Showing posts with label Eemil. Show all posts
Showing posts with label Eemil. Show all posts
Saturday, January 26, 2013
Friday, January 25, 2013
pöllähtänyt
Pöllähdän kesken kaiken, täällä minä vielä olen. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut sellaista oloa hei olisipa kiva päivittää blogia, voiettä. Olen tunkenut tänne vain yksittäisiä juttuja ja olen vähän pakokauhunkin vallassa välillä vältellyt valokuvaamista. Luin 17.1.2013 Helsingin Sanomista jutun valokuvaaja Nelli Palomäestä. Olen aikaisemminkin törmännyt hänen töihinsä, mutta vasta tuo haastattelu herätti tarkemman mielenkiintoni.
Palomäki
kärsi vuosia pahasta paniikkihäiriöstä ja vihasi sitä,
että häntä tarkkaillaan. Epämukavuutensa hän kätki
kovaäänisyyden taakse.
"Valokuvan
ottaminen on tällaisella rääväsuulle tekosyy olla hiljaa,
tutkia ihmistä ja antautua tarkkailtavaksi. Kestää se, että
joku tuijottaa ilman, että siitä tulee näytelmä tai
taistelu."
Palomäki kertoo itse asiassa vihaavansa
kuvaamista ja jännittävänsä kuvaustilannetta enemmän kuin
mallit. Hän kuitenkin uskoo, että kuvaustilanteen "ihana
pelko" tekee muotokuvista merkityksellisempiä.
Tuo kohta ja erityisesti tuo boldattu kohta iski hirmuisen kovaa johonkin sisällä piilevään pikkukatarinaan. Lähetin Nelli Palomäelle sähköpostia, ja sain häneltä aivan mahdottoman kivan vastausviestin! En ole siihen ehtinyt vielä vastata, mutta olen hyvin iloinen siitä.
Oli hyvin rauhoittavaa ja helpottavaa huomata, että menestynyt valokuvaaja voi kokea epävarmuutta ja jopa vihaa, inhoa, jännitystä, pelkoa kuvaustilanteessa. Itse olen rehellisesti sanottuna vältellyt kuvaamisia. Hyvin vähän olen kuvannut. Milloinkohan viimeksi mulla oli jotain semmosia varsinaisia valokuvausprojekteja? Siis että lähdin ulos kuvaamaan tai kutsuin jonkun ihmisen luokseni kuvattavaksi. Täytyy myöntää, etten muista. Nyt kun opiskelen alaa (ja ensimmäisenä vuonna me ei edes ehditä kuvaamaan ollenkaan!) musta tuntuu, että mun pitäisi onnistua kokoajan tai olla jotenkin nyt sitten eri tavalla hyvä kuin aikaisemmin. Ennen se oli huoletonta. Vähän niin kuin piirtäminen nykyään. (Ihana ystäväni totesikin, että ehkä mun pitäisi päättää, että ryhdyn ammattipiirtäjäksi ja sitten voisin taas kuvata huolettomalla innolla!)
Olin tänään katsomassa TR1 Taidehallissa 11 valokuvaajakollektiivin (klik klik!) Suomi-näyttelyä. Siellä oli kuvajournalistit Miisa Kaartinen ja Rami Hanafi kertomassa näyttelyn kuvasarjoista. Se oli todella mielenkiintoista ja Miisan kanssa juttelu todella mukavaa! Tietyllä tapaa oli hämmentävää, että mä opiskelen nyt ekaa vuottani kuvajournalismia ja Miisa on valmistunut pari vuotta sitten. Kuvat oli mahtavia, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!
Näiden kahden inspiroivan tapahtuman jälkeen kuvaaminen ei enää tunnu yhtään niin pahalta. Odotan sitä, että opin tutuksi uuden kamerani kanssa ja pääsen jälleen tekemään asioita, joista kovasti pidän. ja hassukatarina nyt tähän, hei
Nyt pienempiä asioita. Ensiksi! Meille eli kämppikselleni Emmalle tuli tänään kaksi ensikotikissaa, Yoga ja Helwin, jos nimet nyt oikein muistan. Ne on vähän arkoja, mutta hurjan suloisia. Odotan innolla Tuhkurin ja kissojen tapaamista. Meillä oli ennen joulua kaksi ensikotikissaa Ulpu ja Uuno, ja ne leikkivät Tuhkurin kanssa. Se oli aivan mahtava tunne, kun oma pieni otus saa kavereita. Toisen kämppikseni dalmatialainen kun ei hirmuisen innoissaan ole pikkupedosta, jolla on terävät hampaat ja näykkiminen on osa leikkiä. (Ulpu ja Uuno ehtivät väistää Tuhkurin näykkäilyjä!)
Toiseksi, yliopistolla on hirmuisesti kaikkea mielenkiintoista tänä keväänä. Kolmas kämppikseni on järjestämässä yliopistolla lukupiiriä, jossa aiheena on ihminen ja luonto. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Lisäksi tiedossa on Althusser-lukupiiri ja ensimmäinen virallinen harjoituskurssi, ja noniin, pari muutakin kurssia kyllä. Ihan hirmu mielenkiintosia journalistiikan luentoja! Toivon vaan, että pää pysyy kasassa tämän kaiken keskellä.
Ja kolmanneksi pinnallisuuutta, heheee, hain tänään postista uuden mekon! Se teki hirmuisen iloiseksi! Mekon pitsit näkyy vähäsen alla olevissa kuvissa. Pahoittelen webbikamerakuvia, laiskuus ja kaikki sellainen kameravammailu. Näytin tosi ylipöllähtäneeltä kaikissa kuvissa, ei nyt onnistunut tämä, ja tässä ne kuvat, jotka eivät ole pahimmasta päästä.
