Olen luopunut 102 tavarasta kolmen viikon aikana.

Se tekee päivässä 4,8 tavaraa. Luopuminen tarkoittaa tässä tapauksessa myytyjen tavaroiden määrää. Kirppispöytä on edelleen täynnä ja huomenna on välitilitys. Tämäkin huvi (?) loppuu heinäkuun loppuun mennessä. Jostain syystä tästä luopumisesta ei ole tullut sellaista euforista tunnetta, jolloista olin odottanut. Olin odottanut jotakin vapautumisen kokemuksia ja ihanaa pursuavaa uutta energiaa tavaramäärän vähentyessä. Onko mulla siispä vieläkin liikaa tavaraa?

Totesin kirpparipöytää kanssani vuokraavalle Ainolle, että meillä on kahden ensimmäisen viikon jälkeen tulossa vaikeimmat päätökset. Mistä voi luopua, kun on luopunut jo kaikesta sellaisesta, mistä on ajatellutkin luopuvansa. Olen viime päivät murehtinut epäonnistunutta myyntitulosta (haha, alan kuulostaa kapitalistilta), eli toisin sanoen murehtinut kattaako tämän viikon myynti edes pöytävuokran, ja pohtinut luopumista ja siitä aiheutuvaa ristiriitaista tunnetyhjiötä aikaista enemmän.

Olen haaveillut tavarasta irtautumisesta ja kokenut, että se on minulle mahdollista. Odotin, että olisin käynyt joitakin laajoja tunneskaaloja läpi tavarasta luopumisprosessissani. Lähinnä olin iloinen saadessani rahaa (jolla ostin uuden pyörän, matkustin Helsinkiin, otin lävistyksen ja kirpparishoppailin) ja hämmästelin tavaroiden mentyä todella kaupaksi. Toisaalta luopuminen ei ole tuntunut surulliselta eikä liioin vapauttavaltakaan. Mietin, että onko tässä vain kyse taas ahneudestani, vaikka yritän ajatella kiertokulkua, kierrätystä, jatkumoa ja sen sellaista.

Tavallaan toivoisin, että maallinen materiani voisi mahtua muutamaan matkalaukkuun, mutta toisaalta olen hyvin kiintynyt kirjoihini, mekkoihini, vanhoihin kameroihini sekä muutamiin suht turhiinkin koriste-esineisiin.

"Samaan aikaan kun haaveillaan uusista hankinnoista, unelmoidaan elämästä ilman turhaa roinaa." (HS/2008, Uusi suhde tavaraan)

Kauhistuttavaa. Täytyy myöntää, että olen ostanut entistä helpommin ihastuttavia kirpparilöytöjä nyt kun olen päässyt eroon tavarasta (ja lisäksi toki myös viettänyt aikaa kirpparilla huomattavasti enemmän, lähes päivittäin). Ja aina vain kun tavarat poistuvat mun omistuksestani (kamala ilmaus, suurin osa niistä tavaroista tuntuu todella ei-minunlaisilta tai ei-minun tavaroiltani) alkaa uuden kirppariroinan kotiin kantaminen tuntua entistä sopivammalta tai sallitummalta. [Nyt tähän loppuun vielä voivottelu, että noh, ainakin käyn kirppareilla enkä typerissä ketjuliikkeissä!]

Tuossa samaisessa HS:n artikkelissa puhutaan mainostajista ja siitä, mikä meitä viehättää uutuuksissa. Itse en koe tuon osuuden koskettavan itseäni, mutta yksi toinen kolumni oli varsin kiinnostava. Anna-Stina Nykänen kirjoittaa käsitöistä ja siinä väliin puhuu kirpputoreista ja kulutuksesta.

"Kierrätetään, ei osteta uutta, mutta ostetaan sitä himokkaammin vanhaa. -- Sitten halveksitaan perheitä, jotka viettävät viikonloppuisin aikaa kehätien ostosparatiiseissa. Onko kirpputoreilla haljuilu sen hienompaa? Suvilahden kirppis oli hipstereiden Jumbo." (HS/2013, Kirpputori on hipsterin Jumbo)

Olisi ollut kiinnostavaa kuulla lisää Nykäsen ajatuksia kirpputorikuluttamisesta. Kiinnostavaa olisi puhua siitä, kuinka yhtä lailla kirpputorishoppailu, jota pidetään kovin parempana vaihtoehtona verrattuna jatkuvaan uuden tavaran kulutukseen, on samanlaista omakuvan rakentamista ja oman persoonan esilletuontia. Kuinka vielä enemmän kirpparishoppailulla halutaan pönkittää omaa ulkoista ainutlaatuisuuden kokemusta, joka on nähdäkseni varsin suuri osa kapitalistista kulttuuria, minäminäminä. Ja niin sekin tapahtuu ei-kapitalistisena näyttäytyvän kirpputoritoiminnan kautta. 

Myönnän, itse revin suurta riemua siitä, että löydän jotain käytettyä, jollaista samanlaista en tiedä kenenkään muun löytävän ainakaan noin vain! Se lisää tunnetta omasta ainutlaatuisesta mausta ja tyylistä, vaikka sekin on varmasti harha. Lisäksi tunnen tiettyä riemua myös siinä, että voin profiloitua kirpputori-ihmiseksi, joka ei iloitse ja hihku hulluista ja maanisista kulutushysterian juhlista. [Voiko kirpputoriostostelu näyttäytyä kulutushysteerisenä juhlana? Ristiriitaista, eikö.]

ps,