Friday, January 25, 2013

pöllähtänyt

Pöllähdän kesken kaiken, täällä minä vielä olen. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut sellaista oloa hei olisipa kiva päivittää blogia, voiettä. Olen tunkenut tänne vain yksittäisiä juttuja ja olen vähän pakokauhunkin vallassa välillä vältellyt valokuvaamista. Luin 17.1.2013 Helsingin Sanomista jutun valokuvaaja Nelli Palomäestä. Olen aikaisemminkin törmännyt hänen töihinsä, mutta vasta tuo haastattelu herätti tarkemman mielenkiintoni.

Pa­lo­mä­ki kär­si vuo­sia pa­has­ta pa­niik­ki­häi­riös­tä ja vi­ha­si si­tä, et­tä hän­tä tark­kail­laan. Epä­mu­ka­vuu­ten­sa hän kät­ki ko­va­ää­ni­syy­den taak­se.

"Va­lo­ku­van ot­ta­mi­nen on täl­lai­sel­la rää­vä­suul­le te­ko­syy ol­la hil­jaa, tut­kia ih­mis­tä ja an­tau­tua tark­kail­ta­vak­si. Kes­tää se, et­tä jo­ku tui­jot­taa il­man, et­tä sii­tä tu­lee näy­tel­mä tai tais­te­lu."

Pa­lo­mä­ki ker­too it­se asias­sa vi­haa­van­sa ku­vaa­mis­ta ja jän­nit­tä­vän­sä ku­vaus­ti­lan­net­ta enem­män kuin mal­lit. Hän kui­ten­kin us­koo, et­tä ku­vaus­ti­lan­teen "i­ha­na pel­ko" te­kee muo­to­ku­vis­ta mer­ki­tyk­sel­li­sem­piä.

Tuo kohta ja erityisesti tuo boldattu kohta iski hirmuisen kovaa johonkin sisällä piilevään pikkukatarinaan. Lähetin Nelli Palomäelle sähköpostia, ja sain häneltä aivan mahdottoman kivan vastausviestin! En ole siihen ehtinyt vielä vastata, mutta olen hyvin iloinen siitä. 

Oli hyvin rauhoittavaa ja helpottavaa huomata, että menestynyt valokuvaaja voi kokea epävarmuutta ja jopa vihaa, inhoa, jännitystä, pelkoa kuvaustilanteessa. Itse olen rehellisesti sanottuna vältellyt kuvaamisia. Hyvin vähän olen kuvannut. Milloinkohan viimeksi mulla oli jotain semmosia varsinaisia valokuvausprojekteja? Siis että lähdin ulos kuvaamaan tai kutsuin jonkun ihmisen luokseni kuvattavaksi. Täytyy myöntää, etten muista. Nyt kun opiskelen alaa (ja ensimmäisenä vuonna me ei edes ehditä kuvaamaan ollenkaan!) musta tuntuu, että mun pitäisi onnistua kokoajan tai olla jotenkin nyt sitten eri tavalla hyvä kuin aikaisemmin. Ennen se oli huoletonta. Vähän niin kuin piirtäminen nykyään. (Ihana ystäväni totesikin, että ehkä mun pitäisi päättää, että ryhdyn ammattipiirtäjäksi ja sitten voisin taas kuvata huolettomalla innolla!)

Olin tänään katsomassa TR1 Taidehallissa 11 valokuvaajakollektiivin (klik klik!) Suomi-näyttelyä. Siellä oli kuvajournalistit Miisa Kaartinen ja Rami Hanafi kertomassa näyttelyn kuvasarjoista. Se oli todella mielenkiintoista ja Miisan kanssa juttelu todella mukavaa! Tietyllä tapaa oli hämmentävää, että mä opiskelen nyt ekaa vuottani kuvajournalismia ja Miisa on valmistunut pari vuotta sitten. Kuvat oli mahtavia, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!

