Pinja oli täällä luonani vierailulla ja ollaan maalattu aika paljon. Haaveenani olisi opetella käyttämään akryylivärejä kunnolla. Olen aikaisemmin ollut enemmän piirustusihminen ja vesiväreillä on tullut enemmän maalattua. Sitten kun on sopiva aika, niin ostan akryylilehtiön, johon voin maalata. Tänään käytiin Viikinsaaressa katsomassa kämppikseni Emma Keiun ja hänen luokkalaistensa taidetta. Lisäksi saarella oli tänään Emman ja hänen muutaman kaverin/luokkalaisen työpaja! Itsekin osallistuin taikataikinatyöpajaan innolla lasten seassa.
Käytiin Pinjan kanssa myös taidetarvikeliikkeessä ja sieltä sain 12 eurolla paljon kaikkea ihanaa. Vesivärit, pieni vesivärilehtiö, mustetta ja mustepiirustuskynä, jossa valmiina terä. Ajattelin tulevaisuudessa laittaa tännekin esille enemmän piirustuksia.
Nyt kuitenkin on aika hengittää, koko päivä on ollut ihme hulinaa ja päätä särkee. Kävin Emman kanssa tänään Om yogan hyvän yön iltajoogassa ja se oli todella rentouttavaa.
No comments:
Post a Comment