4.5.1993 + 7.1.2011 + 5.-6.5.2013

Yllätin itse itseni! Sain kirjeen parin vuoden takaa! Täytin lauantaina 20 vuotta. Sunnuntaina oli pikkuveljeni synttärit! Meillä on ollut aina yhteiset vappusynttärit. Nyt kuitenkin aion juhlistaa vasta ensi viikonloppuna!

Kaksi vuotta sitten, 6.5.2011, oli mun toisen valokuvanäyttelyn avajaiset. Kyseessä oli silloin Muistijäljet-näyttely Turun Ullakkogalleriassa. Se oli ihanaihanajuttu. Ehkä sieltäkin, siitäkin voisin laittaa kuvia joskus.

Kirjoittakaa tekin itsellenne, se onnistuu tääällläää, kliklik!
Nyt kuitenkin, kirje itselleni, 7.1.2011.

Katarina 17 vuotta, Martin kulttuuriolohuonella,
Turun alakulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa, tammikuussa 2011.

Dear FutureMe,
onpas jännittävää tällainen. Ennen kirjoitin kalentereihin, päiväkirjoihin tai johonkin suljettuihin kirjekuoriin oman salaisen tervehdykseni tulevaisuudenminälleni.

Tällä hetkellä on joululoma meneillään, oon kovin laiska ollut viime aikoina. En ole saanut aikaseksi mitään, olen vain lukenut kirjoja, vähän ollut koneella. (tulin ostaneeksi äidin kanssa uuden näytön itselleni ja tuon koulusta saadun koneen kanssa olen saanut tapella aika paljon)

Merkitsin tähän nyt päivämääräksi sen päivän, jolloin täytän 20 vuotta. 
Jännittävää, millainenkohan silloin mahdan olla.

Katarina 17 vuotta, 22.2.2011.

Nyt kun olen hieman itsestäni epävarma punatukkainen haaveilija, joka toivoo että elämä lähtisi rullaamaan ja odotan niin kovasti, että elämäni alkaa. Odotan aivan mahdottomasti sitä, että pääsen tästä tunkkaisesta tylsästä elämästäni. En tiedä onko mielikuvani tulevaisuudesta liian kullanhohtoinen. Odotanko siltä liikaa.

Toivon, että silloin olen paljon itsevarmempi, luotan ja uskon itseeni ja mahdollisuuksiini. En anna muiden tallata päälleni. En usko, että elämä silloinkaan helppoa on, tuskinpa, elämä on ailahtelevaa ja vaikeaa useimmiten, mutta kyllä elämästä selviää.

Mitä luultavimmin asustelen Tampereella, ainakin toivon niin. Toivon, että olisin parisuhteessa silloin, jossain vähän vakavammassa, ehkäpä. Asustelen suloisessa omassa pesässäni, opiskelen yliopistossa kuvajournalismia ja yhteiskuntatieteitä. Pidän kotona suloisia pieniä juhlia ja käyn "ulkona", haha. Kuulostaa niin hassulta ehkä nyt. Olen löytänyt oman itseni enemmän. Olen saanut uusia ja jännittäviä kokemuksia.

Toivon, että äidin kanssa välit ovat paremmat, toivon että olen asettunut aloilleni sinne Tampereelle. Olen löytänyt uusia mielenkiintoisia ihmisiä ystäviksini ja nautin elämästäni, edes hitusen.
Pahin pelkoni ehkä on, että elämä on samanlaista tai pahempaa kuin nyt. En kuitenkaan usko, tänään on vähän huono päivä, epätoivo on valtaamassa aivan turhaan mieltäni :---D

Koulu alkaa taas pian, ihan mukavaa, nyt on aika rankka jakso meneillään. Kiinnostavia kursseja kyllä, mutta lukujärjestys on aivan täynnä.

Aion kirjoittaa ensi syksynä filosofian ja lyhyen matikan, sitten keväällä äikkä, enkku, psykologia. Jännittävää sitten nähdä miten ne menee. Sitten kun saat tämän kirjeen ylioppilaskirjoitukset ovat jo ohitse, ja kaikki on selvinnyt jo. Tosi hassua.

En oikein tiedä mitä muuta nyt voisin sanoa tai kertoa, pohtia. Mutta tällaisia ajatuksia nyt tänään 7.1.2011. Tervehdykseni vanhalta minältäsi.

