiriin, suloisia ovat, ehkä joskus voisin ottaa sellaisen. Viikonloppu oli väsyttävä, mutta erittäin hyvä. Valmennuspäivä, ihanan asunnon tarkastelua, kivoja ihmisiä, bussilla ympäriinsä eksymistä, suloisuutta, aurinkolaseja, virallista ravintolakäyttäytymistä kaiken epävirallisuuden keskellä tai toisin päin. Suklaajäätelöä, Poirotia, valokuvia seinillä, vanhojen kenkien kaivamista kaapista, vähän kyyneliä, hymyä, naurua. Kaikkea sellaista. Kuvia Ruissalosta ehkä jossain vaiheessa. Ehkä englantiakin taas. Olen onnellinen!


Monday, April 2, 2012

The best and the worst things

from piccsy
I felt depressed and quite distressed. Then I thought that maybe I should do list about things which are making me feel better and what are those bad things which started this. So today:

The best things
> I was at Viima's place and it was nice to woke up with her (Viiman vierestä herääminen) She gave me some cigarettes! (sain häneltä tupakkaa ja tarjosin niitä tatuoidulle naiselle, joka ilostui niistä suuresti!)
> My mother called me and it was lovely (äiti soitti ja oli ihanaa, kun hän huolehti ja oli kiva jutella ja kaikkea)
> My philosophy teacher texted me and told that I'm good despite those psychology exam points which aren't so good (filosofian opettaja tekstasi, että huolimatta mun psykan yo:n pisteistä, joihin en ollut tyytyväinen, olen hyvä, se lämmitti mieltä ja itketti samalla)
> I started cleaning and decided to throw away items which I don't need anymore (aloitin siivoamisen ja päätin heittää pois tavaroita, joita en tarvitse enää. Koulumonisteet, hyvästi, turhat kuitit, laput, vanhat esitteet ja lehdet, hyvästi. Ehkä tästä se alkaa, että kykenen luopumaan enemmän turhista asioista. Sitten kun muutan tästä asunnosta pois, en tahdo taas raahata turhaa krääsää mukanani)
> I paid Image magazine's bill. I had forgotten that and now I finally paid it. I think it's such a interesting magazine! (Maksoin Image-lehden laskun. Olin unohtanut sen kokonaan ja vihdoin sain maksettua sen. Se on varsin mielenkiintoinen lehti! Ainoa jota tilaan)
> I realised that money isn't everything. I can survive without money, I don't need so much new things, I don't have to buy so much. My use of money it's ambivalent and I hate that I'm so dependent to money. I stress when I haven't got money and last night I saw few scary dreams about shopping without any money. I was in the cash desk and then I haven't got any money and everybody was waiting for me. It was quite unpleasant. I think I can't express myself in English very well. (Tajusin, ettei raha ole kaikki kaikessa. Voin selviytyä hyvin ilman rahaa, en tarvitse niin paljon uusia juttuja, ei minun tarvitse ostaa niin paljoa. Mun rahankäyttöni on ristiriitaista ja vihaan sitä, että olen riippuvainen rahasta. Stressaan, jos ei ole rahaa ja pelkään ostosten tekemistä ja rahojen loppumista, mitä jos tuhlaan kaiken ja yhtäkkiä tuntuu vaan, että kaikki rahat ovat menneet enkä edes tiedä minne ja olen velkaa Viimalle ja se ahdistaa ja pelottaa. En osaa käyttää rahaa. Kuukausi kuukaudelta mulla on vähemmän rahaa käytettävissä, kiitos sadan euron vesilaskun, kiitos tatuointihankkeen ja sen, että ostin Placebon liput. Viime yönä näin unta, että olin kassalla ja yhtäkkiä minulla ei ollutkaan rahaa. Kaikki odottivat minua Se oli ahdistavaa. En osaa ilmaista itseäni englanniksi.)
> I draw! (PIIRSIN! pitkästä aikaa)
> My grandma remembered me and gave my little gift! How lovely is that!


The worst things
> I got only 24 points from my psychology exam and 200 points from English. I'm sad and disappointed. (Sain vain 24 pistettä psykologian yo:sta, tarkoittaen sitä, että E:n ja M:n rajamailla ollaan. Tavoitteena kuitenkin oli L, yli 30p. Katsotaan nyt, josko pisteet vielä nousisi. Englannin yosta 200 pistettä, mikä on erittäin huono suoritus. Olen surullinen ja pettynyt)
> I have got bad thoughts about myself. I think I'm not good enough. (Pahoja ajatuksia itsestä. En ole tarpeeksi hyvä. Riittämätön. Huono. Epäonnistunut. Tuntuu sekin pahalta, että en saa tällaisia ajatuksia pois päästäni)
> I feel surreal or unreal. Am I really here? (Olo on epätodellinen. Olenko minä todella täällä?)
> I have cried, cried and cried. This feeling isn't delightful. (Olen itkenyt, itkenyt ja itkenyt. Tämä tunne ei ole mieluisa, ei todellakaan.)

At least I found more good things than bad but still those bad things are filled my mind.

Tuesday, March 20, 2012

Intangible


This is one of those pictures which I took yesterday. Here Viima looks very haggard. I'm not sure if that's right word. Hurja. Confused. Careless.

