instagram,hih

 

 

Ronttinen

Huomenna on kuvaukset! Ja Rontti tahtois ehkä mukaaan, jookojookojooko

"Aikaa tulee lisää joka aamu"

Mistä tietää, milloin on vain innoissaan löytämässä oman juttunsa ja milloin on maanisessa vireessä? Vaihdoin jo kevätkengät. Päätin, että nyt se alkaa, enää ei voi perua. Vihdoin teen sellaisia asioita, joita olen aina halunnutkin. Kuvaan paljon. Sain hyvää, yllättävänkin hyvää, palautetta kuluneesta vuodesta kuvaamisen osalta. Tuntuu, että vain ainoastaan aika ja jaksaminen on kaiken rajana. Tai ehkä eniten se aika. Tuntuu, että voisin tehdä vaikka mitä ja haluaisinkin!

Oon piirtänyt paljon. Varmaan enemmän kuin koskaan aikasemmin. Käytiin viime viikonloppuna salabileisissä kapakkajuhlissa vanhalla tehtaalla, muutamia kuvia sieltä yllä. Lisäksi maailmaani kuuluu studiokuvausta ja hillereitä. 

Jos puhutaan jostain virallisemmasta, todellisemmastako?, niin olen Tamyn Kulttuurijaoston toinen puheenjohtaja tänä vuonna. Meitä on about kuuden hengen porukka järjestämässä tapahtumia, mikä on mukavaaa ja mahtavaa. Huomenna on meidän ensimmäinen tapahtumamme Vivaldista Vastavirtaan. Filharmoniaa ja punkkia!

Lisäksi tänään alkoi Body positivity -projektin suunnittelu. Toimin siis kuvaajana Tamyn Naiskulttuuripäiviin liittyvässä projektissa, josta muodostetaan näyttely jossain vaiheessa kevättä. Paljon kaikkea, hui! Oon hurjan innoissani, hurjan hurjan. En osaa kai muuta muodostaa sanoiksi.

sykähdyttävää

Vietin tämän päivän sykemittarin kanssa. Koulussa aloimme tehdä Katse-lehteä, ja siinä on osio, jossa seurataan jotakin kulttuuritapahtumaa sykemittarin avittamana. Itse olin eräässä kirjoittamistapahtumassa, josta voin sitten joskus (kun lehti keväämmällä ilmestyy) kertoa. Siellä syke heitteli 80 aina 150:een, hurjan jännää siis. Oli kyllä hyvin miellyttävä työpaja!

Sen jälkeen olin Ainon ja Emman kanssa kuvaamassa studiolla. Syke jatkuvasti jotakin 100-120 väliltä. Olin hurjan innoissani. Tuntui todella oudolta ja jollain tapaa todella väärältä jatkuvasti tarkkailla omaa sykettä. Se tuntui niin absurdilta ja samalla omaa kehoa läsnäolevaksi tuovalta. Miten ihmeessä mun pieni sydän jaksaa niin paljon? Jos on aivan normaalia, että pienessä innostuksessa tai no, semmosessa tavanomaisessa kuvaamisinnostuksessa hyppelehdin sinne tänne ja vähän väliä sydän on kurkussa, niin mitä sitten, kun on oikeasti todella, todella jännittävä hetki? Haluanko edes tietää?

Illalla ennen kuin lähdettiin Kahvillaan kuuntelemaan Lassi Valtosen keikkaa, otin sykemittarin pois ja tuntui kuin olisi suuri kivi pudonnut. Enää ei tarvinnut olla niin tietoinen omasta olemassaolosta ja sai vain olla. Kuinka helposti unohdankin oman kehollisuuteni, ruumiini rajallisuuden ja olemassaoloni fyysisyyden! Ihan käsittämätöntä.

Ja jotain muuta! Oon jälleen punapää, jee! Joskus ennen kuin värjäsin punaiseksi hiukset (eli joskus 2009?), kuulin, että punaista väriä on todella vaikea saada pois hiuksista. phah. Sinistä väriä on todella, todella vaikea saada pois. Värinpoiston jälkeen tulee aina vaan uusi kerros erikoisen väristä sinistä.

Lopuksi kuva näätäklaanista. Sain vihdoinkin Ainosta jotakin erilaista kuvaa. Aina Ainon kuvat on herkkiä kauniita kuvia. Mut nyt onnistuin häikimään kahden salaman kanssa niin, että aikaseksi tuli toi ihan mahdottoman hieno kuva. (Jos Aino perustaisi tyttöbändin, sillä olis jo promo/julistekuva valmiina!) 

ps,

vaaleenpunasta

Aino nukkuu paljon ja mä vähän. Se nukkuu nytkin. Se on nukkunut jo monta tuntia. Se kysyi jo seitsemältä illalla saako mennä nukkumaan. Mitä tuohon voi sanoa? Pikkuotus kömpii viereen ja nukahtaa. Joko Rontti tai Tuhkur kiipeää syliin ja nukahtaa. Pikkuotukset vain nukkuvat ja nukkuvat. Minä vain valvon, valvon, valvon. Luen ja valvon. Katselen valokuvia ja valvon.

Olen kuvannut tavanomaisia asioita. Ainon leipomuksia ja meidän pinaattipurjopiirakkaa. Hauvakämppis Nemiä. Olen pohtinut tulevaa kevättä ja kesää enemmän kuin koskaan tulevaisuutta. Olen käynyt työhaastatteluissa huonosti pukeutuneena ja valmistautumattomana. En osaa sanoa oikein mitään. Ja aina paikan päällä tajuan, että mulla on aivan liian vääränlaiset vaatteet. Useimmiten tuntuu kokonaisvaltaisestikin siltä, että olen hyvin vääränlainen työelämään. Mitä jos en sovellukaan koskaan? Jos en koskaan opi pukeutumaan niin kuin työnantajat toivoisivat? Jos en tahdo? En tahdo, en tahdo? Hyh!