 Katarina 20 vuotta, 4.5.2013. En uskonut koskaan tämän päivän koittavan! Mutta
tässä mä oon, elossa ja onnellisena! velmuilevana! Oltiin pinkkipään, Ainon, kanssa Runossa
synttärikahveilla ja sieltä siis nämä kuvat. Sain soittaa Runossa vähän myös
pianoa, mikä teki mut todella onnelliseksi :>

Uskomatonta, että tässä mä nyt oon. Tampereen yliopistossa, kuvajournalismia.
20 vuotta. Vappusynttärit. Ainoa ylläri oli, että mun hiukset on vaihtaneet väriä!
Ennen (varsinkin vuonna 2011) olin aivan 100% varma, että tulen olemaan koko
loppuikäni ja -elämäni punatukkainen. Toisin kävi. Ja ihan hyvä niin. Ja tucca
on myös vähän lyhentynyt!

+ Mun välini parantuivat äitiini lähes heti kun muutin kotoa pois, eli sekin toive on
toteututunut! Nyt lähinnä mietin, että onpas tylsää, että nähdään niin harvoin!
Mutta, todennäköisesti oon menossa Turkuun ensi viikonlopuksi.
(Turun ystävät, tuun joskus toukokuun lopulla niin että näen teitä kaikkia, sydän
sydänsydänsydän!)

pöllähtänyt

Pöllähdän kesken kaiken, täällä minä vielä olen. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut sellaista oloa hei olisipa kiva päivittää blogia, voiettä. Olen tunkenut tänne vain yksittäisiä juttuja ja olen vähän pakokauhunkin vallassa välillä vältellyt valokuvaamista. Luin 17.1.2013 Helsingin Sanomista jutun valokuvaaja Nelli Palomäestä. Olen aikaisemminkin törmännyt hänen töihinsä, mutta vasta tuo haastattelu herätti tarkemman mielenkiintoni.

Pa­lo­mä­ki kär­si vuo­sia pa­has­ta pa­niik­ki­häi­riös­tä ja vi­ha­si si­tä, et­tä hän­tä tark­kail­laan. Epä­mu­ka­vuu­ten­sa hän kät­ki ko­va­ää­ni­syy­den taak­se.

"Va­lo­ku­van ot­ta­mi­nen on täl­lai­sel­la rää­vä­suul­le te­ko­syy ol­la hil­jaa, tut­kia ih­mis­tä ja an­tau­tua tark­kail­ta­vak­si. Kes­tää se, et­tä jo­ku tui­jot­taa il­man, et­tä sii­tä tu­lee näy­tel­mä tai tais­te­lu."

Pa­lo­mä­ki ker­too it­se asias­sa vi­haa­van­sa ku­vaa­mis­ta ja jän­nit­tä­vän­sä ku­vaus­ti­lan­net­ta enem­män kuin mal­lit. Hän kui­ten­kin us­koo, et­tä ku­vaus­ti­lan­teen "i­ha­na pel­ko" te­kee muo­to­ku­vis­ta mer­ki­tyk­sel­li­sem­piä.

Tuo kohta ja erityisesti tuo boldattu kohta iski hirmuisen kovaa johonkin sisällä piilevään pikkukatarinaan. Lähetin Nelli Palomäelle sähköpostia, ja sain häneltä aivan mahdottoman kivan vastausviestin! En ole siihen ehtinyt vielä vastata, mutta olen hyvin iloinen siitä. 

Oli hyvin rauhoittavaa ja helpottavaa huomata, että menestynyt valokuvaaja voi kokea epävarmuutta ja jopa vihaa, inhoa, jännitystä, pelkoa kuvaustilanteessa. Itse olen rehellisesti sanottuna vältellyt kuvaamisia. Hyvin vähän olen kuvannut. Milloinkohan viimeksi mulla oli jotain semmosia varsinaisia valokuvausprojekteja? Siis että lähdin ulos kuvaamaan tai kutsuin jonkun ihmisen luokseni kuvattavaksi. Täytyy myöntää, etten muista. Nyt kun opiskelen alaa (ja ensimmäisenä vuonna me ei edes ehditä kuvaamaan ollenkaan!) musta tuntuu, että mun pitäisi onnistua kokoajan tai olla jotenkin nyt sitten eri tavalla hyvä kuin aikaisemmin. Ennen se oli huoletonta. Vähän niin kuin piirtäminen nykyään. (Ihana ystäväni totesikin, että ehkä mun pitäisi päättää, että ryhdyn ammattipiirtäjäksi ja sitten voisin taas kuvata huolettomalla innolla!)