This is the last day when I have to read for matriculation exams. I have psychology exam tomorrow and then it's over. Then I'm going to be undergraduate. (ylioppilas? I don't know good words today)

I don't have time to think about those big mysterious questions about life and existence. I don't know anything about gods and deity or divinity. Do I have a need for thinking those questions? Sometimes I think I should think about life more. I have just focused on surviving through these useless and distressed days. I have thought books, reading, writing, exams, school, entrance exams and future. I thought everything about how it will be in future, where I am going and why.
I have dreamt and that's all. 
I have been cruel to myself. I have hated and loved. Everything and nothing, both and everything at the same time. I find it quite hard to get things said in English. Perhaps I can do that in future. 
I have searched new apartments. I want to move somewhere else. I don't want to live in ugly and expensive apartments where I'm not happy.

I am happy, I'm feeling glad
I got sunshine, in a bag
I'm useless, but not for long
The future is coming on
I am happy, I'm feeling glad
I got sunshine, in a bag
I'm useless, but not for long

My future is coming on

Is coming on
Is coming on
Is coming on

Sometimes I'm desperate about future. I think everyone is telling about uncertainty of future, so should I also be scared? 

I got David Hockney's poster from Viima. My spring present was wrapped on it. I don't know if I can say it that way. But I don't care. I'm quite blurred.

The morning was better than for ages. I wake up and here was light and warm. I made some coffee and read psychology. I feel gloat when I read that another students haven't read that much. Hah. Am I bad because I feel so.



Sunday, March 18, 2012

He or she is making me so happy

Viima and his another person
Blogs have confused my mind. Viima and I did a video about our chin faces. It would be so much easier to write in Finnish. But I'm not going to give up. This day has been quite nice even if I woke up about six o'clock in the evening. I don't like waking up after two o'clock. It feels like everything is flowing away.

Edmond herself and her another person with lovely pose
I have read lots of psychology and I have only one matriculation examination left. It is so soothing. Today I have read about motives and different kind of motives. Biological and cognitive point-of-views. There was story about philosopher named Kalle Haatanen and his thoughts about tolerance. The price of tolerance is tediousness. Fanatics have really good time while spreading words about their ideology. Feverish belief to their own goals are unquestionable. It was quite interesting.

Viima started his own blog and I'm very happy that he finally did that. I have been waiting for this moment for a while. You can find his blog here ! For now he is writing in Finnish.

I can wait for getting new camera. Canon eos 5d mark iii is really fantastic, I would love to see that irl and try to take pictures with it. But at least, now I would be very happy if I could get Canon eos 5d mark ii. Maybe one day. Maybe.

Perhaps I could write some book critiques here when my exams are over and when I have time to concentrate on some other things like reading books which I really want to. This year has been really exhausting but I'm going to survive. Everything is almost done. I feel sorry that everything in my mind are releated to school. It's depressing!


Those pictures were taken in summer 2010. Then I was in Budapest, Hungary with my mum. In June I'm going to Budapest with Viima! I can't wait!


Friday, November 25, 2011

diagnose your own headaches

I sat and smoked in Ida's balcony. My feelings were discordant. I'm afraid of waisting my life to considering and being scared. Perhaps this will be the best time of my life and I'm confused. Perhaps there will be even better times, I'm not sure and certainly I realise that I can't know what's going to happen in future. The main point of my thoughts is that I'm afraid of losing my best times because of unnecessary worries. I'm not even sure is there any unnecessary worries, isn't everything that is in my mind somehow necessary and important?

Anyway, now are cooking and listening to I Was a Teenage Satan Worshipper. Everything is okay and maybe I'll photograph someday.


Thursday, November 24, 2011

Portraits & persons

I have fallen in love with the library of university. Yesterday I spent whole day there studying English. Ellen and I arrived at 12 and left at 19, such a efficient day. There is more pleasant and silent. In Turku City Library there is a lot of noise and somehow I found it quite restless place. And in the university's library there are lots of fascinating books! I borrowed two books: Cynthia Freeland's Portraits & persons and Jean-Paul Sartre's Saint Genet. Both appear very promising. 


 Cynthia Freeland considers portraits in philosophical way. She starts with definitions and asks can we have portraits of animals, too. She discuss that do animals have consciousness and can we reagonize animals as individuals. Of course they who own some kind of pet think that they can regonize their lovely dog or some other pet whenever. But if your lovely dog runs away and comes back after a year much more thinner and dirtier, do they still regonize their pet only by appearance?

One problem is also that can animals reagonize theirselves in artist's portraits because they perhaps don't reagonize theirselves even in mirror. And because animals doesn't make art, art as we understand that, it can be quite hard to find out how animals experience art and being as a model for artist.

Freeland also thinks about do animals pose in pictures (for example while taking photos) and do they like getting attention (zoo animals, do they pose when zoo visitors come to watch and take photos of them?).

I have read only twenty pages and I'm very excited. That book is written in English which gives little bit extra challenge. Still I'm trying very hard to develop myself in English. Today I have English exam and I think it went quite badly. Let's see. I'm hopeful haha.