Näiden kahden inspiroivan tapahtuman jälkeen kuvaaminen ei enää tunnu yhtään niin pahalta. Odotan sitä, että opin tutuksi uuden kamerani kanssa ja pääsen jälleen tekemään asioita, joista kovasti pidän. ja hassukatarina nyt tähän, hei


Nyt pienempiä asioita. Ensiksi! Meille eli kämppikselleni Emmalle tuli tänään kaksi ensikotikissaa, Yoga ja Helwin, jos nimet nyt oikein muistan. Ne on vähän arkoja, mutta hurjan suloisia. Odotan innolla Tuhkurin ja kissojen tapaamista. Meillä oli ennen joulua kaksi ensikotikissaa Ulpu ja Uuno, ja ne leikkivät Tuhkurin kanssa. Se oli aivan mahtava tunne, kun oma pieni otus saa kavereita. Toisen kämppikseni dalmatialainen kun ei hirmuisen innoissaan ole pikkupedosta, jolla on terävät hampaat ja näykkiminen on osa leikkiä. (Ulpu ja Uuno ehtivät väistää Tuhkurin näykkäilyjä!)

Toiseksi, yliopistolla on hirmuisesti kaikkea mielenkiintoista tänä keväänä. Kolmas kämppikseni on järjestämässä yliopistolla lukupiiriä, jossa aiheena on ihminen ja luonto. Se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Lisäksi tiedossa on Althusser-lukupiiri ja ensimmäinen virallinen harjoituskurssi, ja noniin, pari muutakin kurssia kyllä. Ihan hirmu mielenkiintosia journalistiikan luentoja! Toivon vaan, että pää pysyy kasassa tämän kaiken keskellä.

Ja kolmanneksi pinnallisuuutta, heheee, hain tänään postista uuden mekon! Se teki hirmuisen iloiseksi! Mekon pitsit näkyy vähäsen alla olevissa kuvissa. Pahoittelen webbikamerakuvia, laiskuus ja kaikki sellainen kameravammailu. Näytin tosi ylipöllähtäneeltä kaikissa kuvissa, ei nyt onnistunut tämä, ja tässä ne kuvat, jotka eivät ole pahimmasta päästä.

Tänään tajusin, että tarvitsen lisää kangaskasseja. Mulla on pari kolme neljä, joista yksi ainoa on käyttökelpoinen. Tai no, sellanen, jonka kanssa voi mennä ulos. Kävin askartelukaupassa ostamassa kangaskasseja. (Kannattaa katsoa kassien koot ennen ostamista. Toinen oli aivan liian pieni ja toinen semmonen kuin kuuluikin!) Askartelukaupassa myytiin myös kangastusseja ja ihan innostuin!


Istuin kahvila Valossa piirtämässä kangaskassiini hihihhiii, olen todella innoissani siitä ja iloinen ja kaikkea muuta tosi epäselkeää. Siitä piti tulla fretti tai joku enemmän frettiä vastaava, mutta nyt se on tommonen kuin on, suloinen silti. Hauskinta kivointa söpöintä oli kun kahvilan myyjä tuli kehumaan tuota ja kysymään, jos voisin tehdä sillekin jonkinmoisen kassin! Toki. Iloisuutta! Olen ihan tolkuttoman väsynyt, mutta samalla aivan todella yliaktiivinen ja olo on häiritsevän härsyvä, sähköinen, levoton.



Kangaskassini toiselle puolelle päätyi Einsteinin sitaatti Everybody is a genius. but if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.

Ehkä tästä lähtee käyntiin uuden vuoden 2013 bloggailut!





PS! Väsynyt, meikitön Katarina ja  hehkutushehkutus ihanalta Eemililtä saatu lahja! sydänsydänsydänsydän
(kaikki asiat on nyt aika hyvin. oon onnellinen ja tuntuu, että asiat järjestyy tästä vielä. ja niin, silmäpusseista ei kannata huolestua.)



2 comments:

X said...

Voi, ihana lukea pitkä postaus kuulumisistasi! Ja tuo kangaskassi on upea :---)


hildur katarina limén said...

Haha, no kiva kuulla :---) Katsoin Baraka-elokuvaa ja sitten yhtäkkiä tuli tarve kirjoittaa blogiin pitkästä aikaa! Hih, kiitos :>