Olin tänään katsomassa TR1 Taidehallissa 11 valokuvaajakollektiivin (klik klik!) Suomi-näyttelyä. Siellä oli kuvajournalistit Miisa Kaartinen ja Rami Hanafi kertomassa näyttelyn kuvasarjoista. Se oli todella mielenkiintoista ja Miisan kanssa juttelu todella mukavaa! Tietyllä tapaa oli hämmentävää, että mä opiskelen nyt ekaa vuottani kuvajournalismia ja Miisa on valmistunut pari vuotta sitten. Kuvat oli mahtavia, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!

Näiden kahden inspiroivan tapahtuman jälkeen kuvaaminen ei enää tunnu yhtään niin pahalta. Odotan sitä, että opin tutuksi uuden kamerani kanssa ja pääsen jälleen tekemään asioita, joista kovasti pidän. ja hassukatarina nyt tähän, hei

Nyt pienempiä asioita. Ensiksi! Meille eli kämppikselleni Emmalle tuli tänään kaksi ensikotikissaa, Yoga ja Helwin, jos nimet nyt oikein muistan. Ne on vähän arkoja, mutta hurjan suloisia. Odotan innolla Tuhkurin ja kissojen tapaamista. Meillä oli ennen joulua kaksi ensikotikissaa Ulpu ja Uuno, ja ne leikkivät Tuhkurin kanssa. Se oli aivan mahtava tunne, kun oma pieni otus saa kavereita. Toisen kämppikseni dalmatialainen kun ei hirmuisen innoissaan ole pikkupedosta, jolla on terävät hampaat ja näykkiminen on osa leikkiä. (Ulpu ja Uuno ehtivät väistää Tuhkurin näykkäilyjä!)

Toiseksi, yliopistolla on hirmuisesti kaikkea mielenkiintoista tänä keväänä. Kolmas kämppikseni on järjestämässä yliopistolla lukupiiriä, jossa aiheena on ihminen ja luonto. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Lisäksi tiedossa on Althusser-lukupiiri ja ensimmäinen virallinen harjoituskurssi, ja noniin, pari muutakin kurssia kyllä. Ihan hirmu mielenkiintosia journalistiikan luentoja! Toivon vaan, että pää pysyy kasassa tämän kaiken keskellä.

Ja kolmanneksi pinnallisuuutta, heheee, hain tänään postista uuden mekon! Se teki hirmuisen iloiseksi! Mekon pitsit näkyy vähäsen alla olevissa kuvissa. Pahoittelen webbikamerakuvia, laiskuus ja kaikki sellainen kameravammailu. Näytin tosi ylipöllähtäneeltä kaikissa kuvissa, ei nyt onnistunut tämä, ja tässä ne kuvat, jotka eivät ole pahimmasta päästä.

Tänään tajusin, että tarvitsen lisää kangaskasseja. Mulla on pari kolme neljä, joista yksi ainoa on käyttökelpoinen. Tai no, sellanen, jonka kanssa voi mennä ulos. Kävin askartelukaupassa ostamassa kangaskasseja. (Kannattaa katsoa kassien koot ennen ostamista. Toinen oli aivan liian pieni ja toinen semmonen kuin kuuluikin!) Askartelukaupassa myytiin myös kangastusseja ja ihan innostuin!

Istuin kahvila Valossa piirtämässä kangaskassiini hihihhiii, olen todella innoissani siitä ja iloinen ja kaikkea muuta tosi epäselkeää. Siitä piti tulla fretti tai joku enemmän frettiä vastaava, mutta nyt se on tommonen kuin on, suloinen silti. Hauskinta kivointa söpöintä oli kun kahvilan myyjä tuli kehumaan tuota ja kysymään, jos voisin tehdä sillekin jonkinmoisen kassin! Toki. Iloisuutta! Olen ihan tolkuttoman väsynyt, mutta samalla aivan todella yliaktiivinen ja olo on häiritsevän härsyvä, sähköinen, levoton.

