kaipaan minua.

 

Välillä katson taakse ja tunnen voimakasta kaipuuta. En tiedä oikein mitä kaipaan. Ehkä minua itseäni. Tai no, ei kai se ole mahdollista. Kaipaan mielikuvaa minusta itsestäni. Kaipaan sitä, mitä kuvittelen olleen. Välillä pelkään keksiväni kaiken uudelleen, korjatakseni. Yritän pitää kiinni ja päästää irti samaan aikaan. Haluan eteenpäin ja samalla kuitenkin elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa, koskaan asiat eivät ole olleet näin hyvin. Opiskelupaikka, koti, ystävät, perhe, lemmikit, tulevaisuus. Tasapainoinen pää? Kyky tehdä asioita? Selviytyä?

 

Vasemmalla on Katarina vuodelta 2007 tai 2008. Olin silloin 14-15-vuotias. Oikeassa kuvassa olen muutamaa kuukautta vajaa 22-vuotias. Olen leikannut typerän otsatukan, lävistänyt naamani (onneksi en tehnyt sitä 15-vuotiaana, olisin näyttänyt aika mauttomalta), ostanut uuden raitapaidan. Kännykässäni on vuoden 2008 digipokkaria parempi kamera. Ohimennen aamutuimaan tätä kuvaa mallaamaan otettu räpsäisy ja silti tarkempi. Silti koen pitäväni tuosta vasemman puoleisesta enemmän.

 

Tuleeko muillekin ihmisiä niitä kummallisia tunteita, että katsoessa tätä nykyhetken minää on hirmuisen tyytymätön? Ja sitten katsoessa menneisyyden minää (paitsi onhan nämä kaikki nyt menneisyyden, mutta lähi ja kauko, ehkä) ihastelen, voi kun olin suloinen, herkkä, kauniskin. Näyttäisinpä vieläkin tuolta. Samaa kai ajattelen katsoessani puolen vuoden, vuoden tai kahden päästä nyt otettuja kuvia.

 

Tunnen itseni äärimmäisen typeräksi ja turhaksikin kirjoittaessani tästä. Mutta tämä on oleellista, itseni kannalta. Ehkä siksi silloin tällöin, ok usein, mietin, että muuttaisin tämän blogin salatuksi. Tarvitseeko koko maailmalla olla se potentiaali minun ajatusteni ja typerien tunteideni selvittämiseksi? Tarvitseeko minun antaa mahdollisuus muille tutustua itseeni? En tiedä. Haluanko jakaa? En tiedä sitäkään. Ainoastaan tiedän, että haluan kirjoittaa. Haluaisin kirjoittaa enemmänkin. Yksittäisiä, siellä sun täällä olevia lauseita, vailla mitään odotusta mistään tasokkaasta tai mielenkiintoisesta.

 

Ajattelin, että tänä vuonna pitäisin itsestäni parempaa huolta kuin koskaan aikaisemmin. Se on ollut yllättävän vaikeaa. Helppoa on vain huomata ne kaikki huonot asiat, flunssat, vitamiinit, rautatabletit, niiden puutteet, anemia ja yksipuolinen pinaattiruokavalio. Tästä johtuen en ole kyennyt opiskelemaan sitä tahtia, mitä toivoisin voivani. Samalla olen kai kyseenalaistanut tätä kaikkea, tarvitseeko, pitääkö, kuka niin sanoo, vai sanooko. Olen tehnyt kollaaseja, mutta en ole lukenut. Muuta kuin lehtiä. Mitä kovemmin yritän pitää kiinni itsestäni ja mitä rankemmin yritän rakastaa itseäni, sitä vaikeammaksi asiat tuntuvat menevän.

Lontoo Canonin 450D:llä ja kittiputkella!11i!

 

tucca!

 

Aina tietyin väliajoin mulle iskee hillitön otsatukkakuume! Ja kappas vain, Elisa saapui eilen sopivasti Tampereelle leikkaamaan tuccaa! Hih. Synkän giffin takaa paljastuuu suuri ilo, kuitenkin.

Meinaan: tiistaina LONDON CALLING, oh yes!

7.12.2014

Olen rakastanut ja vihannut tätä blogia jo useamman vuoden verran. Lukemattomat kerrat olen ehtinyt miettiä uuden blogin perustamista, mutta miksi en jatkaisi tänne. Elämä menee eteenpäin, niin kai blogikin. Ja jos joku tätä sattuu lukemaan, niin varmasti ymmärtää tämän pointin myös. Pysyvää on vain muutos ja samalla kuitenkaan ei voi astua yhteen virtaan kahdesti. Olipas nyt coelhomaisesti heitetty pari filosofisesti ihan kiinnostavaa pointtia.

 

 

Jatkoin syksyllä opintojani uutta puhtia täynnä ja hurjastelin, haalin kursseja vähän turhankin paljon ja osa väistämättä jäi pois. Mielenkiintoisimpia kursseja varmaan olivat politiikantutkimuksen kurssi Vallan ja vastarinnan politiikat julkisessa kaupunkitilassa ja Turun yliopiston historian laitoksen järjestämä verkkokurssi vasemmisto vastakulttuurina. Toki kuvaamista, taittoa, Utain- ja Katse-lehtiä taas ollaan puuhasteltu. Lisäksi teen nyt kuvakandia. Sen olisi pitänyt olla valmis jo yli viikko sitten, mutta täytyy mennä oman jaksamisen mukaan. Enää editointia luvassa siis, suurin työ uskoakseni tehty jo. On välillä vaikeaa käsittää, että kuinka sitä ei ehkä jaksakaan venyä moneen paikkaan samaan aikaan.