Ostin Wacomin piirtopöydän joululahjaksi saamillani rahoilla. Sillä on vaikeaa, mutta ihanaa piirtää. Haluaisin seuraavaksi opiskella kuvittamiseen liittyviä juttuja. Ihailen suuresti Klaus Welpiä, joka yhdistää työssään (joita on julkaistu esms Voimassa!) valokuvan ja kuvittamisen. Tai siis yksinkertaisesti se osaa molemmat ja vieläpä hallitsee eri tyylejä. Hyvin ihailtavaa.

Salaa haaveilen työstä aikakauslehdessä, kuvaamisesta nimenomaan. Toisaalta haaveilen myös kirjoittamisesta. Vaikuttamisesta. Järjestötoiminnasta. Kerroinkohan, että oon vivan tämän vuoden hallituksessa! Lisäksi tänä vuonna aloitan myös Tamyn Kulttuurijaostossa. Odotan noita juttuja ihan hirmuisen innoissani.

Vivan hallituskausi oli tarkoitus aloittaa meillä ens viikon vklp, mutta meidän vesivahinkojen korjaukset alkaa maanantaina ja me saadaan varalattia. Krebaaminen varalattialla ei taida onnistuaa, mikä pettymys! 

Mun on pitkään jo pitänyt kirjoittaa hillereistä, mutta en oo koskaan oikein saanut aikaseksi. Ne on maailman suloisimpia otuksia. Ronttikin on oppimassa laatikolle, pikkuhiljaa. Niin, piti kirjoittaa Älä osta pimeää pentua -kampanjan yhteydessä molemmista palleroista, mutta kirjoittaminen on tuntunut vaikeammalta kuin pitkään aikaan. Ne nukkuu, syö, leikkii. Välillä pysähtyy paijattaviksi. Mä en enää herää, kun ne hyppii mun päällä. :----d ♥♥

MISSÄ OVAT LENTÄVÄT AUTOT!

Heihei 2013 ja moi 2014!

Vuoden ensimmäisen päivän nukuin näätien kanssa sikeästi ja tämä päivä on ollut hurjan täynnä kaikkea tekemistä. Heräsin epäinhimilliseen aikaan jo seitsemältä, paikkautin hampaani (jo toinen lohjennut hammas), kävin Ainon kanssa lääkärissä, Tiimarissa, yliopistolla syömässä, Ikeassa hamstraamassa halpoja muistikirjoja (max 5e), Koivukirppiksellä ja kaupan kautta selviydyttiin meille. Huh!

Turku ja Taijalta saatu frettilahja. :--)

Joulu meni mukavasti Turussa. Majailin lähes kokoajan äidilläni, mutta ilokseni ehdin nähdä Annia, Pinjaa, Inkaa ja Taijaa myös! Lisäksi...olin selkeästi ollut hurjan kiltti kun sain niin kovin paljon lahjoja, ohoh! Uusi vuosi meni meidän huvilalla Ainon ja Emman, elokuvan ja punaviinin kanssa! Meidän katolta on parhaat näkymät! :>

Baro tuli yllättävän hyvin toimeen Rontin kanssa. Tosin B oli hurjan mustasukkainen näädistä.

Annin mahtava pupu Severus!

Tuhkuuuur

Koti ♥ Meille muutti eilen uusi kämppis Tiina! Meille muuttaa hetken kuluttua myös hänen villakoiransa.
Meillä siis asustaa tällä hetkellä mun ja Emman lisäksi Annika (+Nemi♥) ja tää uusi tulokas :--)

!!

Uusi vuosi minun silmin.

 Käytiin nolosti Prismassa kahvilla, Aino piirsi mua. Toinen kuva on hänen järjestämästä käsityöiltamasta! :>

Pinjan näkemys meistä kolmesta.

Inkan versio meistä kolmesta.

PS:

kolmas muste.

Jälleen kaiken takana Putka Tattoo ja Jessi. Nuo matkalaukun kiemurat on siirtokuvasta, eli ne ei tullu kuvaan mukaan. Tässä ihan ensimmäinen kuva siitä :> Oon aika tohkeissani. Ja tosiaan, Tuhkur se siinä :---) ♥

Hillerit Ainon kuvaamina :>

Tuhkur ja Rontti olivat Ainon luona hoidossa, kun itse kävin Turussa. Palattuani takaisin Treelle sain nähtäväkseni ihastuttavan ihania kuvia noista kahdesta. Ja nyt haluankin jakaa ne kanssanne! Kaksi ensimmäistä kuvaa on jo vähän vanhempia, mutta muut viikon takaisia! Kiitos Ainolle kuvista, hihi. Ja uskokaa tai älkää, nää on kuvattu Nokian Lumialla!

Rontti + Ainon tekemä virkattu matto!

Jompi kumpi!

Vasempi kuono on Rontin ja tuo toinen Tuhkurin!

Rontti!

ja Rontti:

Takana Rontti ja edessä Tuhkur. Huomatkaa kuinka Tuhkurin naamio alkaa talvikarvan myötä muistuttaa yhä enemmän Rontin naamiota! (alkavat muistuttaa toisiaan pelottavasti) Maailman suloisinta on nähdä nuo kaksi nukkumassa yhdessä :> Tuossa ne on päätyneet Ainon pyykkikoriin. Hihi.

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