Kangaskassini toiselle puolelle päätyi Einsteinin sitaatti Everybody is a genius. but if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.

Ehkä tästä lähtee käyntiin uuden vuoden 2013 bloggailut!





PS! Väsynyt, meikitön Katarina ja  hehkutushehkutus ihanalta Eemililtä saatu lahja! sydänsydänsydänsydän
(kaikki asiat on nyt aika hyvin. oon onnellinen ja tuntuu, että asiat järjestyy tästä vielä. ja niin, silmäpusseista ei kannata huolestua.)

Musteessa on mun ranteet

Viima kamerataikuroi!

Olen onnellinen! Jälleen jotain pysyvää elämääni, iholleni, rakkautta, voi ihanaa! Putka tattoo ja Jessi ovat parhaita! Ja hei, oon Turussa taas! Viiman partsilla mä täällä!

Onnellisuus!

Pian olen jälleen kokonaisempi kuin aikoihin. Miten asiat voivat heitellä tällä tavoin? Tuntuu kuin hukkuisin kysymyksiin ja mieleni odottaisi jatkuvasti oivallusta ja tietynlaista laajenemista, avartumista maailmalle. Kovera katse kulkee ympäriinsä esineissä asioissa. Ostaisinkohan tänäänkin jäätelöä, se olisi aika ihanaa. Toisaalta haluaisin käydä kahvilassa, mutta millä rahalla, millä seuralla? Olen nukkunut vaillinaista unta, jatkuvasti odottaen ja ihmetellen. Kaikkea jännittävää tapahtuukin.

Mietin omaa särmäkkyyttä ja omaa tunnetta omasta itsestä. Tällainen vaihe tällä kertaa. Kaipaan itseäni ja ystäviäni. Kaikki kuitenkin vaikuttaa hyvältä. Miten asiat menevätkin eteenpäin, ehkä jonkinlaista kiertokulkua toden totta. Odotus on varmaan tämän elämän vaiheen tärkeä sana. Sellaista elämäni on ollut monet monet vuodet ja nyt odotus tiivistyy ja hämmentyy, kun kohtaan pian sen vaiheen, jota olen odottanut niin malttamattomasti. En ole kärsivällinen.

Kahden tunnin päästä minuun muodostuu jotain, joka ei lähde pesemällä pois. Se on ihanaa, ihastuttavaa, upeaa! Olen riemuissani! Toivon, että kuume ei nouse tänään. Tuhkur ja minä siivoamme tänään täällä, jos siltä tuntuu. 

Ihana Lensku kuvasi mut ja Tuhkurin ihanalla parvekkeellamme, ihanissa sirkusjuhlissani! <3

Olen löytänyt jälleen kirjojen lukemisen tuoman ilon. Lisäksi olen riemuissani, kun saan istua ison ikkunani ikkunalaudalla niin, että jalat ovat ulkona. Heilutella niitä siinä. Katsella alas. Lukea kirjaa ja tuntea suurta onnellisuutta. Löysin lapun johon olin piirtänyt meidän talomme näköisen talon ja siinä alla luki "jossain on talo, jossa minäkin olen onnellinen", oi. Lisäksi yölliset seikkailut talomme katolla ovat olleet suloisia.

Tuhkur pusuteltavana

Viima, Tipsu von Tuhkur ja Katarina!

Viima ja Eemil saapuivat vierailulle huvilaamme. Eräänä päivänä Viima järjesti ihanan ihanan piknikin takapihalle. Tuhkur myös ilahtui ulkoilusta ja päätyi kuvattavaksi ja pussailtavaksi.

Tuhkur oli reilun viikon Viiman luona hoidossa ja siellä ollessa Tuhkurin turkki vaihtui kauniiksi sileäksi. Tuhkur on muuttunut todella sosiaaliseksi; yrittää kiipeillä jalkoja pitkin syliin, hyppelee päin, välillä näykkii leikkii, pulputtaa paljon, nukkuu meidän vieressä! Aikaisemmin Tuhkur tuli herättämään aamulla liian pitkään sängyssä loikoilijat näykkimällä. Nykyään Tuhkur vain nuolee ja kutittaa ja jopa joskus nukkuu erittäin kauniisti vieressä! <3