 

Nämä opiskelujutut ovat siis värittäneet mun arkea aikalailla. Välillä on tuntunut, että en muuta oikein olekaan ehtinyt tehdä, kuin vain olla koululla. Nyt enää kuvakandi ja kesätyöhaut. Viime keväänä, kun olin kuvaamassa Nätyn valmistuvien näyttelijöiden juhlat, sain varmuutta, että hei, kyllä sitä selviää vaikka mistä. Kyseessä oli siis todella isot juhlat ja jännitin niitä todella paljon. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin ja sain muutamia mielestäni todella onnistuneita kuvia.

 

Koulun ohella olen lukenut lukenut lukenut. Tänä vuonna luettuja kirjoja on yhteensä 49. Nyt kesän jälkeen koulun alettua en ole jaksanut lukea kirjoja ihan samaan tahtiin kuin alkuvuodesta ja aika paljon on käynytkin niin, että aika, jonka ennen käytin kirjojen lukemiseen, onkin mennyt Netflixiin. Mahtavia leffoja (Saw-sarja, The Scapegoat, Tunnottomat, Irresistible, Muiden elämä) ja upeita sarjoja (Breaking Bad, American Horror Story, Twin Peaks, Pikku-Britannia, Moderni perhe, Hannibal). Kulttuuria kulttuuria? Heh.

 

Kultturista tuli mieleen Kulttuurijaosto! Sielläkin ollaan nyt puuhasteltu vaikka mitä. Ihana vuosi takana. Vielä luvassa pikkujoulut ja sitten alkaa olla kaikki kasassa. Lisäksi olin kuvaamassa Tamyn synttäreillä ja siellä samaisessa juhlassa Kulttuurijaosto palkittiin kunniakirjalla! :---) Tässä vielä yhteiskuva meidän mahtavasta porukasta!

 

Anna, Sunna, mä, Virve, Paula, Kati! Ton ihanan ihanan keltasen mekon sain Elleniltä! :>

Tämän kaiken keskellä on ollut hankala muistaa, että nukkuakin pitäisi ja aikaa kyllä tulee lisää joka aamu. Olen todella motivoitunut tekemään vaikka mitä, mutta usein käy niin, että voimat loppuu kesken. Onneksi pian tulee joululoma ja kaikki asiat selviintyy. Meinaan kesätyöharjoitteluita sun muita. Yritän ajatella mahdollisimman paljon, että asiat menee omalla painollaan. En nyt just voi mitenkään vaikuttaa siihen, että huomenna tai ylihuomenna saan ehkä tietää pääsenkö yhteen paikkaan haastatteluun.

 

Huomaa kaiken kaikkiaan, että psykoterapian merkitys omalle voinnille on ihan ehdottoman huima. Selvästi mun pieni mieleni tarvitsee seuraa, joka osaa sanoa vastaan ja näyttää oman ajatteluni absurdit puolet, kehäpäätelmät ja sen sellaiset. Hyvin pitkään oon kärsinyt kammottavasta itsekriittisyydestä, joka on estänyt nauttimasta asioista, joita rakastan. Nyt pikkuhiljaa sitä tajuaa, että voihan niitä asioita tehdä ahdistuksesta huolimatta ja siten ahdistus pienenee jatkuvasti. Olipas nyt henkilökohtaista pohdintaa.

 

No mutta, muuten mun elämääni on riemastuttanut näädät, Elisa ja Lukulaari. Kämppikset ja kaverit toki myös! Talven varalle näädät on taas keränneet rasvavarastoa ja tilasin palleroille joululahjaksi uuden tunnelin ja lisää ruokaa sekä herkkutahnaa. Elisalle ostin liput Lontooseen...! Hän oli täällä käymässä tän viikonlopun ja paljastin tän yhdistetyn joulu- ja synttärilahjan jo nyt hänelle. Viikonlopun aikana tuntui, että mä olin se, joka enemmän hihkui matkasta! Oon kerran aikaisemminkin käynyt siellä ja tuntuu, että en voi koskaan saada siitä tarpeekseni. !!!!! London calling !!!! En malta odottaa tammikuuta. Jaix!

 

Lukulaaria pitää myös hehkuttaa. Siellä on mahtavin valikoima ja mahtavin systeemi, omia vanhoja kirjoja voi käydä tarjoamassa vaihtoon! Oon ikionnellinen siitäkin. Oon nyt vaihtanut omia kirjoja uusin noin 85 euron arvosta! Voi huhhu.

 

 

Hmmm. Ehkä tää tästä taas lähtee. Kirjoittaminen. Ja ehkä semmonen hauska satunnainen kuvaaminenkin. Ennen olen pitänyt bloggaavia ihmisiä kiinnostavampana kuin niitä tyyppejä, jotka eivät ole löytäneet blogimaailmaa. Jostain syystä tämä mielipide on muuttunut. Ja olen jopa ruvennut kyseenalaistamaan, että onko bloggauksessa loppujen lopuksi kyse mistään muusta kuin itsensä korostamisesta tai vertaistuen hakemisesta. Tulin siihen tulokseen, että haluaisin löytää omassa blogissani päiväkirjamaisuuden ja samalla myös jonkin yhteisöllisyyden, jos vain mahdollista. Ja ehkä se on myös osa kumpaakin, haluan täällä esitellä valokuviani ja samalla jakaa ajatuksiani kaikesta mieltä painavasta, vaikka en kovin rohkea kaikista ajatuksistani olekaan puhumaan.

 

Lopuksi vielä Sankaritko-kuvasarjasta suosikkinapsaisuja.

 

loput värit ja kollaasit

 

 

jeee lempparikollaasit kyllä ikinä. tuo silmäjuttu on suosikki ylläri.

 

 

 

 

ja dundunduuu::::