Tänään tajusin, että tarvitsen lisää kangaskasseja. Mulla on pari kolme neljä, joista yksi ainoa on käyttökelpoinen. Tai no, sellanen, jonka kanssa voi mennä ulos. Kävin askartelukaupassa ostamassa kangaskasseja. (Kannattaa katsoa kassien koot ennen ostamista. Toinen oli aivan liian pieni ja toinen semmonen kuin kuuluikin!) Askartelukaupassa myytiin myös kangastusseja ja ihan innostuin!
Istuin kahvila Valossa piirtämässä kangaskassiini hihihhiii, olen todella innoissani siitä ja iloinen ja kaikkea muuta tosi epäselkeää. Siitä piti tulla fretti tai joku enemmän frettiä vastaava, mutta nyt se on tommonen kuin on, suloinen silti. Hauskinta kivointa söpöintä oli kun kahvilan myyjä tuli kehumaan tuota ja kysymään, jos voisin tehdä sillekin jonkinmoisen kassin! Toki. Iloisuutta! Olen ihan tolkuttoman väsynyt, mutta samalla aivan todella yliaktiivinen ja olo on häiritsevän härsyvä, sähköinen, levoton.

Kangaskassini toiselle puolelle päätyi Einsteinin sitaatti Everybody is a genius. but if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.
Ehkä tästä lähtee käyntiin uuden vuoden 2013 bloggailut!
PS! Väsynyt, meikitön Katarina ja hehkutushehkutus ihanalta Eemililtä saatu lahja! sydänsydänsydänsydän
(kaikki asiat on nyt aika hyvin. oon onnellinen ja tuntuu, että asiat järjestyy tästä vielä. ja niin, silmäpusseista ei kannata huolestua.)
Labels:
art,
books,
cafe,
cameras,
considering,
diary,
drawings,
dreams,
edmond myself,
Eemil,
emotion,
friends,
happenings,
inspiring people,
inspiring women
Thursday, January 3, 2013
Heidegger
Labels:
Eemil,
gifs,
philosophy
Monday, December 31, 2012
viulunsoittaja
Monday, July 23, 2012
Tuhkur pusuteltavana
![]() |
Viima, Tipsu von Tuhkur ja Katarina! |
Viima ja Eemil saapuivat vierailulle huvilaamme. Eräänä päivänä Viima järjesti ihanan ihanan piknikin takapihalle. Tuhkur myös ilahtui ulkoilusta ja päätyi kuvattavaksi ja pussailtavaksi.
Tuhkur oli reilun viikon Viiman luona hoidossa ja siellä ollessa Tuhkurin turkki vaihtui kauniiksi sileäksi. Tuhkur on muuttunut todella sosiaaliseksi; yrittää kiipeillä jalkoja pitkin syliin, hyppelee päin, välillä näykkii leikkii, pulputtaa paljon, nukkuu meidän vieressä! Aikaisemmin Tuhkur tuli herättämään aamulla liian pitkään sängyssä loikoilijat näykkimällä. Nykyään Tuhkur vain nuolee ja kutittaa ja jopa joskus nukkuu erittäin kauniisti vieressä! <3
Tuhkur ja ihanat ystävät tekee musta niin onnellisen. Tänään kaiken lisäksi vielä ostin uuden pyörän, jolla pääsen uuteen kouluun syksyllä! Kaiken lisäksi pääsen tutkailemaan uusia paikkoja uudella ihanalla pyörällä. Miten pienistä asioista voikaan tulla niin suunnattoman onnelliseksi! Kaikki muuttuu vielä hyväksi, mikä on erittäin ihanaa. Kaikki muuttuu paremmaksi paremmaksi. Syksylle on paljon suunnitelmia, mikä ilahduttaa minua suuresti suuresti.
Labels:
animals,
diary,
dreams,
edmond myself,
Eemil,
fretti,
home,
keijukartano,
Tipsu,
Tuhkur,
Viima
Wednesday, April 18, 2012
The ghost haunt in the midnight
This day was very lovely. First thing in the morning was that I was quite tired. I saw Maek and I was quite chagrined that I wasn't so cheerful as I could be. Last week my mother asked if I want to go to Kotimäki school to listen to Miina Savolainen. Miina Savolainen is one of my idols, she has taken lots of great photos of girls which have grown up in children's home. Maailman ihanin tyttö -project is absolutely wonderful, I adore her and her photos. And the idea behind that project is beautiful. You can see her photos here!
She is one of those inspirating people which make me feel that everything is possible. I got inspiration to take new photos. When I was 15-16 years old, I wanted to be photography therapist. Today I thought that maybe I should be that, too. Can I be press photograher and therapist at the same time? Am I good and strong enough to be a therapist? I'm glad that I don't have to decide that yet.
Today I dressed into my favourite jacket and I wanted to share that with you hah. I don't like being photographed and that's why I look so weird in photos. But perhaps one day I can be my own therapist to myself. Then I could be able to see myself without any bad thoughts. Viima was lovely and took these. I digged up my old trench coat and a bag which I wore two years ago.
I have to take more pictures. It would be very therapeutic!
(there you can see my new project. i started to paint and cover up my bookself!)
After that lecture (there were also remarkable notices about family portraits! and I felt that I want to take pictures about my godfather's daughter!) I went to Chinese restaurant with my mother. It was so lovely that she asked me with her. When that exhibition Maailman ihanin tyttö was in Turku, Wäinö Aaltonen museum of art, we visited there together!
Viima and Eemil came and visited in my place. They bring me some coke hihi! We ate and talked about music (Burzum!) and other things. We smoked hookah, strawberry tobacco is lovely. They made me smile. :---)
Subscribe to:
Posts (Atom)