Tuhkur ja ihanat ystävät tekee musta niin onnellisen. Tänään kaiken lisäksi vielä ostin uuden pyörän, jolla pääsen uuteen kouluun syksyllä! Kaiken lisäksi pääsen tutkailemaan uusia paikkoja uudella ihanalla pyörällä. Miten pienistä asioista voikaan tulla niin suunnattoman onnelliseksi! Kaikki muuttuu vielä hyväksi, mikä on erittäin ihanaa. Kaikki muuttuu paremmaksi paremmaksi. Syksylle on paljon suunnitelmia, mikä ilahduttaa minua suuresti suuresti.

kirvelevä kirpeys

Tää on tainnut olla täällä aikaisemminkin. Vasemmalla Katarina 10v. Muut kuvat otettu muistaakseni kesällä-syksyllä 2009 tai 2010.

Häähää Apple. Mun HP ProBook on niin hc, että se voi olla mitä vaan, milloin vaan! Vaikka omena.

Meikitön! Kamerahyllyprojekti, punainen maali loppui kesken!

Pengoin matkalaukkujani ja löysin kaikki kadoksissa olleet koulukirjat :c + hain kevätkengät!

Hihihi, joo.

Kevät tulee, yritän ajatella sitä. Yritän ajatella kukka- ja kissajuttuja, joita ostin tulevaa kesää varten. Mutta samalla kuvassa näkyy taustalla tiskit, joita en ole taaskaan jaksanut tehdä. Pitäisi hengittää, hengittää. Kirvely ei lopu tajunnusta ellei rauhoitu. Kesä rauhoittaa. Kesästä tulee hyvä, varmasti.

Ehkä jossain vaiheessa hankin oman frettivauvan. Se oli ihana vipeltäjä, aktiivinen ja lempeä. Sopivan kokoinen ja fiksu eläin. Sen kanssa voisi puuhastella kaikkea. Ehkä otan seuraavaksi tavoitteeksi hankkia sellaisen. Se voisi olla ihanaa ihanaa ihanaa.

Siirtymistä ja onnellisuutta

♥♥♥♥♥♥♥

Uuusia juttuja luvassa pian! Pian pian, ne uudet jutut tekee mut niin onnelliseksi, että pakahdun!
♥♥♥♥♥♥♥

Tässä on yksi vihje uusista tulevaisuusjutuista. Kuvat on ottanut suloinen Emma Keiu!

The ghost haunt in the midnight

This day was very lovely. First thing in the morning was that I was quite tired. I saw Maek and I was quite chagrined that I wasn't so cheerful as I could be. Last week my mother asked if I want to go to Kotimäki school to listen to Miina Savolainen. Miina Savolainen is one of my idols, she has taken lots of great photos of girls which have grown up in children's home. Maailman ihanin tyttö -project is absolutely wonderful, I adore her and her photos. And the idea behind that project is beautiful. You can see her photos here!

She is one of those inspirating people which make me feel that everything is possible. I got inspiration to take new photos. When I was 15-16 years old, I wanted to be photography therapist. Today I thought that maybe I should be that, too. Can I be press photograher and therapist at the same time? Am I good and strong enough to be a therapist? I'm glad that I don't have to decide that yet.

Today I dressed into my favourite jacket and I wanted to share that with you hah. I don't like being photographed and that's why I look so weird in photos. But perhaps one day I can be my own therapist to myself. Then I could be able to see myself without any bad thoughts. Viima was lovely and took these. I digged up my old trench coat and a bag which I wore two years ago.

I have to take more pictures. It would be very therapeutic!

(there you can see my new project. i started to paint and cover up my bookself!)

After that lecture (there were also remarkable notices about family portraits! and I felt that I want to take pictures about my godfather's daughter!) I went to Chinese restaurant with my mother. It was so lovely that she asked me with her. When that exhibition Maailman ihanin tyttö was in Turku, Wäinö Aaltonen museum of art, we visited there together!

Viima and Eemil came and visited in my place. They bring me some coke hihi! We ate and talked about music (Burzum!) and other things. We smoked hookah, strawberry tobacco is lovely. They made me smile. :---)

Utuisia salaisuuksia vanhoista päiväkirjoista / Roriferous secrets from old diaries

havahdu

Viiiima took these! Yes, today I did it. (I haven't got time to photoshop those pictures!) Gift from me to myself! :----) Future is coming on!