Sunday, December 14, 2014

yli

 
Tässä on mun fiilis ja mun uusi huulipuna. Jännittää, jännittää, jännittää. Elämä seilaa miten sattuu ja mua vaan jännittää kokoajan! Oon kihisemässä! Torstaina olin parin luokkalaisen kanssa yhden toisen luokkalaisen luona, viiniä ja joulutorttuja! Oon koko syksyn ajan ollut jotenkin hurjan uupunut, että mihinkään ei jaksaisi lähteä ja kotona on vaan kiva olla koulun jälkeen. Kämppiksien ja näätien kanssa korkeintaan oon riehunut. Oli pitkästä aikaa mukavaa vaan istua ja puhua kuvista ja koulusta ja kaikesta sellasesta, mikä saattaa vaikuttaa tylsältä, mutta on todella oleellista. Mahtavat tyypit, kerrassaan.

Päätin ottaa asioita hoitoon. Ensi viikolla menen autokoulun teoriakokeeseen, vihdoin. En ole missään vaiheessa tykännyt autokoulusta. Se on vaikuttanut niin turhalta ja elitistiseltä. Olen ajatellut, etten ikinä tulisi hankkimaan autoa, enkä sitä myöskään haluaisi ajaakaan. Edelleen salaa mietin, mitä kaikkea mukavampaa sillä rahalla olisi saanut. Itselle hyödyllisempää...? En tiedä. Kerta sen olen jo aloittanut ja maksanut suurimman osan, niin täytyy käydä se pois alta. Olen yrittänyt yli kaiken motivoida itseäni autokoulussa sillä, että sitten saan paremmin töitä. Sekin tuntuu niin absurdilta ajatukselta, auto ja työ. Kaukaiselta, vieraalta. Hämmentävältä. Nytkin on sellainen olo, että ei tällaisia saisi edes puhua ääneen. En tiedä.

Eilen vietettiin meillä Kulttuurijaoston tämän vuoden viimeistä tapahtumaa eli yliminä-pikkujouluja. Leivottiin yksisarvispipareita ja naurettiin. En muista milloin viimeksi olisin tuntenut oloni tällä tavalla kotoisaksi. En tiedä, voiko sanoa onnelliseksi. Epäjännittyneeksi juhlienjärjestäjäksi? Heh. En ole jouluihminen. Ajattelin, että olisin kuvannut jouluvideon, nyt vain tuli tähän joulun eteen kaikkea hoidettavaa niin en tiedä ehdinkö vielä. Joulu on ollut vaikea aihe. Ja siksi jotenkin yllätyin suuresti, että innostuin järjestämään noi pikkujoulut meillä. Pipareita leivottiin. Uskomatonta multa.
 
 
Vasen kuva on Emma Keiun ottama. Se on eilinen yliminäasuni! Nyt kun jälkeen päin katselen sitä, se näyttää varsin multa. Normaalilta multa. Mutta silti siihen vaadittiin jotain, mikä tiivistyi tuossa yliminäteemaisessa. Yliminäteema antoi vapauden tehdä jotain sellaista mitä en normaalisti tee. Oikeanpuoleinen on vain joku vähän vanhempi. Sen halusin tuoda tähän, koska löysin uudelleen ilon tuosta hameesta, jonka ajattelin nyt jo olevan ihan kamala! Meneekö muillakin tällä tavalla ihmeellisesti mielialat ja fiilikset asioista ja esineistä ja ITSESTÄ vaihdellen tuosta noin vain?
 
Loput kuvat on otettu aamulla, kun kävelin kotiin. Ne on otettu mun vanhalla Nokian kapulalla. Musta ehdottomasti jokaisen valokuvaajan pitäisi kuvata sellaisella. Sillä ei voi zoomailla eikä tehdä mitään kikkoja. Täytyy katsella ympärille ja vain nähdä! Nähdä, löytää, nähdä! Ei mitään typerää juttua jostain valotusajoista tai valkotasapainoista.
 
Muutenkin koin, että jotenkin tuona hetkenä olin perusasioiden äärellä. Perusteiden? Mitä oikeastaan ovat nuo perusasiat? Tätä on vaikea selittää. Perusasioiden äärellä. Tavanomaisten ja jollain tavalla puhtaiden ja kirkkaiden ajatusten ja tunteiden, jotka ovat muulloin piilotettuna erilaisten ärsykkeiden, tunteiden ja vuorovaikutussuhteiden taakse. Minä yksin maailmaan heitettynä. Kaikki tämä teennäinen pinta, jota hipaisen ohi mennen, mutta joka ei kosketa minua mitenkään. Joka kuitenkin määrittää meitä jokaista ja joka kuitenkin on jokin perusta meidän olemassaolollemme, meidän itse rakentamamme ja meidän itse vaalimamme. Valtasuhteiden solmu.

 
 
Tarvitseeko joulusta pitää? Mitä kaikkea minä näen, mutta en silti näekään? Lähes päivittäin kulje tuosta bussipysäkiltä, tarkistan aikatauluja, mutta kertaakaan aikaisemmin en ole huomannut tuota, että siinä on teipin palasia koko lasi täynnä. Pelottaako sinua koskaan, että kuljet elämäsi, itsesi ja ympäristösi sekä muiden ihmisten ohi näkemättä mitään? Valikoiva havainnointi? Havahtuminen? Tapa kulkea julkisessa tilassa? Minä ja se kaikki muu.

 
Tunnen oloni turvalliseksi, kun näen taloja, joissa on valoja päällä. Välillä kuvittelen, että asun kämppisteni kanssa aivan yksin, koska talostamme ei juurikaan näy muita taloja ja valoja. (Kuinka uskallankaan myöntää tällaisenkin!) Toisella puolella on vain tehdas ja toinen talo on vieressä joo, mutta se on niin kolkko. Kauneudessaan ja hienoudessaan kovin kolkko. Olen yllättynyt, kuinka paljon oikeastaan täällä Lapinniemessä ylipäätään on ihan tavallisia asuntoja ja taloja, kun kiertelee ympäriinsä. Kuinka olen voinut elää täällä tietämättä kaikesta tästä ympäröivästä. Käpyläkin tuossa vieressä vain näyttää autiolta paikalta, samoin kuin vanhainkodin rakennukset, kalliit asunnot järven rannassa ja ankeammat kerrostalot muuten tuolla vieressä.
 
 
ja:
 
 

2 comments:

julia said...

Mulla on ihan täsmälleen samat fiilikset autokoulun kakkosvaiheesta! Tuntuu vaan jokseenkin turhalta ja taas yhdeltä yhteiskunnan pakottamalta normilta tuokin homma. Ei kuitenkaan viitsi enää tässä vaiheessa jättää kesken (koska raharaharaha).

Sinulla on aina niin ihania mekkosysteemejä :> Kuvittelen pukevani päälle mekkoja, mutta päädyn myymään ne käyttämättöminä kirpparilla eteenpäin.

hildur katarina limén said...

Niinpä! Ja samalla tuntuu tosi pahalta ja elitistiseltä sekä etuoikeutetulta koko autokouluhomma. :----(


Kiitos! hihi c: Kannattaa kokeilla! Jos säkin järjestät yliminäjuhlat, niin saat turvallisesti pukeutua överisti mekkoihin? :----)