4.5.1993 + 7.1.2011 + 5.-6.5.2013

Yllätin itse itseni! Sain kirjeen parin vuoden takaa! Täytin lauantaina 20 vuotta. Sunnuntaina oli pikkuveljeni synttärit! Meillä on ollut aina yhteiset vappusynttärit. Nyt kuitenkin aion juhlistaa vasta ensi viikonloppuna!

Kaksi vuotta sitten, 6.5.2011, oli mun toisen valokuvanäyttelyn avajaiset. Kyseessä oli silloin Muistijäljet-näyttely Turun Ullakkogalleriassa. Se oli ihanaihanajuttu. Ehkä sieltäkin, siitäkin voisin laittaa kuvia joskus.

Kirjoittakaa tekin itsellenne, se onnistuu tääällläää, kliklik!
Nyt kuitenkin, kirje itselleni, 7.1.2011.

Katarina 17 vuotta, Martin kulttuuriolohuonella,
Turun alakulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa, tammikuussa 2011.

Dear FutureMe,
onpas jännittävää tällainen. Ennen kirjoitin kalentereihin, päiväkirjoihin tai johonkin suljettuihin kirjekuoriin oman salaisen tervehdykseni tulevaisuudenminälleni.

Tällä hetkellä on joululoma meneillään, oon kovin laiska ollut viime aikoina. En ole saanut aikaseksi mitään, olen vain lukenut kirjoja, vähän ollut koneella. (tulin ostaneeksi äidin kanssa uuden näytön itselleni ja tuon koulusta saadun koneen kanssa olen saanut tapella aika paljon)

Merkitsin tähän nyt päivämääräksi sen päivän, jolloin täytän 20 vuotta. 
Jännittävää, millainenkohan silloin mahdan olla.

Katarina 17 vuotta, 22.2.2011.

Nyt kun olen hieman itsestäni epävarma punatukkainen haaveilija, joka toivoo että elämä lähtisi rullaamaan ja odotan niin kovasti, että elämäni alkaa. Odotan aivan mahdottomasti sitä, että pääsen tästä tunkkaisesta tylsästä elämästäni. En tiedä onko mielikuvani tulevaisuudesta liian kullanhohtoinen. Odotanko siltä liikaa.

Toivon, että silloin olen paljon itsevarmempi, luotan ja uskon itseeni ja mahdollisuuksiini. En anna muiden tallata päälleni. En usko, että elämä silloinkaan helppoa on, tuskinpa, elämä on ailahtelevaa ja vaikeaa useimmiten, mutta kyllä elämästä selviää.

Mitä luultavimmin asustelen Tampereella, ainakin toivon niin. Toivon, että olisin parisuhteessa silloin, jossain vähän vakavammassa, ehkäpä. Asustelen suloisessa omassa pesässäni, opiskelen yliopistossa kuvajournalismia ja yhteiskuntatieteitä. Pidän kotona suloisia pieniä juhlia ja käyn "ulkona", haha. Kuulostaa niin hassulta ehkä nyt. Olen löytänyt oman itseni enemmän. Olen saanut uusia ja jännittäviä kokemuksia.

Toivon, että äidin kanssa välit ovat paremmat, toivon että olen asettunut aloilleni sinne Tampereelle. Olen löytänyt uusia mielenkiintoisia ihmisiä ystäviksini ja nautin elämästäni, edes hitusen.
Pahin pelkoni ehkä on, että elämä on samanlaista tai pahempaa kuin nyt. En kuitenkaan usko, tänään on vähän huono päivä, epätoivo on valtaamassa aivan turhaan mieltäni :---D

Koulu alkaa taas pian, ihan mukavaa, nyt on aika rankka jakso meneillään. Kiinnostavia kursseja kyllä, mutta lukujärjestys on aivan täynnä.

Aion kirjoittaa ensi syksynä filosofian ja lyhyen matikan, sitten keväällä äikkä, enkku, psykologia. Jännittävää sitten nähdä miten ne menee. Sitten kun saat tämän kirjeen ylioppilaskirjoitukset ovat jo ohitse, ja kaikki on selvinnyt jo. Tosi hassua.

En oikein tiedä mitä muuta nyt voisin sanoa tai kertoa, pohtia. Mutta tällaisia ajatuksia nyt tänään 7.1.2011. Tervehdykseni vanhalta minältäsi.

 Katarina 20 vuotta, 4.5.2013. En uskonut koskaan tämän päivän koittavan! Mutta
tässä mä oon, elossa ja onnellisena! velmuilevana! Oltiin pinkkipään, Ainon, kanssa Runossa
synttärikahveilla ja sieltä siis nämä kuvat. Sain soittaa Runossa vähän myös
pianoa, mikä teki mut todella onnelliseksi :>

Uskomatonta, että tässä mä nyt oon. Tampereen yliopistossa, kuvajournalismia.
20 vuotta. Vappusynttärit. Ainoa ylläri oli, että mun hiukset on vaihtaneet väriä!
Ennen (varsinkin vuonna 2011) olin aivan 100% varma, että tulen olemaan koko
loppuikäni ja -elämäni punatukkainen. Toisin kävi. Ja ihan hyvä niin. Ja tucca
on myös vähän lyhentynyt!

+ Mun välini parantuivat äitiini lähes heti kun muutin kotoa pois, eli sekin toive on
toteututunut! Nyt lähinnä mietin, että onpas tylsää, että nähdään niin harvoin!
Mutta, todennäköisesti oon menossa Turkuun ensi viikonlopuksi.
(Turun ystävät, tuun joskus toukokuun lopulla niin että näen teitä kaikkia, sydän
sydänsydänsydän!)