Wednesday, December 9, 2015

Hame!!



Taitava Aino teki mulle hameen!  jaikks oon ihan onnissani!

Monday, November 23, 2015

Kirjoista!

En saa unta. Enkä tiedä, haluanko edes nukkua. Voiko puhua unettomuudesta, jos ei edes tahdo käydä nukkumaan, yrittää? Voisinpa vain lukea kaikki yöt ja päivät ja yöt. Välillä valokuvata ja piirtää ja sitten taas lukea vain. Olen lukenut tänä vuonna 48 kirjaa. Viime vuonna luin yhteensä 50 kirjaa. Tälle vuodelle asetin tavoitteeksi 45 kirjaa. Se meni hyvin rikki. Salaa haaveilin kai 55 tai jopa 60 kirjan lukemisesta. Heinä- ja elokuussa en ehtinyt lukemaan yhtään ainoatakaan kirjaa loppuun. Välillä tosin mietin, että huijaanko, jos listaan tuohon luetut-listalleni myös Long play -julkaisut! Toisaalta hyväksyisin ne, jos joku muu listaisi ne myös. En ole tutkinut asiaa.

Mietin myös, voiko kirjoja olla liikaa? Missä vaiheessa ne muuttuvat intohimosta ja rakkaudesta pakkomielteeksi tai hysteeriseksi hamstraamiseksi? Sain itsetehdyn aivan valloittavan ihanan uuden kirjahyllyn, ja odotin sen saapumista Turusta Tampereelle kuin lapsena joulua. (En nukkunut silloinkaan.) Samalla sain myös erään ruotsalaisen tavallisen kirjahyllyn tuon lisäksi. Tänään availin laatikoita ullakolla ja löysin lisää kirjojani.

Huomenna menen antikvariaattiin. Odotukseni ovat korkealla. Haluan vaihtaa jo luetut teokset jännittäviin uusiin tuttavuuksiin.

JA! Sekin vielä, että onko se, että ostaa samoja kirjoja, joita omistaa muistamatta sitä, jokin merkki, että nyt ollaan hälyttävässä tilassa? Löysin ullakolta yhden kirjan, jonka omistan jo entuudestaan. Ja kolme kirjaa aion viedä huomenna pois, koska omistan ne jo myös. En tiedä, pitäisiköhän tätä hävetä? Ehkä ei. Rakastan kirjoja. Enkä juurikaan osta niitä uutena. Vaihdan niitä, ostan kirppareilta, pyydän arvostelukappaleina tai muuten vain ostan jotakin kautta käytettynä tai saan ystäviltäni.

Joskus olin laskenut kirjani. Niitä on yli 400. Jo niiden läsnäolo rauhottaa ja tuo turvaa. Minulla on mahdollisuus lukea mitä vain, milloin vain. Parempaa tunnetta ei oikein voi olla. 

Friday, June 12, 2015

Kaunista valoa


Anna säteili säteili säteili
  

Eräs Hesarin kiva toimittaja!


Saturday, April 25, 2015

Meille asumaan kesäksi??

Nyt vihdoin voin paljastaa salaisuuden, jota oon pantannut joulukuusta. Aloitan kuvaajaharjoittelijana Helsingin Sanomissa toukokuun alussa. Ja siksipä etsin tosi kovalla kiireellä asuntoa sieltä, vinkkaa jos tiedät! Ja sen lisäksi laitan ihanan huoneeni alivuokralle tuoksi ajaksi. Otan nyt kaikki keinot käyttöön. Alla ilmoitus ja kämäiset kännykkäkuvat :p
 
Tarjoan vuokralle 4 kuukaudeksi huoneeni ihastuttavasta, satavuotiaasta kivihuvilasta Lapinniemestä. Vuokra-ajankohta olisi 1.5.-31.8. ja vuokra on 400e sisältäen veden ja sähkön. Yhteinen netti siihen päälle noin 11e/kk. Huone on noin 10 neliötä, yhteisessä käytössä ihana iso keittiö, kylppäri ja iso piha. Talossamme asustelee kolme ihan huippukivaa tyttöä ja supersöpö puudeli. Huoneessa on asunut eläimiä, joten ei ehkä sovi eläinallergikoille. Lemmikeistä sovittava, mutta lähtökohtaisesti ok!
 
Busseja kulkee vierestä, pyörällä 10min matka keskustaan, lähikauppa lähellä, samoin ihana Rauhaniemen kansankylpylä ja Kaupin metsät.
 
Jos olet kiva ja luotettava tyyppi, laitahan spostia tai viestiä inboxiin asap! :---)
Katarina.sallyla @ gmail.com
 







 

Thursday, April 9, 2015

Kampauxii


Olipa kerran Tamyn Kulttuurijaosto. Sieltä löysin kivoja ihmisiä, muun muassa nämä kaksi. Annan ja Sunnan kanssa eräs kiva ilta päädyttiin Annan suloiseen kotiin juomaan viiniä ja ottamaan upeita kuvia. Teemana kampausilta, kampaus häihin, hautajaisiin ja catwalkille, joo! Ehkä tästä postauksesta lähtee uusi bloggaamisinnostus? Oon aika onnellinen nyt!
















Lopputulokset::::::






Wednesday, April 1, 2015

hah!




maisemat.


 
kerran olin lähdössä juhliin,
 
se oli se lauantai, äsken
olin kaunis
valokuvaajana valehtelen,
tietty tiedät
 
kipua ja kauneutta,
nyt en kirjoita tähän palasina
paikattuina
mitään muutakaan
heippany